Kumppanin nautinto omaa orgasmia tärkeämpi asia suomalaisille

Orgasmi liitetään usein nautinnolliseen ja ennen kaikkea onnistuneeseen seksiin. Aina seksi ei kuitenkaan ole pelkkää ilotulitusta, etenkin monille naisille orgasmin saaminen voi olla vaikeaa. Kaalimadon selvityksen mukaan yli puolet suomalaisista naisista ja lähes puolet miehistä kertoo nauttivansa seksin harrastamisesta myös ilman orgasmia. Lähes joka neljäs suomalaisnainen on saanut seksivälineistä apua orgasmin saavuttamiseen.

Kaalimato.com selvitti tutkimuksessaan suomalaisten ajatuksia ja kokemuksia orgasmeista. Miesten ja naisten orgasmin saamisessa on varsin selkeä ero: miehistä 72 prosenttia kertoo saavansa orgasmin lähes joka kerta harrastaessaan seksiä kumppanin kanssa. Naisista vastaava osuus on vain 36 prosenttia.

Naisilla korostuu hieman miehiä useammin seksissä mielihyvän tuottaminen kumppanille ja läheisyyden tunne. Naisista 57 prosenttia kertoo nauttivansa petipuuhista, vaikka eivät itse laukeaisikaan. Miehistä sen sijaan 44 prosenttia nauttii orgasmittomasta seksistä kumppanin kanssa. Miehet (51 %) ovat niin ikään naisia (33 %) useammin sitä mieltä, että hyvä seksi päättyy aina orgasmiin.

– Osa naisista saavuttaa melko helposti orgasmin yhdynnässä, kun taas osa ei saavuta sitä lainkaan. Väestöliiton tutkimuksen mukaan lähes puolet naisista saavuttavat orgasmin korkeintaan epäsäännöllisesti. Orgasmiin vaikuttavat monet asiat aina oman itsensä hyväksymisestä seksuaaliseen itseluottamukseen sekä kommunikaatiotaitoihin. Jos nainen pitää kumppaninsa orgasmia omaansa tärkeämpänä, sitä ei välttämättä edes yritetä tavoitella, Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

– Joissain tapauksissa nainen on voinut myös oppia hyväksymään mahdolliset orgasmivaikeutensa, jolloin seksissä orgasmin tavoittelun sijaan saadaan riittävä seksuaalinen tyydytys muilla tavoilla. Yksi näistä voi olla kumppanin mielihyvästä nauttiminen, Lavikainen jatkaa.

Vajaa kymmenes suomalaisista kertoo kohdanneensa orgasmivaikeuksia viimeisen vuoden aikana. Naisista yli neljännes (26 %) kokee orgasmin saamisen hankalaksi, etenkin kun sängyssä on uusi kumppani. Suomalaiset miehet sen sijaan laukeavat helpommin – heistä vain yhdeksän prosenttia kokee orgasmin saamisen vaikeaksi uuden petikaverin kanssa.

Tutunkin kumppanin kanssa orgasmi saattaa jäädä saavuttamatta. Naisista yli viidennes (22 %) ja miehistä viisi prosenttia painii orgasmivaikeuksien parissa harrastaessaan seksiä kumppanin kanssa. Kokonaan orgasmitta jääneitä on suomalaisista naisista yhdeksän prosenttia ja miehistä neljä prosenttia.

– Etenkin uuden kumppanin kanssa ilmassa voi olla suorituspaineita, miellyttämisen tarvetta ja pelkoa siitä, hyväksyykö toinen juuri sellaisena kuin on. Molempia osapuolia riittävästi tyydyttävä seksi vaatii avoimen keskusteluyhteyden, jossa omista toiveista ja tarpeista voidaan puhua, Lavikainen sanoo.

Omasta tulemisestaan petipuuhien yhteydessä stressaavat yhdeksän prosenttia miehistä ja kymmenen prosenttia naisista. Keskimääräistä (9%) enemmän orgasmipaineita kokevat 25–34-vuotiaat (15 %). Seksiä harrastaessa ainoa stressin aihe ei tosin ole vain oma laukeaminen, sillä monet suomalaiset ottavat paineita myös kumppaninsa nautinnosta. Yli viidennes naisista (22 %) ja yli neljännes miehistä (27 %) kokee epäonnistuvansa, jos seksikumppani ei saa orgasmia seksin yhteydessä.

