Kesäkukkien aika alkaa – perinteikkäät kasvit pitävät edelleen pintansa

Silja Lassila on seurannut kukka- ja puutarha-alan kehitystä  yli 30 vuoden ajan. Työssä parasta on hänen mukaansa se, että joka päivä oppii jotain uutta. Silja Lassila on seurannut kukka- ja puutarha-alan kehitystä yli 30 vuoden ajan. Työssä parasta on hänen mukaansa se, että joka päivä oppii jotain uutta. Kuva: Tiina Pitkänen

Auringon alettua hellästi hivellä meitä säteillään, ovat asiakkaat vallanneet puutarhamyymälät. Perinteikkään turkulaisen Viherlassilan perustaja Silja Lassilan mukaan nyt on oikea aika istuttaa kesäkukat. Kukat kannattaa kuitenkin siirtää ulos vasta yöpakkasten mentyä.

– Kesäkukkien valinnassa on olennaista huomioida niiden kasvupaikka sekä muistaa huolehtia hyvin kastelusta ja ravinteista. Erilaiset kukat vaativat ympäristöltään erilaisia asioita. Esimerkiksi perinteiset pelargoni ja samettikukka kestävät hyvin kuumuutta, kun taas vaikkapa ahkeraliisa ja hortensia tarvitsevat enemmän varjoa voidakseen hyvin.

Aloittelijoille sopiviksi kukiksi Lassila nimeää muun muassa miljoonakellon ja amppelimansikan. Ne ovat helppohoitoisia eivätkä hätkähdä pitempääkään kasteluväliä. Apuna kannattaa käyttää kastelupalloja ja lisäksi Lassila antaa neuvokkaan vinkin kotikutoisesta kastelutekniikasta, jota voi hyödyntää esimerkiksi matkojen aikana.

– Ylösalaisin käännetty juomapullo toimii hyvänä kastelijana, kun sen kääntää varovasti ylösalaisin ja laittaa pystysuoraan multaan kaivettuun koloon. Pullon suu on hyvä työntää tarpeeksi syvälle, jotta pullo pysyy pystyssä. Vesi valuu pullosta vähitellen multaan kosteuttaen kasvia tasaisesti.

Kesäkukkia on syytä myös lannoittaa riittävästi kasvun eri vaiheissa. . Kesäkukille on saatavissa esimerkiksi puutarhamyymälöistä erikoismultaa, jossa on kastelukiteitä kasvien vedensaannin helpottamiseksi ja myös luonnonmukaisia multia, joissa biohiili auttaa ravinteiden ja veden varastoinnissa.

Perinteiset kesäkukat säilyttävät vuodesta toiseen suosionsa. Tämän vuoden trendeinä kesäkukkien kasvattamisessa näkyy Silja Lassilan mukaan niittymäisyys ja mummolatyylin paluu. Eksotiikkaa haetaan esimerkiksi välimerellisistä oliivipuista ja eukalyptuksista. Lisäksi syötävien kasvien suosio lisääntyy jatkuvasti sillä ihmiset arvostavat niiden monikäyttöisyyttä ja hyödyllisyyttä.

Esimerkiksi orvokinkukkia, kehäkukkia ja laventelia voi napsia huoletta ruukuista lautaselle. Merkillepantava asia on myös värikkyyden lisääntyminen muoviruukkuvalikoimassa. Ruukkujen halutaan sulautuvan luontevasti sisustukseen.

– Kesäkukista muun muassa pelargoni, laventeli ja hortensia ovat hyviä talvehtijakasveja. Kasvi tulee totuttaa ulkoilmaan talven jälkeen vähitellen muutama tunti kerrallaan. Lämpöasteiden kivuttua yli 15 kasvit voi jättää pysyvästi ulos.

Viherlassila otti tänä vuonna käyttöön uuden ruukkujen kierrätyspalvelun. Itselle ylimääräisiksi jääneitä ruukkuja voi tuoda heille uusiokäyttöön. Tämä on eräs osoitus ympäristöystävällisyyden huomioimisesta, jota asiakkaat vaativat nykyään yhä enemmän.

– Ihmiset hakevat nykyään runsaasti ideoita istutuksiin sosiaalisesta mediasta. Myös meille esimerkiksi Instagram on tärkeä inspiraation lähde messujen ja tapahtumien lisäksi, Lassila kertoo.

Tiina Pitkänen

Suurin osa terveyskeskukseen yhteyttä ottaneista pääsi kuukaudessa lääkärille

Lääkärin kiireettömälle vastaanotolle toteutuneiden käyntien odotusajat hoidon tarpeen arvioinnista eri aluehallintovirastojen alueella maaliskuussa 2019, %.

Suurin osa asiakkaista pääsee kuukaudessa kiireettömälle perusterveydenhuollon lääkärin avosairaanhoidon vastaanotolle.

Liekit-musikaalilla esityksiä Liedossa ja Piikkiössä

Musiikkikoulu Ilonen, Tanssistudio Point ja Piikkiön seurakunta toteuttavat yhdessä Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen Liekit-musikaalin 25.–26. toukokuuta. Esitykset ovat lauantaina kello 15 ja 18 Piikkiön liikuntahallissa ja sunnuntaina kello 16 Lietohallissa.

Yli puolet äänesti ennakkoon

Äänestysprosentit (Suomessa asuvat Suomen kansalaiset) eduskuntavaaleissa 1983–2019.

