Kiinnostus Turun keskustaa kohtaan lisääntynyt

KOP-Kolmio on käynyt läpi ison remontin. KOP-Kolmio on käynyt läpi ison remontin. Kuva: Riitta Salmi

Turun keskustan tunnetun maamerkin KOP-Kolmion neljää kerrosta koskeva remontti valmistuu toukokuun alussa, ja uudet vuokralaiset muuttavat taloon. Tilojen uudistaminen kuitenkin jatkuu vielä, sillä kiinteistöön muuttaa ensi vuonna muun muassa Turun kaupungin ja Kelan uusi palvelupiste. Se voi tuoda jopa 2 000 päivittäistä lisäkäyttäjää taloon. Turun keskustan keskeneräisyys ei ole vähentänyt toimitiloista kiinnostuneiden määrää.

– Oikeastaan päinvastoin, kaikkien meneillään olevien uudistusten takia keskusta kiinnostaa taas toimitilojen osalta, ja se näkyy vahvasti myös meillä, sanoo Kiinteistö Oy KOP-Kolmion toimitusjohtaja Samuli Hiekka.

Hiekan mukaan on tärkeää, että Turun keskustassa remontoidaan mahdollisimman monta kohdetta samanaikaisesti.

– Kauppatorin ja sitä ympäröivien kiinteistöjen ja kauppakeskusten samanaikaisella remontilla lyhennetään käyttäjille aiheutuvaa haitta-aikaa ja saadaan takaisin Turun keskustan vetovoima perinteisenä kauppa- ja asiointipaikkana. On hienoa nähdä, miten keskusta-alue vihdoin kehittyy.

Huhti–toukokuun aikana valmistuvat KOP-Kolmion noin 3 000 neliön remontit 2.–5. kerroksissa, ja taloon muuttavat muun muassa Turun Osuuskauppa sekä Visma Financial Solutions Oy. Uusittuihin tiloihin laajentavat toimintaansa myös useat nykyiset vuokralaiset. Kiinteistössä työskentelevien määrä jopa tuplaantuu.

– On selvästi näkyvissä, että kiinnostus keskustan toimitiloja kohtaan on paljon suurempaa kuin vielä muutama vuosi sitten. Keskustan palvelut kiinnostavat niin asukkaita kuin työntekijöitä: tänne on helppo tulla kaikilla kulkuvälineillä, tarjolla on laaja lounaspaikkavalikoima ja runsaasti muita palveluita, Hiekka korostaa.

KOP-Kolmion remontit jatkuvat vielä noin parin tuhannen neliön osalta, joista suurimman osan käyttöönsä ottaa Turun kaupungin ja Kelan yhteinen palvelupiste keväällä 2020.

– Palvelupiste tulee KOP-Kolmion katutasoon. Kaupungin ja Kelan arvion mukaan päivittäisiä käyttäjiä tulee jopa 1 200–2 000, riippuen vuodenajasta. KOP-Kolmion kauppakäytävä on mitoitettu jo valmiiksi huomattavalle asiakasmäärälle, joten kävijämäärän runsaasta kasvusta ei tule ongelmia, Hiekka sanoo.

KOP-Kolmio on Turun ydinkeskustassa sijaitseva liikekiinteistö, joka on valmistunut vuonna 1964. Sen on suunnitellut arkkitehti Viljo Revell alun perin Kansallis-Osake-Pankin konttoriksi ja Turun ensimmäiseksi ostoskeskukseksi.

Rakennuksen julkisivu ja liiketilat uudistettiin vuonna 2008. Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy KOP-Kolmio, joka kuuluu Rausanne-konserniin. Rausanne on turkulainen perheyritys. Kiinteistössä toimii noin 20 eri yritystä. Rakennuksessa on yhteensä noin 12 000 neliömetriä pinta-alaa, ja se koostuu yhdeksästä kerroksesta. Kiinteistössä on myös autohalli ja parkkitasanne.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kelalta etuisuuksiin viime vuonna noin 15 miljardia euroa

Kelan perustoimeentulotuen asiakasmäärät kasvoivat edelleen viime vuonna. Etuuksia maksettiin 15 miljardia euroa.

Rasekon kolmikko haki kultaa ammattitaidon SM-kilpailuista

Voittajilla on hymy herkässä. Veeti Lundahl (vas.), Miisa Suvanto ja Samuli Kohmo.

Ammattitaidon SM-kilpailujen Taitaja 2019 -finaali käytiin tällä viikolla Joensuussa. Eilen päättyneissä kilpailuissa Raseko sai täyspotin, kun kaikki kolme Rasekon kilpailijaa palkittiin kultaisella mitalilla: autonasennuksen uusi Suomen mestari on ruskolainen Samuli Kohmo ja caterinkokki-sarjan voittivat raisiolaiset Miisa Suvanto ja Veeti Lundahl .

Maakunnan liikenteen tulevaisuutta pohditaan asiantuntijajoukolla

Varsinais-Suomen kuntien johtoa ja asiantuntijoita eri sektoreilta kokoontuu keskustelemaan maakunnan liikenteen tulevaisuudesta perjantaina. Tilaisuus käynnistää liikennejärjestelmäsuunnitelman päivitystyön, jota tehdään ensimmäistä kertaa koko maakunnan laajuisesti. Prosessiin halutaan osallistaa aiempaa laajemmin eri sektoreiden asiantuntemusta.

Sinitakkien säveliä ja Merivoimien musiikkia

Soittokunta mainoskuvauksissa Suomen Joutsenella vuonna 1994. Ruorin edessä oikealla soittokunnan päällikkö Timo Kotilainen.

