Leffassa: Gloria Bell tutkii keski-ikäistä rakastumista uskottavasti

Julianne Moore tekee jälleen erinomaisen roolisuorituksen. Julianne Moore tekee jälleen erinomaisen roolisuorituksen. Kuva: Hilary Bronwyn Gayle

Keski-ikäistyvien naisten rooleja ei Hollywoodissa ole vieläkään liikaa tarjolla, vaikka elokuva-ala onkin vähitellen heräilemässä naisroolien ikäjakauman epäsuhtaan.

Isoissa valtavirtaelokuvissa jo 1990-luvun alulla näytelleestä Julianne Mooresta on viime vuosina tullut yksi Hollywoodin ”virallisista” aikuisen naisen rooleja tekevistä naisista. Eikä siinä ole mitään ongelmaa. Moore on viime vuosina ollut rooleissaan erinomainen. Alzheimerin taudista kärsivästä naisesta kertovassa Still Alice -elokuvassa muutama vuosi sitten Moore teki kenties uransa parhaan rooliin. Elokuvan nimirooli toi myös ansaitusti parhaan naispääosan palkintoja takanreunuksen koristeeksi Oscarista alkaen.

Vahvojen keski-ikäisten naisten rooleja Moore jatkaa myös uusimmassa elokuvassaan Gloria Bell. Sebastián Lelion ohjaamassa elokuvassa avioeron kokenutta naista, joka löytää rakkauden uudelleen.

Elokuva on siinä mielessä erikoinen tapaus, että se on uusi versiointi Lelion omasta elokuvasta, eikä edes kovin vanhasta. Vuonna 2013 hän ohjasi espanjalais-chileläisen yhteistuotannon Gloria, joka kertoi tismalleen saman tarinan kuin Gloria Bell nyt.

Olisi helppoa tyrmätä Gloria Bell tarpeettomana yrityksenä kalastella isompien markkinoiden huomiota ja huomio olisi sitä paitsi oikeutettu. Tosin ei Gloriakaan nyt täysin marginaaliin jäänyt. Elokuva noteerattiin muun muassa Berliinin elokuvajuhlilla.

Elokuva on kuitenkin sen verran hyvä, että se perustelee olemassaolonsa ongelmitta.

Elokuvan tekemisen kerrotaan olleen Julianne Mooren toive tai vaatimus. Hän halusi näytellä elokuvan pääosaa. Moore paneutuukin rooliinsa hyvin vahvasti ja löytää keski-ikäisen naisen turhaumat hienosti. Katsojan on helppo ymmärtää Glorian elämää ja uskallan väittää, että jos on vastaavassa tilanteessa ollut, myös samaistumispintaa löytyy sukupuolesta riippumatta.

Toisessa keskeisessä roolissa nähdään John Turturro, joka tekee karismaattisena partasuuna taattua työtä, mutta Gloria Bell etenee ennen kaikkea Mooren varassa.

Vaikka rakkaus ja rakastuminen ovatkin keskeisessä roolissa Gloria Bell ei ole sellainen elokuva, jossa nainen ripustautuu mieheen ja elää hänen kauttaan. Gloria Bell on ikään kuin orgaaninen elokuva, jossa rakkaus vain löytää kaksi omaa elämäänsä elävää ihmistä.

Se on myös siinä mielessä harvinainen elokuva, että se kuvaa keski-ikäisten rakkautta jokseenkin uskottavasti. Toisin sanoen keski-ikäiset eivät rakastuessaan muutu teini-ikäisiksi. Rakkaus voi kyllä tuntua huumaavana tunteena, mutta se ei ainakaan Gloria Bellin tapauksessa muuta käytöstä äärilaidasta toiseen.

Gloria Bell ensi-illassa 8. maaliskuuta.

Ilkka Lappi

Enemmistön mielestä perusoikeudet toteutuvat riittävästi

Suomessa koetaan kaikkien perusoikeuksien ja vapauksien toteutuvan ainakin jokseenkin riittävästi. Kärkeen kohoaa kokoontumisvapaus, jonka valtaosa (86 %) katsoo toteutuvan täysin tai jokseenkin riittävästi, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Syanobakteerit tuottamaan liuottimia, polttoaineita ja muovien raaka-aineita?

Verónica Carbonell González.

Kilpailukykyisten bioteknologian sovellusten kehittäminen vaatii tuotantosysteemiltä sekä tehokkuutta, säädeltävyyttä että geneettistä vakautta. Verónica Carbonell González selvitti Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa, miten haihtuvien hiilivety-yhdisteiden tuottoa bakteerisoluissa voitaisiin tehostaa.

Pikainen pakkopalautus ässäfaneille

Ässien faneja Turkuhallissa.

Eduskuntavaalien alla piisaa puhetta muukalaisista. Mutta pitäisikö meidän katsoa joskus hieman lähemmäksi, ehkä jopa peiliin? Erityisesti olisi syytä kiinnittää nyt huomionsa tiettyyn kansanryhmään: potuihin, porilaisiin Turkuun tunkeutujiin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vierailee Varsinais-Suomessa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vierailee Varsinais-Suomessa viikonloppuna 23.-24. maaliskuuta.

