Festaripäikkärit pahvisessa teltassa

Nukkuisitko festareilla pahviteltassa? Nukkuisitko festareilla pahviteltassa? Kuva: Nick Proot

Festareilla voi nykyään yöpyä tavallisen teltan sijaan pahvisessa teltassa. Hollantilainen KarTent valmistaa festarikäyttöön tarkoitettuja telttoja kokonaan pahvista. Yritys sai liikeideansa huomattuaan, millainen ongelma muoviteltoista on festareille tullut. Ihmiset eivät jaksa kerätä telttoja kasaan festareiden jälkeen, joten he jättävät teltan yhden käyttökerran jälkeen festarialueelle.

KarTentin nettisivujen mukaan jopa yksi neljästä festarikävijästä tekee näin. Muoviteltoista syntyy paljon jätettä, sillä niitä ei voi kierrättää. Mutta pahviteltat voi, sataprosenttisesti.

Pahviteltat eivät juuri eroa tavallisista teltoista muuten kuin materiaalinsa puolesta. Niissä on helposti avautuvat ovet ja toisessa päässä pieni tuuletusikkuna. Sisälle mahtuu nukkumaan kaksi ihmistä ja korkeutta teltalla on yli metri. Pahvin paksuuden vuoksi valo ei pääse sisään pahvitelttaan yhtä helposti kuin tavalliseen, joten siinä pystyy nukkumaan paremmin.

KarTentin toimitusjohtajan Jan Portheinen mukaan pahviteltat on ilmastoitu ja ne kuumenevat hitaammin kuin muoviteltat, mutta myös viilenevät hitaammin. Teltat kiinnitetään maahan alareunoissa olevien tappien avulla, jotka ovat myös pahvia. Suurin ero tavallisiin telttoihin on se, että pahvitelttaa voi koristella esimerkiksi piirtämällä, joten siitä voi helposti tehdä oman näköisensä.

KarTent lupaa, että festareilla käytetyt teltat laitetaan tapahtumien jälkeen kierrätykseen ja niistä tehdään uusia tuotteita. Toisin kuin tavallisia telttoja, pahvitelttoja käytetään vain kerran, sillä niiden kuljetus on hankalaa. Siksi ne kierrätetään. Pahviteltat ovat lyhyestä käyttöiästään huolimatta kuitenkin ympäristöystävällisempiä kuin muoviteltat, sillä yrityksen mukaan yhden pahviteltan tekemiseen kuluu puolet muoviteltan tekemiseen tarvittavasta hiilidioksidista.

Kestääkö pahviteltta sadetta? Yritys lupaa, että pieni kesäsade ei pahvitelttoja kaada. Portheinen mukaan teltan voi myös pystyttää kosteaan tai saviseen maahan, mutta silloin sen alle laitetaan usein varmuuden vuoksi pala vanhasta pahviteltasta. Ajatus pahvitelttojen käytöstä Ruisrockissakaan ei siis ole ihan mahdoton. Festari ei ole kuitenkaan tällä hetkellä yhteistyössä KarTentin kanssa.

Pahvitelttojen kanssa ei tule kuljetusongelmia, sillä KarTent tuo tilatut teltat suoraan festarialueelle ja myös pystyttää ne. Teltat ovat niin isoja, etteivät yksityiset ihmiset pystyisi kuljettamaan niitä itse. Jos haluaa itselleen pahviteltan muuhun kuin festarikäyttöön, sellaisen voi tilata KarTentin verkkokaupasta. Siellä myydään pahvitelttoja myös lapsille, kissoille ja minikokoisena työpöydälle.

Elli Kummala

Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin, enemmistö epäilee

Vain viidesosa (19 %) suomalaisista uskoo työllisyys- ja talouskasvun riittävän paikkaamaan julkisen talouden 1,2 miljardin pysyvien menojen lisäyksen, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmistö (52 %) on epäileväinen ja reilu neljännes (28 %) ei pysty ottamaan kantaa.

Kupittaanpuiston minigolfkentän ennätykset uusiksi

Karl-Anton Lönnroth.

Kupittaanpuiston minigolfkentällä pelattiin Finnish Adventure Golf Masters -kilpailut viikonloppuna. Kansainväliseen kilpailuun osallistui noin 30 pelaajaa, joiden joukossa oli useampi maailmanmestari.

THL: Saattohoitoa ei saa kotiin riittävästi, päivystys ja sairaalat joutuvat paikkaamaan tilannetta

Kotihoidon asiakkaat käyvät elämänsä loppuvaiheessa usein päivystyksessä ja sairaalassa. Vuonna 2016 kotihoidon asiakkaista 90 prosenttia oli ollut sairaalassa kolmen kuukauden aikana ennen kuolemaansa ja 70 prosenttia oli käyttänyt päivystyspalveluja.

Lapset pois laitoksista

Lastensuojelun räikeät epäkohdat ovat nousseet kansan tietoisuuteen. Olisi jo aika tehdä asialle jotain ja päästää lapset pois laitoksista läheisten hoiviin. Vangitkin pääsevät vankilasta pois rangaistuksen kärsittyään, mutta lapset saattavat joutua olemaan lastensuojelun asiakkaana koko ikänsä, 18:sta ikävuoteen saakka.