Laivaston soittokunta täyttää tänä vuonna täydet sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Forum Marinum ja Laivaston soittokunta ovat yhdessä tuottaneet värikkään näyttelyn soittokunnan historiasta fregatti Suomen Joutsenelle.

Ruokavirasto: Varo tuomasta tulipoltetta puutarhamatkan tuliaisena

Vaarallinen kasvitauti tulipolte voi levitä Suomeen ulkomailta ostetuissa taimissa, varoittaa Ruokavirasto. Riski koskee erityisesti omena- ja päärynäpuun taimia. Tämän vuoksi on tärkeää noudattaa seuraavia ohjeita:

Poliisi on ottanut uudelleen tutkintaan 17 vuotta sitten Turussa tapahtuneen arvokuljetusryöstön yrityksen

Epäillyt onnistuivat pakenemaan poliisia, kuvassa näkyvä pakettiauto poltettiin pakomatkalla.

Poliisi on alkanut uudelleen tutkia arvokuljetusryöstön yritystä, joka tapahtui Turussa Vanhan Tampereentien Prisman pihalla 5. elokuuta 2002. Tuolloin neljä tai viisi naamioitunutta ja konetuliaseilla varustautunutta ryöstäjää yritti murtautua arvokuljetusautoon keskellä päivää. Ryöstäjät pakenivat paikalta ennen poliisin tuloa Chervolet Chevy Van- merkkisellä pakettiautolla.

Liikuntaharjoittelun kestolla suurempi merkitys maksan ja suoliston aineenvaihduntaan kuin harjoittelun intensiteetillä

Kumail Motiani.

MD Kumail Motiani tutki Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan pitkäkestoisen ja matalatehoisen kestävyysliikunnan sekä lyhytkestoisen ja korkeatehoisen sprintti-intervalliharjoittelun vaikutuksia maksan, haiman ja suoliston aineenvaihduntaan.

Suurin osa terveyskeskukseen yhteyttä ottaneista pääsi kuukaudessa lääkärille

Lääkärin kiireettömälle vastaanotolle toteutuneiden käyntien odotusajat hoidon tarpeen arvioinnista eri aluehallintovirastojen alueella maaliskuussa 2019, %.

Suurin osa asiakkaista pääsee kuukaudessa kiireettömälle perusterveydenhuollon lääkärin avosairaanhoidon vastaanotolle.

Liekit-musikaalilla esityksiä Liedossa ja Piikkiössä

Musiikkikoulu Ilonen, Tanssistudio Point ja Piikkiön seurakunta toteuttavat yhdessä Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen Liekit-musikaalin 25.–26. toukokuuta. Esitykset ovat lauantaina kello 15 ja 18 Piikkiön liikuntahallissa ja sunnuntaina kello 16 Lietohallissa.

Kaupunki
Urheilu

Tahrat Justin Gatlinin kilvessä mahdollistavat olympiavoittajan saapumisen Turkuun

Renaud Lavillenie ja muut kenttälajien huiput ovat saaneet paistatella valokeilassa Paavo Nurmi Gamesissa.

Pikajuoksutähti Justin Gatlinin saapuminen Paavo Nurmi Gamesiin on herättänyt monenlaisia tunteita suomalaisessa yleisurheiluväessä. Osa on innoissaan maailman huipputason juoksijan saapumisesta, osa pitää Gatlinia dopingissa ryvettyneenä huijarina.

Vastoinkäymiset ovat hioneet huippuerotuomari Mattias Gestraniuksen särmiä

Mattias Gestranius viihtyy hyvin Paraisilla. – Täällä on kaikki mitä tarvitsen. Ja jos ei jotain ole, se löytyy puolen tunnin matkan päästä Turusta. Tämä on pieni ja idyllinen paikka. Ei minulla ole mitään syytä lähteä muualle.

Paraisilla asuva Mattias Gestranius on tällä hetkellä yksi Suomen parhaimmista ja arvostetuimmista jalkapalloerotuomareista. Arvostuksesta ja onnistumisista kertoo sekin, että Gestraniuksesta tuli viime marraskuussa 23 vuoteen ensimmäinen suomalaiserotuomari, joka puhalsi Mestarien liigan ottelun.

Åboraakkeli: Hudson Kaapo Kakon jakolinjana

Kaapo Kakko.

Joki on totta kai Kaapo Kakolle tuttu näky. Jokaisen turkulaisen sielussa Aurajoki virtaa vuolaana ja kirkasvetisenä.

Suomi finaalitavoittein kilpa-aerobicin EM-kisaan Bakussa

Turkulaiset Fanny Samppa (vas.) ja Erika Rautiainen (oik.) tavoittelevat onnistumisia EM-areenalla sekä yksilökisassa että triossa yhdessä Linn Aghan kanssa.

Kilpa-aerobicin Euroopan mestaruudet ratkotaan tänä viikonloppuna Bakussa, Azerbaidzanissa. Kilpailussa nähdään suomalaisedustusta niin naisten kuin nuorten sarjoissa.

Oskari Siiki vahvistaa Tuton hyökkäystä

Oskari Siiki vetää ensi kaudella päälleen Tuton paidan.

Tuto Hockey ja Oskari Siiki ovat solmineet kauden 2019–20 kattavan pelaajasopimuksen. Siiki siirtyy Tutoon Turun Palloseurasta.

Jere Karlssonille ja Eetu Salmelalle jatkosopimukset Tuto Hockeyn kanssa

Jere Karlsson.

Jere Karlsson ja Eetu Salmela ovat tehneet Tuto Hockeyn kanssa jatkosopimukset kaudelle 2019–20.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!