Pk-yritysten hallituksiin kaivataan uutta osaamista

Kaisa Leiwo. Kaisa Leiwo. Kuva: Mikael Rydenfelt

Pk-yritykset panostavat hallitustyöhön ja ovat löytäneet myös ulkopuolisia hallituksen jäseniä. Tulevaisuus haastaa hallituksen osaamisen esimerkiksi kasvutavoitteiden, kansainvälistymisen ja teknologisen murroksen muodossa, mikä huolettaa erityisesti toimitusjohtajia. Turun seudulla luottamus hallitusten osaamiseen on korkeampaa kuin Suomessa yleisesti.

Tiedot ilmenevät kauppakamarien pk-hallitusbarometristä, johon vastasi 1 100 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea.

PK-yritykset panostavat hallitustyöskentelyyn, sillä yli 40 prosentilla kyselyyn vastanneista yrityksistä on vähintään yksi ulkopuolinen hallituksen jäsen. Ulkopuolisiin jäseniin ollaan myös varsin tyytyväisiä, sillä heidän saamansa keskimääräinen arvosana on 4,1 (asteikolla 1–5). Eniten hallituksen jäseniltä odotetaan liiketoimintaosaamista, yritystalouden ja rahoituksen hallintaa sekä kokemusta strategisesta työskentelystä. Uuden teknologian osaamisen arvostus on noussut kahden vuoden takaisesta, mutta ei kolkuttele vielä kärkeä.

Henkilökohtaisista ominaisuuksista arvostetaan eniten yhteistyökykyä – selvästi enemmän kuin itsenäistä ajattelutapaa ja kykyä kyseenalaistaa.

– On selvää, ettei tehokas hallitus voi olla taistelutanner, mutta isoja päätöksiä pitää harkita perusteellisesti ja monesta näkökulmasta. Kuitenkin alle kaksi kolmesta vastaajasta pitää itsenäistä ajattelutapaa ja kykyä kyseenalaistaa hallituksen jäsenille tärkeinä ominaisuuksina. Ilahduttavasti vastauksista löytyi myös kommentteja tyyliin "joo joo -miehiä ei hallituksiin tarvita", Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa kuvaa tuloksia.

Tulevaisuuden osaaminen valttia hallitustyöskentelyssä

Ensi näkemältä tilanne näyttää Linnainmaan arvion mukaan hyvältä, sillä useampi kuin kolme neljästä vastaajasta pitää hallituksen osaamista riittävänä yrityksen nykytilanteessa. Luottamus tulevaisuuteen ei ole yhtä suurta, sillä lähes puolet, 44 prosenttia, vastaajista katsoo, ettei hallituksessa ole riittävää osaamista yrityksen tulevien haasteiden, esimerkiksi kasvutavoitteiden, kansainvälistymisen ja teknologisen murroksen kannalta.

– Turussa tilanne on hieman valtakunnallista tilannetta parempi, koska 59 prosenttia Turun kauppakamarin alueen vastaajista luottaa hallituksen osaamiseen myös tulevissa haasteissa, sanoo Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo.

Hallituspartnerit Turku ry:n puheenjohtaja Milla Wirénin mukaan digitalisaation ymmärtäminen on nyt valttia hallitustyöskentelyssä.

– Etsiessämme toimeksiantona uusia hallituksen jäseniä painottuu toivottu osaaminen tällä hetkellä digitalisaation ymmärtämiseen sekä sen luomien uusien liiketoiminta- ja kansainvälistymismahdollisuuksien hallitsemiseen. Osaltaan tämä johtaa myös laajemmin hallituspohjan uudistumiseen, koska välttämättä toivottu digitalisaatio- tai muu tulevaisuuden haasteiden kannalta olennainen kyvykkyys ei kulje käsi kädessä pitkän hallituskokemuksen kanssa, Wirén toteaa.

Kouluttautuminen tehostaa hallitustyötä. Vastaajista yli 40 prosenttia on suorittanut kauppakamareiden Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -koulutuksen. Turun kauppakamarin koulutuspäällikkö Maria Lindbomin mukaan HHJ-kurssien suosio on tällä hetkellä suurempaa kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi Turun kauppakamarissa järjestetään tänä vuonna jo viisi kurssia. Kouluttautuminen näkyy myös kyselyn tuloksissa.

– Esimerkiksi hallituksen vaihtuvuutta pidetään selvästi useammin riittävänä, jos vastaaja on suorittanut HHJ-kurssin verrattuna koulutusta käymättömiin vastaajiin (62 % vs. 54 %). Myös hallitustyön arviointi on selvästi yleisempää niissä yrityksissä, joista vastaaja on itse käynyt HHJ-kurssin, Lindbom sanoo.

Tiedot perustuvat kauppakamarien pk-hallitusbarometriin, johon vastasi helmikuussa 1 100 yritystä eri puolilta Suomea. Varsinais-Suomesta kyselyyn vastasi 97 yritystä. Kauppakamarien pk-hallitusbarometri toteutetaan kahden vuoden välein.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Terassit ennen mittumaaria kesäkuntoon

Kesäkuun alku on paras aika laittaa kodin parvekkeet ja terassit kesäkuntoon. Helppous ja koko kesän toimivuus ovat valttia istutuksen suunnittelussa. Niihin voi vaikuttaa parhaiten perustamisvaiheessa. Hanki reilunkokoisia ruukkuja, jolloin kastelu ja lannoitus onnistuvat varmimmin. Istutusvaiheessa ruukkuseokseen lisätään pitkäaikaislannoitetta.

