Vegånia haluaa yllättää

Musiikin ja oluen aiempaa vahvempi mukaantulo on Vegånian tuottajakaksikon Suvi Kiukkaan (oik.) ja Roosa Vastamäen mukaan luontaista kehitystä. Musiikin ja oluen aiempaa vahvempi mukaantulo on Vegånian tuottajakaksikon Suvi Kiukkaan (oik.) ja Roosa Vastamäen mukaan luontaista kehitystä. Kuva: Jori Liimatainen

Kasvisruokaan keskittynyt katuruokafestivaali Vegånia järjestetään elokuussa kolmannen kerran. Tänä vuonna Vegånia laajenee, sillä samanaikaisesti Vegånian kanssa Vanhalla suurtorilla järjestetään myös musiikkitapahtuma Vølume sekä pienpanimofestivaali Ølfest.

– Laajeneminen eri suuntiin on luontaista kehitystä. Esimerkiksi musiikkia on ollut mukana jo aiemmin pienissä määrin. Mutta haluna on tehdä entistä monipuolisempaa vegaaniseen ruokaan keskittynyttä kaupunkifestivaalia, kertoo Vegånian toinen tuottaja Suvi Kiukas.

Pienpanimo-oluisiin keskittyvä Ølfest puolestaan pyrkii osaltaan olutkulttuurin nostamiseen.

– Rajojen rikkominen ja ihmisten yllättäminen on ollut alusta asti yksi Vegånian perusperiaatteista. Kasvisruoan ja oluen yhdistäminen sopii tähän ajatukseen hyvin. Haluamme osoittaa, että olut sopii hyvin yhteen vegaanisen ruoan kanssa, vaikka perinteisesti se onkin yhdistetty enemmän liharuokiin, Kiukas toteaa.

Monipuolinen vegaanisen ruoan tarjonta on ollut alusta asti yksi Vegånian ohjenuorista. Siihen festivaali panostaa myös tulevana kesänä.

– Ainakaan toistaiseksi ei olla koettu tarpeelliseksi teemoittaa tapahtumaa tarkemmin johonkin tiettyyn vegaanisen ruoan sektoriin. Olemme halunneet antaa mukana oleville ravintola-alan ammattilaisille vapaat kädet toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla, Kiukas sanoo.

Yksi Vegånian tämän vuoden uutuuksista on se, että Vegånian yhteydessä järjestetyn Vegånian Ravintolaviikon kesto laajenee.

Aiemmin viikon pituisena järjestetty Ravintolaviikko on jatkossa Ravintolaviikot. Vegånian nimikkoannoksia tarjoillaan ympäri Turkua tänä vuonna 22. heinäkuuta alkaen aina 4. elokuuta saakka. Ravintolaviikkoihin osallistuvat ravintolat julkistetaan kesäkuun alkupuolella. Niin ikään kesäkuussa julkistetaan päätapahtumaan osallistuvat yritykset.

– Ruokaviikon pidentämisen tarkoituksena on yksinkertaisesti tarjota ihmisille pidempi aika, jona on mahdollisuus päästä maistelemaan varta vasten Vegåniaa varten tehtyjä annoksia ravintoloissa. Viikkokin on loppuen lopuksi aika lyhyt aika, jos haluaa käydä useammassa paikassa syömässä.

– Ruokaviikot on myös hyvä mahdollisuus päästä tutustumaan vegaaniseen ruokaan sisätiloissa. Itse päätapahtuma on kuitenkin vain yhden viikonlopun mittainen, Kiukas muistuttaa.

Aiempina vuosina Vegånia on kerännyt noin kymmenen tuhatta kävijää. Kiukas odottelee suunnilleen saman suuruista kävijämäärää myös tänä vuonna elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Vanhan suurtorin liepeille.

– Kahden vuoden perusteella näyttäisi siltä, että tällaiselle tapahtumalle on ollut tilaa kaupungin kesätarjonnassa. Olemme myös halunneet pitää Vegånian ajankohdan elokuun alussa, jotta tapahtuma tulee yleisölle tutuksi, Kiukas toteaa.

Ilkka Lappi

Suurin osa terveyskeskukseen yhteyttä ottaneista pääsi kuukaudessa lääkärille

Lääkärin kiireettömälle vastaanotolle toteutuneiden käyntien odotusajat hoidon tarpeen arvioinnista eri aluehallintovirastojen alueella maaliskuussa 2019, %.

Suurin osa asiakkaista pääsee kuukaudessa kiireettömälle perusterveydenhuollon lääkärin avosairaanhoidon vastaanotolle.

Liekit-musikaalilla esityksiä Liedossa ja Piikkiössä

Musiikkikoulu Ilonen, Tanssistudio Point ja Piikkiön seurakunta toteuttavat yhdessä Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen Liekit-musikaalin 25.–26. toukokuuta. Esitykset ovat lauantaina kello 15 ja 18 Piikkiön liikuntahallissa ja sunnuntaina kello 16 Lietohallissa.

Yli puolet äänesti ennakkoon

Äänestysprosentit (Suomessa asuvat Suomen kansalaiset) eduskuntavaaleissa 1983–2019.

Suomessa asuvien Suomen kansalaisten äänestysprosentti oli 72,1, eli 2,0 prosenttiyksikköä edellisiä eduskuntavaaleja suurempi. Yli puolet äänestäneistä (50,7 %) äänesti ennakkoon.

