Leffassa: Tuhansien järvien maa kaikessa loistossaan

Luontosinfonia tarjoaa komean matkan suomalaisen luonnon keskelle. Luontosinfonia tarjoaa komean matkan suomalaisen luonnon keskelle. Kuva: MRP Matila Röhr Productions

Pitkän ja monipuolisen uran elokuva-alalla, viime vuosina muun muassa lasten elokuvien parissa, tehneen ohjaaja Marko Röhrin tuore Luontosinfonia on haastava katsomiskokemus, mutta varsinkin näinä aikoina erittäin tarpeellinen elokuva tai, jos niin haluaa ajatella, suomalaisen luonnon mainos.

Luontosinfonia on sukulaissielu Röhrin 2010-luvulla tekemien Metsän tarinan ja Järven tarinan kanssa.

Aikana, jolloin ihmisten keskittymiskyky on tutkimustenkin mukaan koetuksella 75-minuuttinen luontofilmi, jossa ei ole lainkaan puhetta, voi tuntua ajatuksena vieraalta ja vaikealta. Ja myönnettävä on, että Luontosinfonian maailmaan tottuminen vie alkuun hetken, vaikka olisikin orientoinut tavallisesta poikkeavaan katselukokemukseen.

Aika nopeasti suomalaista kansallismaisemaa – järvenselkiä, metsäneläinten elämää, lumisia tuntureita ja niin edelleen – kuvaava elokuva vie mukanaan. Suomen luonto näyttäytyy monipuolisena. Luontosinfonian aikana niin eri vuodenajat kuin erilaiset metsätyypitkin huomioidaan.

Huikean hienosti kuvatut maisemat vievät mukanaan. Kuvaaja Teemu Liakka on kiertänyt Suomea ristiin rastiin ja saanut taltioitua suomalaisen luonnon kauneimmillaan. Maisemat ovat kliseisiä postikorttikuvia, mutta ne pysäyttävät ihmettelemään, kuinka hieno suomalainen luonto todella on.

Luontosinfonian musiikista vastaa Panu Aaltio, joka on työstänyt musiikin yhdessä Vantaan sinfoniaorkesterin, 40-henkisen kuoron ja Johanna Kurkelan kanssa. Kokonaisuudessa musiikki on vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin kuvat. Yhdessä ne tekevät Luontosinfoniasta osiaan suuremman kokonaisuuden.

Kriittinen tarkkailija voisi kritisoida sitä, että Röhr ei ole halunnut kaivaa mitään uutta näkökulmaa esiin vaan pikemminkin haluaa pönkittää suomalaista kansallisromanttista luontokuvaa. Myöskään ihmisen suhde luontoon ei ole millään tapaa näkyvissä. Luontosinfoniassa Suomen luonto näyttäytyy koskemattomana korpimaana, jossa vallitsee eläinten ja luonnon välinen yhteisymmärrys.

Itseäni klassisen suomalaisen luontokuvaston käyttö ei häirinnyt.

Luontosinfonia on jotain aivan muuta kuin keskiverto elokuvakokemus, mutta omassa ”vaikeudessaan” ehdottoman suositeltava katsomiskokemus. Kokemus on meditatiivinen. Luontosinfonian katsomisen jälkeen olo on rauhoittunut ja puhdistunut.

Ilkka Lappi

Terassit ennen mittumaaria kesäkuntoon

Kesäkuun alku on paras aika laittaa kodin parvekkeet ja terassit kesäkuntoon. Helppous ja koko kesän toimivuus ovat valttia istutuksen suunnittelussa. Niihin voi vaikuttaa parhaiten perustamisvaiheessa. Hanki reilunkokoisia ruukkuja, jolloin kastelu ja lannoitus onnistuvat varmimmin. Istutusvaiheessa ruukkuseokseen lisätään pitkäaikaislannoitetta.

Nainen soitti aiheettomasti 51 kertaa hätäkeskukseen, päätyi poliisin huomaan

Turun pääpoliisiaseman suojiin päätyi lauantai-illalla vuonna 1978 syntynyt nainen. Hän oli lauantaina puolenyön ja kello 19.40:n välillä soittanut hätäkeskukseen 51 aiheetonta puhelua.

Poliisi pysäytti rattijuopon Rieskalähteentiellä

Poliisin pysäyttämäksi joutui vuonna 1980 syntynyt mies henkilöautolla perjantaina kello 21.30 Turussa Rieskalähteentiellä.

Rullaluistelutapahtuma haittaa liikennettä Hirvensalossa ja Kakskerrassa

Rullaluistelutapahtuma Kakskerran Lenkki haittaa liikennettä Hirvensalossa ja Kakskerrassa 16. kesäkuuta kello 11.55-15.

