Nimpparisankari: Essi Essin mukaan

Essi Peltosen alkuvuosi on ollut työntäyteinen. Hän laskeskelee maalanneensa alkuvuoden aikana lähes 30 teosta. Essi Peltosen alkuvuosi on ollut työntäyteinen. Hän laskeskelee maalanneensa alkuvuoden aikana lähes 30 teosta. Kuva: Ilkka Lappi

Naantalilainen taiteilija Essi Peltonen on elänyt pienestä pitäen taiteen keskellä. Vuonna 2008 kuollut Jarkko-isä oli tunnettu taidemaalari. Isällä ja taiteella oli myös suuri rooli, kun vuonna 1982 syntyneen Essin nimeä pohdittiin.

– Isä sen kuulemma päätti. Essi tuli kuvanveistäjä EsterEssiRenvallin mukaan, Peltonen kertoo.

Ehkä nimi oli myös enne Peltosen ammatin suhteen?

– Se ainakin on ollut itselleni aika pienestä asti selvää, että kuvia tehdään, hän miettii.

Vielä 1980-luvulla Essi oli suhteellisen harvinainen nimi, mutta yleistyi 1980- ja 1990-lukujen aikana lähes muotinimeksi. Ennen vuotta 1980 Suomessa oli viitisensataa Essiä. 1980- ja 1990-lukujen aikana Essin sai nimekseen yli 4 500 suomalaista.

2000-luvulla Essin suosio on jälleen ollut laskussa. 2000-luvulla Essi on annettu noin kahdelle tuhannelle nimeksi.

– Ala-asteella nimi ei vielä ollut kauhean yleinen nimi. Essejä tuli sitten myöhemmin enemmän. Se minua lapsena harmitti, ettei siitä saanut mitään kivaa lempinimeä, mutta ehkä se on ihan hyväkin juttu, Peltonen nauraa.

Toukokuun 16. päivään osuvaa nimipäivää Peltonen on juhlinut varsin perinteisin suomalaisin menoin.

– En ehkä aikuisiällä niinkään ole juhlinut nimipäivää, mutta nuorempana nimipäivää muistettiin pullakahvilla sukulaisten kesken. Äidilleni nimipäivä on aina ollut tärkeä päivä, melkein tärkeämpi kuin syntymäpäivä.

Viime vuodet Peltonen on maalannut paljon varsinkin kasvoja. Hän epäilee, että aihe säilyy keskeisenä osana hänen maalaamistaan myös jatkossa.

– Ei ainakaan vaikuta siltä, että kasvojen maalaaminen olisi katoamassa minnekään. Se on sellainen aihe, joka kiehtoo itseäni uudelleen ja uudelleen, Peltonen sanoo.

Parhaillaan Peltosen töitä on esillä Mäntyharjun taidekeskus Salmelassa osana taidekeskuksen 30-vuotisjuhlanäyttelyä. Syksyllä hänen töitään on jälleen nähtävillä myös Turussa, kun hän järjestää näyttelyn Auran galleriassa.

– Saa nähdä, millaiseksi se näyttely muotoutuu. En kauheasti suunnittele etukäteen vaan maalaan hetkessä. Taulujen tunnelmat ja värimaailmat määrittyvät sitten sen mukaan, Peltonen kertoo.

Essin nimipäivä on 16. toukokuuta.

Ilkka Lappi

Vanhalla Hämeentiellä tehdään jyrsintä- ja päällystystöitä

Jyrsintä- ja päällystystöitä tehdään useassa eri kohteessa eri puolilla kaupunkia. Vanhalla Hämeentiellä Chorellinkadun ja Karjakadun välillä työt kestävät noin viikon keskiviikosta alkaen.

Kike Elomaa hallitusneuvottelijoille: Älkää myykö maatamme

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) on huolissaan tulevan vaalikauden talouslinjasta. Elomaan mukaan hallitusneuvotteluja vetävä Antti Rinne (sd.) on antanut ymmärtää, että rahaa riittäisi hyvin pitkän vaalilupauslistan lunastamiseksi.

Lähes puolet liikennevakuutuksesta korvatuista vahingoista tapahtuu pysäköintipaikoilla

Pysäköintisäännöt ja pysäköintitaidot ovat monella hukassa. Lähes puolet liikennevakuutuksesta korvatuista vahingoista tapahtuu pysäköintipaikoilla. Puhutaan kymmenistä tuhansista kolareista vuodessa.

Pelimiehen valinta: Heppahullun karmea maailma

Aria ei naurata, eikä naurata pelaajaakaan.

Orpotyttö, hevonen ja pieni maailma pelastettavana – oma tarina kerrottavana. Ensiaskeleitaan avoimen pelien maailmassa ottava lapsi (tai muuten vain heppahullu) tuskin voisi toivoa parempaa, etenkään kun käsissä oleva peli Windstorm – Ari’s Arrival (PS4, Nintendo Switch) jatkaa varsin mukavat arviot saanutta Windstorm-pelisarjaa.