– Paineet eivät aina liity siihen, ettei orgasmia saavuttaisi laisinkaan. Osaa miehistä stressaa erektion kesto tai herkkä siemensyöksy, jolloin yhdyntä koetaan liian lyhytkestoiseksi. Jos naisen on vaikea saavuttaa orgasmia, voi sekin luoda osaltaan suorituspaineita kumppanille, Lavikainen kertoo.

Apuna voivat toimia erilaiset seksivälineet. Miehistä yli kymmenes (11 %) ja naisista lähes joka neljäs (23 %) kertoo seksivälineistä olleen apua orgasmin saavuttamisessa.

– Seksivälineet tuovat lisänautintoa seksiin ja joskus jopa sen kauan kaivatun orgasmin. Etenkin vibraattorilla on tutkitusti positiivinen yhteys naisen nautintoon. Erilaiset orgasmin saavuttamista helpottavat välineet voivat myös vähentää sekä omia että kumppanin suorituspaineita, Lavikainen korostaa.

Yleisimpiä apuvälineitä ovat liukuvoiteet, vibraattorit ja dildot. Neljännes suomalaisista on myös käyttänyt klitoriskiihottimia ja yli viidennes penisrenkaita orgasmin helpottamiseen. Eniten kokeilumielessä suomalaisia kiinnostavat orgasmi- ja kiihotusvoiteet – jopa 34 prosenttia on avoin testaamaan niitä apuna orgasmiin.

Tiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy:n analysoimaan kyselyyn. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internetpaneelissa kesäkuussa. Kyselyyn vastasi tuhat iältään yli 18-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava.

Aamuset-kaupunkiemdia (AKM)

Pelastuslaitos auttoi miehen katolta Askaistenkujalla

Mies jouduttiin pelastamaan asuinrakennuksen katolta noin kuuden metrin korkeudesta torstaina puolilta päivin Askaistenkujalla Vähäheikkilässä.

Toni Autiosta TPS Salibandyn toiminnanjohtaja, Janne Kainulainen päävalmentajaksi

Mikael de Anna (vas.), Janne Kainulainen, Toni Lahtela, Toni Autio ja Perttu Kytöhonka.

Toni Autio aloittaa elokuussa TPS Salibandyn toiminnanjohtajana. Miesten edustusjoukkueen päävalmennuksesta jatkossa vastaa Janne Kainulainen .

Jalostaja ja Suomen Sillikonttori jatkavat suomalaista sillinvalmistuksen perinnettä

Suomen Sillikonttori tekee Jalostaja-sillit Uudessakaupungissa.

Jalostaja ja Suomen Sillikonttori päättivät pelastaa suomalaisen sillinvalmistusperinteen, kun viimeistenkin Suomessa valmistettujen merkkisillien valmistus siirtyi Puolaan viime vuoden lopulla.

Tutkimus: Nuoret pitävät asuntoa myös sijoituksena, vanhemmat lähinnä kotina

Asuntojaan hankkivat nuoret suhtautuvat asuntoonsa enemmän sijoituksena kuin vanhemmat ikäluokat. Asuntojen hinnat suhteessa kotitalouksien tuloihin ovat nyt lähellä pitkän ajan keskiarvoa.

Turun Pyöräpaja avannut ovensa Itäharjulla

Ronskibiitti esiintyy Pyöräpajalla ensi lauantaina.

Turun Pyöräpaja on avannut ovensa Itäharjulla osoitteessa Kalevantie 15. Paja on avoinna tiistaisin kello 17–20.

Kirjojen lukeminen lisääntynyt, luettujen kirjojen määrä pienentynyt

Kirjojen lukeminen kuuden kuukauden aikana, %.

Kirjojen lukeminen on yksi suomalaisten yleisimmistä harrastuksista. Yli kolme neljäsosaa kymmenen vuotta täyttäneestä väestöstä oli lukenut vähintään yhden kirjan viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana vuonna 2017. Määrä on jonkin verran suurempi kuin 2000–luvun alussa. Naiset lukevat kirjoja enemmän kuin miehet, ja näin on ollut jo 1980-luvun alusta lähtien. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vuoden 2017 vapaa-aikatutkimuksesta.

Mielen hyvinvointi ennustaa liikunta-aktiivisuutta keski-iässä

Mielensä hyvinvoinnin korkeaksi arvioineet 42-vuotiaat liikkuivat aktiivisemmin 50-vuotiaana kuin matalampia pistemääriä mielen hyvinvoinnista 42-vuotiaana saaneet. Erilaiset liikuntaharrastukset kytkeytyivät hyvinvoinnin eri osa-alueisiin keski-iässä.

