Puutteelliset jätevesijärjestelmät ehtii vielä kunnostaa

Lakiuudistuksella halutaan vähentää jäteveden ympäristökuormaa. Lakiuudistuksella halutaan vähentää jäteveden ympäristökuormaa.

Suurimmalla osalla viemäriverkostojen ulkopuolisista kiinteistöistä on jätevesien käsittelymenetelmänä vain sakokaivot, jotka eivät yksin täytä vuodesta 2004 lähtien voimassa olleita jäteveden puhdistusvaatimuksia. Ranta- ja pohjavesialueiden puutteellisesti toimivat jätevesijärjestelmät tulee kunnostaa 31. lokakuuta mennessä.

Valtakunnallisella jätevesiviikolla 6.–12.5. kiinteistöjen omistajia kannustetaan selvittämään jätevesijärjestelmänsä kunto. Tietoa jäteveden käsittelystä on tarjolla viikon aikana useissa tapahtumissa. Valonian maksuton jätevesineuvoja on kutsuttavissa kiinteistökäynnille lokakuun loppuun saakka.

Kunnostettu jätevesijärjestelmä vähentää merkittävästi jätevesien ympäristövaikutuksia. Varsinais-Suomessa on kymmeniä tuhansia viemäriverkostoon kuulumattomia kiinteistöjä, joilla on velvollisuus huolehtia, ettei jätevesistä aiheudu ympäristölle haittaa. Etenkin vanhat, kiinteistökohtaiset jätevesijärjestelmät voivat pilata pihapiirin ja ovat kuormitusriski pohjavesille.

Jätevesijärjestelmien uusimisvelvoite lokakuun loppuun mennessä koskee vakituisesti asuttuja kiinteistöjä ja loma-asuntoja. Jos kiinteistö sijaitsee yli sadan metrin päässä vesistöstä, merestä tai vedenhankintaan soveltuvan pohjavesialueen ulkopuolella, puhdistusvaatimuksia tulee noudattaa viimeistään seuraavan vesi- ja viemärilaitteistojen luvanvaraisen korjaus- tai muutostyön yhteydessä.

Kantoveden varassa olevilla kiinteistöillä jäteveden käsittelyksi riittää esimerkiksi vesien imeyttäminen maahan. Puhdistusvelvollisuudesta on vapautettu vakituisesti asutut kiinteistöt, joiden omistajat ovat syntyneet ennen 9. maaliskuuta 1943.

Ennen jätevesiremonttia mahdollisella jätevesineuvojan käynnillä kiinteistön omistaja saa tiedon, täyttääkö nykyinen jätevesijärjestelmä lainsäädännön vaatimukset sekä arvion soveltuvista jätevedenkäsittelymenetelmistä.

Jos jätevesijärjestelmä on uusittava, kannattaa selvittää myös mahdolliset kuntakohtaiset erityisvaatimukset. Järjestelmän rakentajaa valitessa voi kysyä referenssejä jo urakoitsijan rakennetuista järjestelmistä. Jätevesijärjestelmän uusimista varten tarvitaan kunnan rakennusvalvonnasta lupa. Remonttiin kannattaa ryhtyä ajoissa ennen määräajan umpeutumista. Neuvontaa saa myös kunnilta.

Valonia tarjoaa jätevesineuvontaa lokakuun loppuun asti kiinteistökäyntien, puhelimen ja sähköisen yhteydenottolomakkeen kautta. Myös yhdistykset voivat kutsua neuvojan tilaisuuteensa kertomaan jätevesien käsittelystä.

Minna Saarinen

Suurmarkkinoilla uusi ennätys, kävijöitä yli 110 000

Suurmarkkinoilla oli yli 110 000 kävijää neljän päivän aikana. Kuva on viime kesältä.

Turun Kansainvälisten Suurmarkkinoiden tapahtumavastaava Ari Kallas kertoo, että nelipäiväiset markkinat olivat menestyksekkäät. Markkinoilla tehtiin uusi kävijäennätys. Yleisöä kävi markkinoilla neljässä päivässä yli 110 000.

Mikromuoviongelmaan tartuttava nopeasti

Tuore WWF:n tilaama tutkimus kertoo, että mikromuovia päätyy ihmisten elimistöön n. viisi grammaa viikossa. Suurimmaksi mikromuovien lähteeksi paljastui juomavesi. Tutkimus on tehty Newcastlen yliopistossa Englannissa, ja sen näkökulma on kansainvälinen. Asiaa on luonnollisesti välttämätöntä tarkastella myös kotimaisesta ja turkulaisesta perspektiivistä.

Grönholmin pilli naulaan

Erotuomari Marko Grönholm urakka Veikkausliigassa päättyi.

Turkulaisen jalkapalloerotuomari Marko Grönholmin , 37, ura päättyi 13. heinäkuuta puhallettuun SJK–VPS-ottelussa. Vuonna 1996 tuomariuransa aloittanut Grönholm ehti tuomita Veikkausliigassa kaikkiaan seitsemän vuoden ajan.

Rauhaa kaipaavat suomalaiset

Suurin osa suomalaisista haluaa olla vapaa-ajan asunnollaan veden äärellä, omassa rauhassa paikkakunnalla, jossa on hyvä ilmapiiri ja hyvät lähipalvelut, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Muita enemmistön arvostamia asioita ovat hyvät ulkoilu-, lenkkeily- ja marjastusmahdollisuudet, hyvät liikenneyhteydet, sijainti lähellä vakituista kotia sekä vapaa-ajan asunnon hyvä varustelutaso mukavuuksilla.