Asfaltointi haittaa liikennettä Satakunnantiellä

Asfaltointityö haittaa liikennettä Satakunnantiellä 16.–18. heinäkuuta. Työaika on kello 7–17. Työkoneita on liikenteen seassa.

Syksyn opintolainan voi nostaa elokuun alusta alkaen

Kela on tarkistanut opintojaan jatkavien opintolainat lukuvuodeksi 2019–20. Seuraavan lukuvuoden lainatakauspäätökset on lähetetty 115 925 opiskelijalle. Opintolainan ensimmäisen erän voi nostaa pankista elokuun alusta alkaen.

Kesämökkipaikkakuntien ahkerimmat lajittelijat viime vuonna saaristossa

Monien mökkipaikkakuntien pakkauskeräyksessä näkyy erityisesti mökkiläisten saapuminen mökeille ja paluu takaisin kotiin.

Suomen suosituimpien kesämökkipaikkakuntien ahkerimmat lajittelijat asustelevat kesäisin saaristossa. Kemiönsaarella kerättiin kesäkuukausina huimat 9,5 kiloa ja Paraisilla 7,7 kiloa pakkausjätettä asukasta kohti. Sisämaassa hyväksi kolmoseksi sijoittuu Savonlinna, jossa kerättiin pakkausjätettä seitsemän kiloa asukasta kohti.

Kansainvälisen verkoston vapaaehtoiset kunnostamaan Kauppilan Umpipihan pärekattoja ja riukuaitoja

John Björkman.

Laitilalaisessa museokohteessa Kauppilan Umpipihalla järjestetään 21. heinäkuuta alkaen lähes kaksi viikkoa kestävä European Heritage Volunteers verkoston vapaaehtoisleiri. Leirin aikana kunnostetaan museokohteeseen kuuluvia pärekattoja ja riukuaitoja sekä maalataan rakennuksia punamultamaalilla.

Kymppitiellä päällystystöitä Ravattulan ja Liedon välillä

Tällä viikolla tehdään päällystystöitä kymppitiellä Ravattulan ja Liedon välillä. Päällystystyöt alkavat kymppitiellä Hakkisten ja Liedon keskustan välillä tiistaina 16. heinäkuuta kello 18:n jälkeen.

Urheilu

Kupittaanpuiston minigolfkentän ennätykset uusiksi

Karl-Anton Lönnroth.

Kupittaanpuiston minigolfkentällä pelattiin Finnish Adventure Golf Masters -kilpailut viikonloppuna. Kansainväliseen kilpailuun osallistui noin 30 pelaajaa, joiden joukossa oli useampi maailmanmestari.

Maradona – pyhimys ja luopio

Diego Maradona pelasi parhaat vuotensa Napolissa 1980-luvun lopulla.

Asif Kapadia keskittyy dokumentissaan Diego Maradonan vuosiin Napolissa

Jälkipeli: Pesäpallolla vahva asema Pöytyällä

Pesäpallolla on vahva asema Pöytyällä. Pöytyän Urheilijoiden naiset pelaavat toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Maaseudulla on kuitenkin omat haasteensa. Yhteistyötä pitää tehdä yli kuntarajojen, muun muassa Turun kanssa.

– Pöytyä on pinta-alaltaan kaksinkertainen Turkuun verrattuna. Meillä välimatkat ovat pitkiä. Pienessä seurassa joutuu panostamaan siihen, että lapset ylipäätään pääsevät liikkumaan, kertoo Pöytyän Urheilijoiden pesäpallojaoston puheenjohtaja Paavo Kallio haasteista, jotka ovat erilaisia maaseudulla kuin kaupungissa.

Otteluanalyysi: Muzacin pusku takasi voiton AC Oulusta

Toppari Valtteri Vesiaho debytoi onnistuneesti TPS-paidassa.

Kova ottelu, hyvä ottelu. Maalitilanteita ei ollut paljon, mutta TPS loi niitä enemmän kuin AC Oulu ja käytti niistä yhden. Vaihtomies Albijon Muzaci puski kulmasta voitto-osuman, ja TPS löi AC Oulun 1-0 (0-0) Kupittaalla Ykkösen kärkipään kamppailussa. Asetelma Ykkösen kärjessä säilyi entisellään, sillä Haka löi Jaron. TPS repi kuitenkin lisää kaulaa muihin, sillä Jaro ja MuSa ovat jo kymmenen pisteen päässä.

Missäs oot?: Rankkuutta kaipaava Suomen mestari

Antti-Jussi Juntunen.

Tavoitimme Turun Urheiluliittoa edustavan maantiepyöräilijä Antti-Jussi Juntusen perjantaina 5. heinäkuuta kello 11.40.

Åboraakkeli: Hyppytuliaisia Gävlestä?

Taika Koilahti.

Mitä tulee Suomen menestymismahdollisuuksiin, yleisurheilukesän kiinnostavimmat arvokisat alkavat torstaina, kun Gävlessä kisataan 22-vuotiaiden EM-kisat 11.–14. heinäkuuta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.