Loton potti nousee viiteen miljoonaan euroon

Lotosta ei löytynyt täysosumia lauantain arvonnassa (kierros 24/2019), joten potti nousee juhannukseksi tasan viiteen miljoonaan euroon. Seuraava arvonta (kierros 25/2019) on juhannuspäivänä lauantaina 22. kesäkuuta.

Asbestinpurkajalta parta pois suojaimen kanssa

Asbestipurkajille tehdyissä hengityksensuojainten tiiviystesteissä havaittiin, että noin puolet ei läpäissyt tiiviystestiä naamarin reunoilta tapahtuvan ohivuodon takia.

Kesäkuun keltainen kiivi

Keltainen kiivi muistuttaa ulkonäöltään vihreää lajitoveriaan, mutta sen kuori on hieman vaaleampi ja hedelmäliha selkeästi keltaisempi. Keltainen kiivi myös maistuu makeammalta eikä siinä ole vihreän kiivin hapokkuutta. Keltaisen kiivin maku on trooppisen makea, sekoitus mangoa, persikkaa ja sitrusta.

Kaikki sunnuntaina kasveja tunnistamaan

Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 16. kesäkuuta. Tuolloin järjestetään opastettuja kasviretkiä eri puolilla Suomea. Retket ovat maksuttomia ja ne kestävät yleensä kahdesta kolmeen tuntia, vapaaehtoisen oppaan vetämänä.

Tee se Suomessa

Tänä kesänä suomalaisia kiinnostaa kotimaan matkailu. Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoman tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat yhä kiinnostuneempia kotimaan matkailusta ilmastosyistä. Tee Se Suomessa -lähimatkailukampanja nostaa esiin mielenkiintoisia matkailukohteita eri puolilta Suomea.

Urheilu

Åboraakkeli: Kahden kauppa?

Jalkapallon Ykköstä on ehditty pelata vajaa kolmannes, mutta jo nyt näyttää siltä, että kärkitaistosta on tulossa kahden kauppa. Haka ja TPS ovat erottumasta muusta ryhmästä.

Jälkipeli: Ilmojen halki käy laskuvarjohyppääjän tie

Tandemhyppy on nopein tapa kokea laskuvarjohypyn huumaa. Ville Pulkkinen (vas.) pääsi polttareidensa kunniaksi hyppäämään taivaalta alas. Turun Laskuvarjourheilijoiden hyppymestari Matti Pahikkala huolehti käytännön järjestelyistä ja turvallisuudesta. Ilo oli yhteinen, kun elämys oli täydellinen.

Mieli tyhjenee kaikesta muusta. Hyppääjä elää vain siinä hetkessä. Näin kuvaa laskuvarjohyppääjä Niko Kiviniemi harrastustaan. Laskeutuminen ilmojen halki koukuttaa nopeasti.

Maalikuningas Heikki Suhosen tarina kirjaksi elokuussa – luvassa paljastus kohuttujen TPS-potkujen syistä

Heikki Suhosesta kertova kirja ilmestyy 15. elokuuta.

Iso pala turkulaista urheiluhistoriaa lyödään elokuussa koviin kansiin, kun jalkapallolegenda Heikki Suhosesta kertova Super-Hessu – Maalikuningas ilmestyy.

Otteluanalyysi: MuSa hyödynsi TPS:n virheet

Voittomaalin tehneellä Taiki Kagayamalla oli syytä hymyyn pelin jälkeen.

TPS kärsi kauden toisen kotitappionsa, kun MuSa kävi hakemassa pisteet Kupittaan perjantai-illasta. Porilaiset eivät esittäneet säkenöivää pelaamista, mutta käyttivät paikkansa tehokkaasti ja puolustivat uhrautuvasti. Palloseura esiintyi kotiyleisön edessä hengettömästi, mikä jättää paljon pohdittavaa jatkoon.

FC TPS kunnioittaa Wahlstenin muistoa

Juhani Wahlsten menehtyi maanantaina 81 vuoden iässä.

FC TPS kunnioittaa perjantain kotiottelussaan 14. kesäkuuta Juhani "Juuso" Wahlstenin muistoa.

Petteri Nummelinista jääkiekkoleijona numero 253

Petteri Nummelin (oikealla) nousee isänsä Timon rinnalle jääkiekkoleijonaksi.

Suomen Jääkiekkomuseon aatelointitoimikunnan puheenjohtaja Jari Kurri on julkistanut vuoden 2019 Jääkiekkoleijonat ja elämäntyöpalkinnon saajat.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.