Kortittomalla huumekuskilla aineita kyydissä Verstaskadulla

Poliisipartio pysäytti Turun Verstaskadulla tarkastukseen henkilöauton perjantaina kello 4. Ajoneuvon kuljettajalle, vuonna 1999 syntyneelle miehelle tehty huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle.

Jyrkkälässä vietetään yhteisöjuhlaa

Jyrkkälässä vietetään yhteisöjuhlaa.

Jyrkkälän tori Jyrkkälänpolulla täyttyy ohjelmasta perjantaina 24. toukokuuta kello 18–21. Alueen asukkaiden ja järjestöjen yhteistyössä syntynyt yhteisöjuhla kokoaa lähialueen asukkaita yhteen viettämään aikaa yhdessä ja juhlimaa alkavaa kesää.

Grilliin murtautuneiden pakomatka päättyi ulosajoon Raisiossa

Poliisille tuli perjantaina kello 4.44 tieto, että Turun Länsikeskuksessa on murtauduttu grillikiinteistöön.

AYT-kassa sulautuu SYT-kassaan

Kun yrittäjien ansioturva mahdollistui lakimuutoksen myötä vuonna 1995, Suomeen perustettiin kaksi yrittäjäkassaa: Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT-kassa) ja Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa (AYT-kassa). Neljännesvuosisata myöhemmin kassat ovat päättäneet yhdistyä.

Lamppusuoralta linnaan eli balladi Aura Å:sta -sanoitukselle kunniamaininta valtakunnallisessa sanoituskilpailussa

Auralaisen Rami Jokisen sanoitus Lamppusuoralta linnaan eli balladi Aura Å:sta on saanut kunniamaininnan valtakunnallisessa Sanoittamalla kaupunginomistajaksi -kilpailun Turku-sarjassa.

ELY-keskus: Aika hoitanut myrkyllisten tinayhdisteiden ongelman Airistolla

Myrkyllisen tributyylitinan (TBT) pitoisuudet ovat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen mukaan laskeneet Airiston sedimenteissä yli 80 prosenttia viimeisen kolmentoista vuoden aikana. Vuonna 2005 TBT-pitoisuuden keskiarvo sedimenttien pintakerroksessa oli 66 mikrogrammaa kilossa (µg/kg), vuonna 2012 37 μg/kg ja vuonna 2018 enää 11 µg/kg.

Kaupunki
Urheilu

Vastoinkäymiset ovat hioneet huippuerotuomari Mattias Gestraniuksen särmiä

Mattias Gestranius viihtyy hyvin Paraisilla. – Täällä on kaikki mitä tarvitsen. Ja jos ei jotain ole, se löytyy puolen tunnin matkan päästä Turusta. Tämä on pieni ja idyllinen paikka. Ei minulla ole mitään syytä lähteä muualle.

Paraisilla asuva Mattias Gestranius on tällä hetkellä yksi Suomen parhaimmista ja arvostetuimmista jalkapalloerotuomareista. Arvostuksesta ja onnistumisista kertoo sekin, että Gestraniuksesta tuli viime marraskuussa 23 vuoteen ensimmäinen suomalaiserotuomari, joka puhalsi Mestarien liigan ottelun.

Åboraakkeli: Hudson Kaapo Kakon jakolinjana

Kaapo Kakko.

Joki on totta kai Kaapo Kakolle tuttu näky. Jokaisen turkulaisen sielussa Aurajoki virtaa vuolaana ja kirkasvetisenä.

Suomi finaalitavoittein kilpa-aerobicin EM-kisaan Bakussa

Turkulaiset Fanny Samppa (vas.) ja Erika Rautiainen (oik.) tavoittelevat onnistumisia EM-areenalla sekä yksilökisassa että triossa yhdessä Linn Aghan kanssa.

Kilpa-aerobicin Euroopan mestaruudet ratkotaan tänä viikonloppuna Bakussa, Azerbaidzanissa. Kilpailussa nähdään suomalaisedustusta niin naisten kuin nuorten sarjoissa.

Oskari Siiki vahvistaa Tuton hyökkäystä

Oskari Siiki vetää ensi kaudella päälleen Tuton paidan.

Tuto Hockey ja Oskari Siiki ovat solmineet kauden 2019–20 kattavan pelaajasopimuksen. Siiki siirtyy Tutoon Turun Palloseurasta.

Jere Karlssonille ja Eetu Salmelalle jatkosopimukset Tuto Hockeyn kanssa

Jere Karlsson.

Jere Karlsson ja Eetu Salmela ovat tehneet Tuto Hockeyn kanssa jatkosopimukset kaudelle 2019–20.

Uran joukkue rakentuu pala kerrallaan

Kristian Palotien työ Uran päävalmentajana jatkuu.

Paikkansa Korisliigassa karsintojen jälkeen säilyttänyt Kaarinan Ura Basket kokoaa vähitellen ensi kauden palapeliään. Viime viikolla pari isompaa palasta loksahti paikalleen, kun Ura tiedotti päävalmentaja Kristian Palotien sopimuksen jatkumisesta. Lisäksi Ura julkisti sopimukset Miikka Luosmaan ja Marius van Andringan kanssa.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!