Viherrakennustyö haittaa liikennettä Vähäheikkiläntiellä

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan ja kevyenliikenteenväylän tai kaventaa niitä Vähäheikkiläntiellä Rykmentintien ja Uittamontien välillä maanantaina.

Parkkisakosta voi tulla ikävä lommo lomakassaan

Pysäköintivirhemaksuista voi tulla ikävä lommo lomakassaan. Parkkisakon suuruus on Suomessa monissa paikoissa jo 80 euroa. Ulkomailla mennään helposti yli sadan euron. Tukholmassa parkkisakko on noin 115 euroa ja Lontoon kalliimmilla vyöhykkeillä jopa 145 euroa. Summalla saisi lomalainen palkittua itsensä vaikkapa jäätelökioskilla tai terassilla useaan kertaan.

Asfaltoinnista haittaa liikenteelle Raisionkaarella alkuviikosta

Asfaltointityö haittaa liikennettä Raisionkaarella Nesteentien ja Raisiontien välillä 22.-24. heinäkuuta. Yksi ajokaista on käytössä.

Ecom osaksi Finago-perhettä

Turkulainen ohjelmistotalo Ecom on liittynyt tiiviimmäksi osaksi Accountorin Finago-ohjelmistotuoteperhettä, johon kuuluvat Finago Ecomin lisäksi jo Finago Procountor ja Finago Tikon.

Ian Anderson Plays Jethro Tull -kokoonpano Logomossa ensi maaliskuussa

Ian Anderson.

Ilmaus Too Old To Rock And Roll: Too Young To Die kuuluu monen keski-ikäisen perusrokkarin lausevalikoimaan tänäkin päivänä. Kyseessä on Jethro Tullin legendaarinen levytys keväältä 1976.

Urheilu

Otteluanalyysi: Interin tehokkuus liikaa Hongalle

Filip Valencic on tällä hetkellä pysäyttämätön Vaikkausliigassa.

Interin hyökkäysvoima on tällä hetkellä liikaa muille jalkapalloilun Veikkausliigan joukkueille. Interin tehoista sai tuta myös Honka, joka kärsi Kupittaalla tappion 3-1 (1-0) muutoin varsin tasaisessa ottelussa. Inter oli yksinkertaisesti vain parempi tilanteissa, joissa pallo piti panna maaliverkkoon.

Grönholmin pilli naulaan

Erotuomari Marko Grönholm urakka Veikkausliigassa päättyi.

Turkulaisen jalkapalloerotuomari Marko Grönholmin , 37, ura päättyi 13. heinäkuuta puhallettuun SJK–VPS-ottelussa. Vuonna 1996 tuomariuransa aloittanut Grönholm ehti tuomita Veikkausliigassa kaikkiaan seitsemän vuoden ajan.

Jälkipeli: David Mooren värikäs matka Aston Villasta Interin huoltajaksi

FC Interin edustusjoukkueen huoltaja David Moore tuli yli kaksikymmentä vuotta sitten Suomeen pelaamaan. Tällä piti viihtyä vain pari kuukautta, mutta nyt David onkin viettänyt Suomessa jo puolet elämästään.

Hyvä ystävä ja valmentajakollega John Allen soitti ja esitti David Moorelle hämmentävän kysymyksen. Kyse ei ollut aprillipilasta. Allen pyysi Moorea miettimään ja vastaamaan vasta myöhemmin. David ensin nauroi, sitten mietti ja vastasi myöntävästi, ja näin hänestä tuli FC Interin Veikkausliigassa pelaavan edustusjoukkueen huoltaja.

Otteluanalyysi: Haka menee menojaan Ykkösessä

Matej Hradecký teki vahvan paluun kentille 2,5 vuoden tauon jälkeen.

Valkeakosken Haka venytti kaulaa jo kymmeneen pisteeseen lyömällä TPS:n Kupittaalla 3-2 (2-0) jalkapalloilun Ykkösen kärkikamppailussa. Haka on käynyt kahdesti Kupittaalla ja voittanut kahdesti. Jossiteltavaa ei siis ole. Vai onko kuitenkin? TPS tuli vahvasti lopussa ja pääsi yrittämään tasoitusta, kun Haka panikoi yllättävästi.

Henrik Goesch triathlonin puolimatkan mestariksi Joroisissa

Henrik Goesch.

Henrik Goesch ja Tiina Pohjalainen voittivat triathlonin puolimatkan yleisen sarjan SM-lähdöt lauantaina Joroisissa. Puolimatkan SM-mitaleista kilpailtiin Joroisissa lauantaina. Kilpailu käytiin upeissa olosuhteissa, tyynessä ja lämpimässä säässä. Puolimatkalla kilpailumatkat ovat 1,9 kilometrin uinti, 90 kilometrin pyöräily ja 21,1 kilometrin juoksu.

Matej Hradeckýn paluu tapahtumassa huikeissa puitteissa

Matej Hradecký on pelannut viimeksi TPS:n raitapaidassa kaudella 2015.

Kaksi ja puoli vuotta on pitkä aika kenen tahansa elämässä Erityisen pitkä pätkä se on parhaassa iässä olevan jalkapalloilijan elämää. Huhtikuussa 24 vuotta täyttänyt Matej Hradecký pelasi edellisen pelinsä helmikuussa 2017. Tuolloin SJK:ta edustanut Hradecký pelasi Suomen Cupissa MuSaa vastaan, mutta sittemmin hän on joutunut katsomaan pelejä katsomon puolelta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.