K-ryhmän myynti Lounais-Suomen alueella alkuvuonna 297,8 miljoonaa euroa

Mikko Helander (vas.) ja Olli Setänen.

K-ryhmän myynti Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta ja Ahvenanmaa) oli tammi-maaliskuussa yhteensä 297,8 miljoonaa euroa ja se kasvoi 1,1 prosenttia. Päivittäistavarakaupan myynti oli 219,1 miljoonaa euroa ja se oli plussalla 1,6 prosenttia. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa myynti kävi 60,4 miljoonalla eurolla ja se kehittyi 11,5 prosenttia.

Automatkailijat messuilevat Turussa jatkossa keväisin

Caravan Show järjestetään jatkossa keväisin.

Caravan Show, automatkailun messutapahtuma Turun Messukeskuksessa, järjestetään jatkossa keväisin. Tammikuusta huhtikuuhun siirryttiin sekä alan kauppiaiden että järjestäjien, SF-Caravan ry:n ja Turun Messukeskuksen, toiveesta. Uusi ajankohta tuo lisää mahdollisuuksia leirintämatkailun kasvattamiseen, jota myös messukävijät ovat toivoneet tapahtumaan lisää.

Urheilu

Toni Autiosta TPS Salibandyn toiminnanjohtaja, Janne Kainulainen päävalmentajaksi

Mikael de Anna (vas.), Janne Kainulainen, Toni Lahtela, Toni Autio ja Perttu Kytöhonka.

Toni Autio aloittaa elokuussa TPS Salibandyn toiminnanjohtajana. Miesten edustusjoukkueen päävalmennuksesta jatkossa vastaa Janne Kainulainen .

Ura Basket aloittaa tänään taistelun liigapaikasta

Ura Basketin debyyttikausi Korisliigassa oli vaikea monella tapaa. Joukkue joutuu taistelemaan sarjapaikastaan karsinnoissa.

Ura Basketin debyyttikausi Korisliigassa on ollut vaikea. Eikä se ole edes vielä ohi. Joukkue joutuu taistelemaan sarjapaikastaan liigakarsinnassa. Paras kolmesta -sarja alkaa Littoisten monitoimitalolla tänään torstaina 25. huhtikuuta. Tarvittaessa kolmas ja ratkaiseva karsintapeli pelataan Littoisissa 3. toukokuuta.

Puukkokatsomo: Kiinnostavia jatkoja Tepsille

Zach Budish.

HC TPS on vähitellen julkaissut kauden 2019–20 joukkueen sopimuksiaan. Viime vuoden joukkueesta jatkavat muun muassa Lauri Pajuniemi , Zach Budish ja Joe Piskula . Uusina pelaajina Palloseuraan saapuvat muun muassa Topi Nättinen ja Tony Sund .

Palloliiton Länsi-Suomen piirin toiminta vuoden lopussa

Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin kevätkokous järjestettiin 24. huhtikuuta Porissa. Sääntömääräisten kevätkokousasioiden lisäksi kokouksessa hypättiin loikka kohti Seurojen Palloliittoa, kun piirin jäsenseurat hyväksyivät sopimuksen toiminnan ja käyttöomaisuuden siirrosta Suomen Palloliitolle.

FC TPS Turku Oy:n tilikauden tulos tappiollinen

Jarmo Kähkönen.

TPS-jalkapallon taustayhtiö FC TPS Turku Oy piti virallisen yhtiökokouksensa tiistaina. Yhtiökokouksessa käsiteltiin kaikki sääntömääräiset yhtiökokouksen asiat.

Tuto Volleyn naisten joukkue nousi ykkössarjaan

Tuto Volley nousi ykkössarjaan.

Lentopalloilun naisten kakkossarja sinetöitiin pääsiäisenä. Tuto Volleyn naiset voittivat niin alkusarjan kuin ylemmän jatkosarjan lohkonsa. Tuto aloitti finaalit kotiedun turvin Turussa pitkäperjantaina voittamalla Pihtiputaan Plokin 3–1. Joukkue matkusti lauantaina Jyväskylään valmistautumaan sunnuntain peliin. Hotellin palohälyttimet laukesivat keskellä yötä ja koko hotelli heräsi piinaavaan summerin sointiin kello 2 yöllä. Siitä huolimatta Tuto voitti sunnuntaina 3–0 Pihtiputaalla.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!