Vesisade rikkoi teiden päällysteitä ja vaurioitti autoja – näin haet korvausta

Tiet ovat lumisen talven jäljiltä huonossa kunnossa. Tiet ovat lumisen talven jäljiltä huonossa kunnossa. Kuva: Lennart Holmberg

Vesisade, nollakeli ja autojen nastarenkaat ovat tuhoisa yhdistelmä teiden päällysteille Varsinais-Suomessa. Viikonlopun aikana ilmestyi runsaasti uusia reikiä tielle. Osa rei'istä oli vielä petollisesti veden alla näkymättömissä. Reikiä paikattiin heti tuoreeltaan useitakin kertoja kylmällä paikkausmassalla, mutta veden alla olevia reikiä ei pystytä paikkaamaan ennen tien kuivumista.

Näille kohdille on asetettu päällystevaurioista varoittavat merkit ja paikoin on myös alennettu nopeusrajoitusta. Viikonloppuna tehdyt kylmäpaikkaukset eivät myöskään pysy hyvin näin märillä keleillä. Kestävämpiä paikkauksia voidaan tehdä valuasfalttimassalla, mutta sitä saadaan aikaisintaan keskiviikkona.

Pahoja reikiä syntyi muun muassa E18 Turun kehätielle Kauselan eritasoliittymän kohdilla ja Telakkatien risteyksen seutuville, valtatielle 8 Turun päässä, vt 9 leveäkaistatielle ja Kustavintielle Seikelän kiertoliittymästä Mietoisiin asti.

Perusongelma päällysteiden reikiintymisessä on nollan molemmin puolin vaihtelevat sääolosuhteet, jotka ovat tyypillisiä Lounais-Suomessa. Jotta tällaisia säiden aiheuttamia teiden reikiintymisiä ei tulisi, se edellyttäisi teiden uudelleen päällystämistä nykyistä nopeammalla kierrolla. Käytettävissä oleva rahoitus kuitenkin määrittää vuosittaisen päällystysohjelman pituuden. Ensi kesän päällystysohjelma putoaa puoleen viime vuotisesta ja kohteet ovat jo kilpailutuksessa. Tilanne ei tule paranemaan nykyisestä, vaan pikemminkin päinvastoin.

Tämän hetkisten sääennusteiden mukaan plussakelit jatkuvat tällä viikolla, joten päällysteisiin tulee ilmaantumaan lisää reikiä. Reikiä paikataan sitä mukaa kuin niitä ilmestyy, jos ne eivät ole veden ympäröimänä. Teille asetetaan myös päällystevaurioista varoittavia merkkejä ja tarvittaessa alennetaan nopeusrajoituksia väliaikaisesti. Liikennettä vaarantavista päällystevaurioista, joista ei ole vielä varoitettu päällystevauriomerkillä, kannattaa ilmoittaa Tienkäyttäjän linjalle (puh. 0200 2100).

Tienkäyttäjä voi hakea vahingonkorvausta maantiellä sattuneesta vahingosta, joka on aiheutunut tien puutteellisesta kunnossapidosta. Tienkäyttäjä voi saada korvausta, jos tienhoito on ollut virheellistä tai huolimatonta tai tienhoitoon kuuluvia tehtäviä on laiminlyöty. Päällystevaurion aiheuttamista vahingoista ei yleensä myönnetä korvauksia, jos päällystevaurioista on etukäteen varoitettu tielläliikkujia varoitusmerkein. Tällöin katsotaan, että tienkäyttäjän on noudatettava liikenteessä erityistä varovaisuutta ja sovitettava ajonopeus sen mukaisesti.

Vahingonkorvaushakemuksen käsittely edellyttää, että vahinkoaika ja -paikka sekä vahingon aiheuttaja on määritetty mahdollisimman tarkasti. Hakemuksesta tulee ilmetä myös tarkka vahinkotapahtuman kuvaus, tapahtumasta aiheutuneet vahingot eriteltyinä sekä euromääräinen korvausvaatimus.

Vahingon sattuessa kannattaa kirjata muistiin tarkka vahinkoaika ja -paikka sekä vahingon aiheuttaja, ottaa valokuvia tapahtumapaikasta, vahingon aiheuttajasta, tiestöstä ja vaurioista sekä soittaa Tienkäyttäjän linjalle.

Korvaushakemukset käsitellään keskitetysti Lapin ELY-keskuksessa. Korvaushakemukset ratkaistaan tapauskohtaisesti hakijan hakemuksessa esille tuomien seikkojen sekä urakanvalvojalta ja urakoitsijalta pyydettyjen lausuntojen ja muun hankitun selvityksen perusteella. Korvaushakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja hakemusten keskimääräinen käsittelyaika on noin 5–6 kuukautta.

Lisätietoja vahingonkorvauksen hakemisesta löytyy ELY-keskusten verkkosivuilta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tiede- ja taidefestivaali Aboagorassa pohditaan maata, maapalloa ja niiden tulevaisuutta

Tieteiden ja taiteiden välistä vuoropuhelua edistävässä Aboagora-tapahtumassa syvennytään elämän peruselementteihin tänä vuonna alkavassa The Five Rings -teemakokonaisuudessa. Ensimmäisenä on vuorossa maa, jota tarkastellaan muun muassa arkeologian ja geologian, ympäristö- ja eläinhistorian, kulttuuriperinnön, ekoteologian, runouden, performanssitaiteen ja kuvataiteen keinoin. Aboagora järjestetään Sibelius-museossa 21.–23. elokuuta 2019.

Kalle Samoojan kisa Tsekissä mollivoittoiseen päätökseen

Turkulaisgolffari Kalle Samooja sijoittui jaetulle 51. sijalle Euroopan Tourin Tsekin kilpailussa. Samoojan neljän kierroksen yhteistulos oli 283 lyöntiä eli viisi alle parin.

Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat kesäkuussa

Palveluiden työpäiväkorjatun liikevaihdon ja volyymin vuosimuutos, %.

Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden kesäkuussa 5,1 prosenttia vuoden 2018 kesäkuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi samaan aikaan 3,5 prosenttia. Kuluvan vuoden toukokuussa liikevaihto ylsi niin ikään 5,1 prosentin kasvuun, kun taas volyymi nousi tuolloin 3,7 prosenttia vuodentakaisesta. Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja.

Hyvinvointivaltion rakenteet voivat ylläpitää eriarvoisuuden siirtymistä sukupolvelta toiselle

Monien hyvinvointivaltioiden tavoitteena on yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden lisääminen. Turun yliopistossa väittelevän Heta Pöyliön väitöstutkimuksessa selviää, että koulutus- ja sosiaalipoliittisilla rakenteilla on yhteys ylisukupolviseen eriarvoisuuteen. Tutkimuksessa järjestelmien on todettu heikentävän etenkin huono-osaisuuden periytyvyyttä, mutta ne voivat myös ylläpitää hyväosaisuuden periytymistä.

Kaupunki teettää lisätutkimuksia Sepänkatu 2:n tiloissa, koulutyö jatkuu normaalisti

Turun kaupunginhallitus on saanut tilannekatsauksen maanantain kokouksessaan Puolalan koulun väistötilana toimivan Sepänkatu 2:n tilanteesta. Ennen kokousta kaupunginhallituksen jäsenet tapasivat myös Puolalan koulun huoltajia.

Yritysten varastojen arvo kasvoi vuoden toisella neljänneksellä

Varastojen arvon vuosimuutos teollisuudessa, kaivostoiminnassa ja sähköntuotannossa II/2018– II/2019 (TOL 2008).

Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden, kaivostoiminnan, sähköntuotannon ja kaupan alan yhteenlasketut varastojen arvot kasvoivat edellisvuodesta 6,9 prosenttia vuoden 2019 toisella neljänneksellä. Teollisuudessa varastojen arvo kasvoi 7,0 prosenttia vuoden 2018 toiseen vuosineljännekseen verrattuna. Kaupan toimialalla varastojen arvo kasvoi 6,1 prosenttia vuodentakaisesta.

Key Ensemblen uusi konserttifoorumi haastaa pohtimaan

Innovatiivisista ohjelmistoideoistaan tunnettu kamarikuoro Key Ensemble tuulettaa turkulaista kuorokonserttitarjontaa järjestämällä syksyllä teemallisen konserttifoorumisarjan eri puolille kaupunkia.

OP:n ekonomistit ennustavat vain niukkaa talouskasvua

OP:n ekonomistit laskevat kasvuennustettaan ja ennakoivat kuluvalle vuodelle enää 1,2 prosentin talouskasvua. Ensi vuonna kasvu hidastuu yhä ja työllisyyden kasvu Suomessa lähes pysähtyy.

Poliisitalon ikkunoiden pesu kaventaa ajorataa ympäröivillä kaduilla

Poliisitalon ikkunoiden pesu kaventaa kevyenliikenteenväylää ja ajorataa Sairashuoneenkadulla 20. elokuuta kello 15-22, Eerikinkadulla 21. elokuuta kello 15-22 ja Puistokadulla 22. elokuuta kello 15-22.

Kaupunki
Urheilu

Otteluanalyysi: TPS hölmöili, MYPA nousi kahden maalin takaa tasapeliin

Jussi-Pekka Rämä.

Jumbojoukkue MYPA on noussut TPS:n peikoksi jalkapallon Ykkösessä. Kouvolalaiset nousivat Kupittaalla kahden maalin tappioasemasta tasapeliin 2-2 (1-0), eivätkä olleet kovin kaukana edes voitosta. Joukkueet ovat kohdanneet kolmasti. Kummallakin on yksi voitto, kerran on pelattu tasan. MYPA:lla on 11 pistettä, joista se on saanut TPS-peleistä neljä eli yli kolmanneksen. Saldo on hämmästyttävä.

Kalle Samoojan kisa Tsekissä mollivoittoiseen päätökseen

Turkulaisgolffari Kalle Samooja sijoittui jaetulle 51. sijalle Euroopan Tourin Tsekin kilpailussa. Samoojan neljän kierroksen yhteistulos oli 283 lyöntiä eli viisi alle parin.

TPS Salibandy palkittiin viime kauden Salibandyteosta

TPS Salibandy palkittiin lauantaina 17. elokuuta Lempäälän Ideaparkissa kauden 2018-2019 Salibandyteosta. Palkinnon perusteena oli ennen kaikkea kohentunut ottelutapahtuma.

TPS lainaa Isiguzon Savonlinnaan

HC TPS on lainannut puolustaja Bernard Isiguzon Mestiksessä pelaavaan SaPKoon. Lainasopimus on voimassa toistaiseksi.

NHL:n työsulkukausi 2012–13 toi Mestikseenkin suuren maailman tuulia

Jesse Winchester poikkesi Kupittaan valoissa NHL:n työsulkukaudella 2012-13.

Vaikka kiekkokausi ei päättyisikään mestaruusjuhliin, saattaa kaudesta muodostua ikimuistoinen. Näin kävi Tuton urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolalle NHL:n työsulkukaudella 2012–13.

Puukkokatsomo: Kiinnostavia änäriasetelmia

NHL-kauden alkuun on vielä vajaat pari kuukautta, mutta laineet taalakaukaloiden ympärillä lyövät jo korkeina. Vastikään pohjoisamerikkalaisessa mediassa ryöpytettiin Rasmus Ristolaista TSN:n toimittajan toimesta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.