Radisson Blu Marina Palace Hotel sai juhlatilalleen Paistinkääntäjien kilven

Radisson Blu Marina Palace Hotelin Juhlakerrokselle on myönnetty Suomen Paistinkääntäjät ry:n Chaine des Rôtisseurs -kilpi.

Radisson Blu Marina Palace Hotelin Juhlakerrokselle on myönnetty Suomen Paistinkääntäjät ry:n Chaine des Rôtisseurs -kilpi. Kilven paljasti keskiviikkona Suomen Paistinkääntäjien valtavouti, Bailli Délégué Johanna Hornborg-Ojala Radisson Blu Marina Palacen Kristallisalissa.

Keskittyminen kiihtyy entisestään

Turun seutu on yksi Suomen kolmesta merkittävästä kasvukeskuksesta.

Miltä Suomi näyttää vuonna 2040.? Mikäli ennusteisiin on uskominen, väestö keskittyy entistä enemmän ja kiihtyvällä vauhdilla etelän kasvukeskuksiin eli suurten kaupunkien työssäkäyntialueille. Muu maa autioituu.

Vuoden hätäkeskuspäivystäjäksi nimettiin turkulainen Päivi Mattila

Turun hätäkeskuksessa vuoromestarina toimiva Päivi Mattila on valittu vuoden hätäkeskuspäivystäjäksi. Mattila johtaa hätäkeskuksen salitoimintaa vankalla ammattitaidolla ja rautaisilla hermoilla.

Uutuusteos Time of My Life johdattaa kuuman tanssin pyörteisiin 1980-luvun tanssilattialle

Aurinkobaletin syyskauden ohjelmisto on julkaistu. Syksyn ensi-iltateoksena on 1980-luvun kuumalle tanssilattialle tempaiseva, Sanna Silvennoisen ohjaama, Time of My Life . Ohjelmistossa jatkavat lastenteos Todellinen prinssi ja tanssisatu Snödrottningen – Lumikuningatar .

Espanjan suurlähettiläs vierailulla Turussa

Luis Tejada Chacón ja Jussi Hakala.

Espanjan suurlähettiläs Luis Tejada Chacón on keskiviikkona ollut vierailulla Turussa. Suurlähettilään vierailua isännöi muun muassa Liedon Säästöpankin toimitusjohtaja, Espanjan kunniakonsuli Jussi Hakala .

Urheilu

Oskari Siiki vahvistaa Tuton hyökkäystä

Oskari Siiki vetää ensi kaudella päälleen Tuton paidan.

Tuto Hockey ja Oskari Siiki ovat solmineet kauden 2019–20 kattavan pelaajasopimuksen. Siiki siirtyy Tutoon Turun Palloseurasta.

Jere Karlssonille ja Eetu Salmelalle jatkosopimukset Tuto Hockeyn kanssa

Jere Karlsson.

Jere Karlsson ja Eetu Salmela ovat tehneet Tuto Hockeyn kanssa jatkosopimukset kaudelle 2019–20.

Uran joukkue rakentuu pala kerrallaan

Kristian Palotien työ Uran päävalmentajana jatkuu.

Paikkansa Korisliigassa karsintojen jälkeen säilyttänyt Kaarinan Ura Basket kokoaa vähitellen ensi kauden palapeliään. Viime viikolla pari isompaa palasta loksahti paikalleen, kun Ura tiedotti päävalmentaja Kristian Palotien sopimuksen jatkumisesta. Lisäksi Ura julkisti sopimukset Miikka Luosmaan ja Marius van Andringan kanssa.

Kankaisten Golfille Golfliiton junioritoiminnan laatuseuramerkki

Kankaisten Golf ry:lle myönnettiin lauantaina Suomen Golfliiton junioritoiminnan Laatuseuramerkki. Tunnustus vastaan otettiin Kankaisten Golfin avoimien ovien päivän yhteydessä ja sen kävi luovuttamassa Golfliiton seurakehittäjä Hannu Paatelo . Tunnustusta olivat ottamassa vastaan seuran junioritoimikunnan puheenjohtaja Mika Aho ja seuran puheenjohtaja Timo Vainio .

Nimpparisankari: Tavallinen Minna sopii hyvin

Minna Grusander viihtyy tavallisen nimisenä.

Vuonna 1989 vapaaottelija Minna Grusanderin vanhempien piti antaa tyttärelleen nimeksi Anu, mutta sattuman vuoksi piti turvautua b-suunnitelmaan ja antaa tytölle nimeksi Minna.

Tuto teki jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa

Juho Mäkelä.

Jääkiekon Mestiksessä pelaava Tuto Hockey on tehnyt jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa. Hyökkääjien sopimukset kattavat kauden 2019–20.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!