Kulutusluotot ja pikalainat kasvattavat ulosoton asiamääriä

Ulosottoon saapui vuonna 2018 noin 3,4 miljoonaa asiaa, mikä on noin 2,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Eri velallisia ulosotossa oli vuonna 2018 noin 577 000, lisäystä edellisvuoteen oli 3,4 prosenttia. Velallisista luonnollisia henkilöitä oli valtaosa, noin 519 000, ja yrityksiä ja yhteisöjä noin 58 000.

Turkulaiskuski huristeli 140 kilometrin tuntinopeutta ysitiellä alueella, jossa nopeusrajoituksena on 80 kilometriä tunnissa

Turkulainen noin 35-vuotias nainen ajoi keskiviikko-aamuna noin kello 7.30 Aurassa ysitiellä pidemmän matkaa noin 140 kilometrin tuntinopeutta alueella, jossa nopeusrajoituksena on 80 kilometriä tunnissa.

SDP:n Rönnholm vaatii laajaa kansallista työhyvinvoinnin ohjelmaa

Antton Rönnholm.

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm vaatii seuraavalta hallitukselta tekoja työhyvinvoinnin edistämiseksi. Mielenterveyshäiriöt ovat jo suurin peruste jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Varissuolla kaadetaan tänään puita

Puita kaadetaan Turun Varissuon kaupunginosassa Varissuonkentällä ja Karvataskunpuiston leikkipaikalla. Kaadettavat puut poistetaan Varissuonkentän liikuntapaikkojen ja oleskelualueen sekä Karvataskunpuiston tulevan peruskorjauksen valmistelevina töinä.

VR maksoi valtiolle osinkoa sata miljoonaa euroa

VR-Yhtymä Oy:n tänään Helsingissä pidetty yhtiökokous on vahvistanut yhtiön vuoden 2018 tilinpäätöksen. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksestä, että vuodelta 2018 jaetaan osinkoa sata miljoonaa euroa. Osinko maksetaan Suomen valtiolle.

Urheilu

Turun Uimareiden vesipallonaiset runkosarjan voittoon

Turun Uimarit oli jälleen naisten vesipaollilun SM-runkosarjan ykkönen.

Naisten vesipallon SM-runkosarja saatiin päätökseen viikonloppuna. Runkosarjan voiton vei jo neljännen kerran peräkkäin Turun Uimarit vahvan alkukauden siivittämänä. Joukkue koki ainoat tappiot sarjassa viime vuoden finaalivastustajalleen ja kauden etukäteisasetelmissakin vahvimmaksi arvioidulle Uinti Tampereelle. Joukkueet kohtasivat toisensa neljä kertaa ja TU:n ja UiTa:n keskinäisten otteluiden voitot menivät tasan 2–2.

FC Inter perusti vähävaraisten perheiden junioreille tukirahaston

Timo Furuholm lupasi lahjoittaa pistebonusrahansa juniorien tukirahastoon.

FC Inter on perustanut oman tukirahaston heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseksi. Rahasto jakaa vuosittain haettavien stipendien kautta avustusta niille seuran junioreille, joiden perheillä on vaikeuksia harrastusmaksujen kanssa. Seurassa on tällä hetkellä noin 500 junioripelaajaa.

Puukkokatsomo: Katsojapula haasteena

Toiseksi korkein runkosarjan katsojakeskiarvo oli TPS:llä, vajaat 5 500 katsojaa.

Jääkiekon Liigalla on käsillä tärkeä kevät. Suomen ykköslajin korkeimmalla sarjatasolla riittää pohdittavaa, sillä päättyneen runkosarjan katsojamäärät eivät valtakunnallisella tasolla mairittele. Kaudella 2018–19 koko Liigan katsojakeskiarvo oli 4 232 katsojaa.

Paavo Nurmi Gamesissa jaossa Tokion olympiapaikat

Wilma Murto ja monet muut suomalaishuiput saavat venyä parhaimpaansa, jotta Tokion olympialaisten tulosrajat saavutetaan.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF julkisti maaliskuun alulla tulosrajat, joilla urheilijat lunastavat paikkansa Tokion 2020 olympialaisiin. Suomalaisittain tulosrajat ovat kovat ja oletettavasti vain muutama urheilija pääsee rajan rikkomalla olympialaisiin.

Inter kohtaa puolivälierissä VPS:n Kupittaalla

Jalkapalloilun Suomen Cupin puolivälierävaiheen otteluparit arvottiin tiistaina. Inter, joka on Cupin hallitseva mestari, saa kotiottelussa vastaansa Vaasan Palloseuran. Ottelu pelataan lauantaina 30. maaliskuuta kello 15 kentällä Kupittaa 5.

Seppo Paju kolmonen frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin osakilpailussa Yhdysvalloissa

Seppo Paju.

Vuoden miespelaajaksi Euroopassa valittu lietolainen Seppo Paju sijoittui kolmanneksi frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin osakilpailussa Teksasissa Yhdysvalloissa. Pajun sijoitus sivuaa parasta suomalaistulosta Disc Golf Pro Tourilla.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?