Nainen soitti aiheettomasti 51 kertaa hätäkeskukseen, päätyi poliisin huomaan

Turun pääpoliisiaseman suojiin päätyi lauantai-illalla vuonna 1978 syntynyt nainen. Hän oli lauantaina puolenyön ja kello 19.40:n välillä soittanut hätäkeskukseen 51 aiheetonta puhelua.

Poliisi pysäytti rattijuopon Rieskalähteentiellä

Poliisin pysäyttämäksi joutui vuonna 1980 syntynyt mies henkilöautolla perjantaina kello 21.30 Turussa Rieskalähteentiellä.

Rullaluistelutapahtuma haittaa liikennettä Hirvensalossa ja Kakskerrassa

Rullaluistelutapahtuma Kakskerran Lenkki haittaa liikennettä Hirvensalossa ja Kakskerrassa 16. kesäkuuta kello 11.55-15.

Loton potti nousee viiteen miljoonaan euroon

Lotosta ei löytynyt täysosumia lauantain arvonnassa (kierros 24/2019), joten potti nousee juhannukseksi tasan viiteen miljoonaan euroon. Seuraava arvonta (kierros 25/2019) on juhannuspäivänä lauantaina 22. kesäkuuta.

Asbestinpurkajalta parta pois suojaimen kanssa

Asbestipurkajille tehdyissä hengityksensuojainten tiiviystesteissä havaittiin, että noin puolet ei läpäissyt tiiviystestiä naamarin reunoilta tapahtuvan ohivuodon takia.

Kesäkuun keltainen kiivi

Keltainen kiivi muistuttaa ulkonäöltään vihreää lajitoveriaan, mutta sen kuori on hieman vaaleampi ja hedelmäliha selkeästi keltaisempi. Keltainen kiivi myös maistuu makeammalta eikä siinä ole vihreän kiivin hapokkuutta. Keltaisen kiivin maku on trooppisen makea, sekoitus mangoa, persikkaa ja sitrusta.

Kaikki sunnuntaina kasveja tunnistamaan

Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 16. kesäkuuta. Tuolloin järjestetään opastettuja kasviretkiä eri puolilla Suomea. Retket ovat maksuttomia ja ne kestävät yleensä kahdesta kolmeen tuntia, vapaaehtoisen oppaan vetämänä.

Tee se Suomessa

Tänä kesänä suomalaisia kiinnostaa kotimaan matkailu. Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoman tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat yhä kiinnostuneempia kotimaan matkailusta ilmastosyistä. Tee Se Suomessa -lähimatkailukampanja nostaa esiin mielenkiintoisia matkailukohteita eri puolilta Suomea.

Urheilu

Åboraakkeli: Kahden kauppa?

Jalkapallon Ykköstä on ehditty pelata vajaa kolmannes, mutta jo nyt näyttää siltä, että kärkitaistosta on tulossa kahden kauppa. Haka ja TPS ovat erottumasta muusta ryhmästä.

Jälkipeli: Ilmojen halki käy laskuvarjohyppääjän tie

Tandemhyppy on nopein tapa kokea laskuvarjohypyn huumaa. Ville Pulkkinen (vas.) pääsi polttareidensa kunniaksi hyppäämään taivaalta alas. Turun Laskuvarjourheilijoiden hyppymestari Matti Pahikkala huolehti käytännön järjestelyistä ja turvallisuudesta. Ilo oli yhteinen, kun elämys oli täydellinen.

Mieli tyhjenee kaikesta muusta. Hyppääjä elää vain siinä hetkessä. Näin kuvaa laskuvarjohyppääjä Niko Kiviniemi harrastustaan. Laskeutuminen ilmojen halki koukuttaa nopeasti.

Maalikuningas Heikki Suhosen tarina kirjaksi elokuussa – luvassa paljastus kohuttujen TPS-potkujen syistä

Heikki Suhosesta kertova kirja ilmestyy 15. elokuuta.

Iso pala turkulaista urheiluhistoriaa lyödään elokuussa koviin kansiin, kun jalkapallolegenda Heikki Suhosesta kertova Super-Hessu – Maalikuningas ilmestyy.

Otteluanalyysi: MuSa hyödynsi TPS:n virheet

Voittomaalin tehneellä Taiki Kagayamalla oli syytä hymyyn pelin jälkeen.

TPS kärsi kauden toisen kotitappionsa, kun MuSa kävi hakemassa pisteet Kupittaan perjantai-illasta. Porilaiset eivät esittäneet säkenöivää pelaamista, mutta käyttivät paikkansa tehokkaasti ja puolustivat uhrautuvasti. Palloseura esiintyi kotiyleisön edessä hengettömästi, mikä jättää paljon pohdittavaa jatkoon.

FC TPS kunnioittaa Wahlstenin muistoa

Juhani Wahlsten menehtyi maanantaina 81 vuoden iässä.

FC TPS kunnioittaa perjantain kotiottelussaan 14. kesäkuuta Juhani "Juuso" Wahlstenin muistoa.

Petteri Nummelinista jääkiekkoleijona numero 253

Petteri Nummelin (oikealla) nousee isänsä Timon rinnalle jääkiekkoleijonaksi.

Suomen Jääkiekkomuseon aatelointitoimikunnan puheenjohtaja Jari Kurri on julkistanut vuoden 2019 Jääkiekkoleijonat ja elämäntyöpalkinnon saajat.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.