Suomessa asuvien Suomen kansalaisten äänestysprosentti oli 72,1, eli 2,0 prosenttiyksikköä edellisiä eduskuntavaaleja suurempi. Yli puolet äänestäneistä (50,7 %) äänesti ennakkoon.

Kortittomalla huumekuskilla aineita kyydissä Verstaskadulla

Poliisipartio pysäytti Turun Verstaskadulla tarkastukseen henkilöauton perjantaina kello 4. Ajoneuvon kuljettajalle, vuonna 1999 syntyneelle miehelle tehty huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle.

Jyrkkälässä vietetään yhteisöjuhlaa

Jyrkkälässä vietetään yhteisöjuhlaa.

Jyrkkälän tori Jyrkkälänpolulla täyttyy ohjelmasta perjantaina 24. toukokuuta kello 18–21. Alueen asukkaiden ja järjestöjen yhteistyössä syntynyt yhteisöjuhla kokoaa lähialueen asukkaita yhteen viettämään aikaa yhdessä ja juhlimaa alkavaa kesää.

Grilliin murtautuneiden pakomatka päättyi ulosajoon Raisiossa

Poliisille tuli perjantaina kello 4.44 tieto, että Turun Länsikeskuksessa on murtauduttu grillikiinteistöön.

AYT-kassa sulautuu SYT-kassaan

Kun yrittäjien ansioturva mahdollistui lakimuutoksen myötä vuonna 1995, Suomeen perustettiin kaksi yrittäjäkassaa: Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT-kassa) ja Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa (AYT-kassa). Neljännesvuosisata myöhemmin kassat ovat päättäneet yhdistyä.

Lamppusuoralta linnaan eli balladi Aura Å:sta -sanoitukselle kunniamaininta valtakunnallisessa sanoituskilpailussa

Auralaisen Rami Jokisen sanoitus Lamppusuoralta linnaan eli balladi Aura Å:sta on saanut kunniamaininnan valtakunnallisessa Sanoittamalla kaupunginomistajaksi -kilpailun Turku-sarjassa.

ELY-keskus: Aika hoitanut myrkyllisten tinayhdisteiden ongelman Airistolla

Myrkyllisen tributyylitinan (TBT) pitoisuudet ovat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen mukaan laskeneet Airiston sedimenteissä yli 80 prosenttia viimeisen kolmentoista vuoden aikana. Vuonna 2005 TBT-pitoisuuden keskiarvo sedimenttien pintakerroksessa oli 66 mikrogrammaa kilossa (µg/kg), vuonna 2012 37 μg/kg ja vuonna 2018 enää 11 µg/kg.

Kaupunki
Urheilu

Vastoinkäymiset ovat hioneet huippuerotuomari Mattias Gestraniuksen särmiä

Mattias Gestranius viihtyy hyvin Paraisilla. – Täällä on kaikki mitä tarvitsen. Ja jos ei jotain ole, se löytyy puolen tunnin matkan päästä Turusta. Tämä on pieni ja idyllinen paikka. Ei minulla ole mitään syytä lähteä muualle.

Paraisilla asuva Mattias Gestranius on tällä hetkellä yksi Suomen parhaimmista ja arvostetuimmista jalkapalloerotuomareista. Arvostuksesta ja onnistumisista kertoo sekin, että Gestraniuksesta tuli viime marraskuussa 23 vuoteen ensimmäinen suomalaiserotuomari, joka puhalsi Mestarien liigan ottelun.

Åboraakkeli: Hudson Kaapo Kakon jakolinjana

Kaapo Kakko.

Joki on totta kai Kaapo Kakolle tuttu näky. Jokaisen turkulaisen sielussa Aurajoki virtaa vuolaana ja kirkasvetisenä.

Suomi finaalitavoittein kilpa-aerobicin EM-kisaan Bakussa

Turkulaiset Fanny Samppa (vas.) ja Erika Rautiainen (oik.) tavoittelevat onnistumisia EM-areenalla sekä yksilökisassa että triossa yhdessä Linn Aghan kanssa.

Kilpa-aerobicin Euroopan mestaruudet ratkotaan tänä viikonloppuna Bakussa, Azerbaidzanissa. Kilpailussa nähdään suomalaisedustusta niin naisten kuin nuorten sarjoissa.

Oskari Siiki vahvistaa Tuton hyökkäystä

Oskari Siiki vetää ensi kaudella päälleen Tuton paidan.

Tuto Hockey ja Oskari Siiki ovat solmineet kauden 2019–20 kattavan pelaajasopimuksen. Siiki siirtyy Tutoon Turun Palloseurasta.

Jere Karlssonille ja Eetu Salmelalle jatkosopimukset Tuto Hockeyn kanssa

Jere Karlsson.

Jere Karlsson ja Eetu Salmela ovat tehneet Tuto Hockeyn kanssa jatkosopimukset kaudelle 2019–20.

Uran joukkue rakentuu pala kerrallaan

Kristian Palotien työ Uran päävalmentajana jatkuu.

Paikkansa Korisliigassa karsintojen jälkeen säilyttänyt Kaarinan Ura Basket kokoaa vähitellen ensi kauden palapeliään. Viime viikolla pari isompaa palasta loksahti paikalleen, kun Ura tiedotti päävalmentaja Kristian Palotien sopimuksen jatkumisesta. Lisäksi Ura julkisti sopimukset Miikka Luosmaan ja Marius van Andringan kanssa.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!