Adoptiovanhemmilta vaaditaan ennakkoluulottomuutta ja empatiaa

Adoptioprosessi vie tyypillisesti 3-5 vuotta. Adoptioprosessi vie tyypillisesti 3-5 vuotta. Kuva: Miia Laurila / Korpilumo

– Adoptio on vaihtoehtoinen hyvä tapa saada lapsi, sanoo Pelastakaa Lasten Etelä-Suomen aluetoimiston Turun yksikössä työskentelevä sosiaalityöntekijä Salla Tavio.

Yksikkö muutti viime syksynä uusiin avariin tiloihin keskeiselle paikalle Turun Käsityöläiskadulle. Siellä työskentelee yhteensä työntekijää. Kodikkaasti sisustettuun yksikköön asiakkaiden on mukava tulla keskustelemaan ja saamaan neuvoja adoptioprosessin eri vaiheissa.

Tavio ja Pelan Etelä-Suomen aluetoimiston johtaja Martina Nilsson kertovat kansainvälisten adoptioiden määrän laskeneen huomattavasti takavuosista. Syynä on kohdemaiden taloudellisten ja sosiaalisten olojen paraneminen. Vailla vanhempia olevat lapset pystytään entistä useammin sijoittamaan kotimaassaan sukulaisten tai vieraan perheen luo. Tämä on ensisijainen tavoite, jotta lapsi saisi kasvaa omassa kulttuurissaan. Suomeen adoptoidaan tällä hetkellä lapsia muun muassa Kiinasta, Thaimaasta, Etelä-Afrikasta, Filippiineiltä ja Taiwanista.

– Esimerkiksi vuonna 2017 Suomeen saapui Pelan kautta 23 lasta ja vuonna 2018 13. Muutamia vuosia aikaisemmin määrä oli vielä useita kymmeniä korkeampi, Nilsson kertoo.

Vuosia kestävä adoptioprosessi alkaa adoptioneuvonnalla, jota voi saada oman kunnan sosiaalitoimesta tai Pelalta. Neuvonta on lakisääteistä ja maksutonta. Sen tarkoituksena on auttaa ja tukea adoption eri osapuolia sekä selvittää hakijoiden edellytyksiä ja valmiuksia adoptiovanhemmiksi.

Useat hakijat käyvät neuvonnan aikana myös valmennuskurssin, jonka tarkoituksena on saada tietoa adoptiosta ja adoptiovanhemmuudesta sekä verkostoitua muiden adoptiohakijoiden kanssa. Sosiaalityöntekijä kirjoittaa neuvonnan pohjalta kotiselvityksen, joka on tärkein ulkomaille lähetettävä asiakirja kansainvälisissä adoptioissa.

Neuvonnan jälkeen seuraava vaihe prosessissa on adoptioluvan hakeminen Valviran alaiselta Adoptiolautakunnan lupajaostolta. Adoptioluvan hakeminen kansainväliseen adoptioon taas edellyttää adoptiota hakevien olevan asiakkaina adoptiopalvelunantajalla, joita Suomessa ovat joita Suomessa ovat Pelastakaa Lapset ry ja Interpedia. Luvan mahdollisen myöntämisen jälkeen hakijat tekevät lopullisen kohdemaan valinnan, ja alkaa odotusaika, jonka pituus vaihtelee muun muassa kohdemaan ja lapsitoiveen mukaan. Lapsiesityksen jälkeen hakijat pääsevät lähtemään hakumatkalle, ja lopullinen adoptiopäätös tehdään lapseen tutustumisen jälkeen.

Lapsen saapumisen jälkeen adoptioneuvonnan sosiaalityöntekijä tapaa perhettä seuranta-aikana ja tukee uudessa elämäntilanteessa. Adoptioneuvonnan ja -palvelunantaja myös tarjoavat jälkipalvelua vielä vuosia adoption jälkeen.

– Adoptioprosessiin kuluu kokonaisuudessaan useimmiten aikaa 3-5 vuotta. Tyypillinen lähtökohta adoptiolle on biologinen lapsettomuus. Se ei kuitenkaan ole edellytys kaikissa kohdemaissa. Adoptiovanhempien alaikäraja on 25 vuotta, yläikäraja vaihtelee kohdemaittain. Jotkut maat asettavat kriteerejä adoptiovanhempien avioliiton kestolle tai kristilliselle vakaumukselle, Tavio kertoo.

Adoptiohakijoilla on yleensä realistiset käsitykset prosessista ja sen vaatimuksista. Nilsson ja Tavio listaavat hakijoiden tärkeimmiksi ominaisuuksiksi empaattisuuden, joustavuuden, suvaitsevaisuuden ja halun ymmärtää lasta ja tämän taustaa.

Tiina Pitkänen

Tonttumäellä nostetaan heinää seipäille heinäkuussa

Perinteiset heinätalkoot järjestetään Tonttumäellä torstaina 11. heinäkuuta kelloo 10–15. Heinä niitetään talkoita varten hevosvetoisella niittokoneella maanantaina 8. heinäkuuta kello 10 alkaen.

Katutanssit sulkee Itäisen Rantakadun tiistaisin

Katutanssit -tapahtuma sulkee Itäisen Rantakadun yleiseltä liikenteeltä, välillä Auransilta–Rettiginrinne, tiistaisin kello 18–20. Ensimmäiset tanssit järjestetään tänään 25. kesäkuuta ja viimeiset 27. elokuuta.

Turun Eurooppa-foorumin ohjelmaan eduskunnan suuren valiokunnan julkinen kuuleminen

Turun Eurooppa-foorumissa, 29.–31. elokuuta, osa ohjelmaa on eduskunnan suuren valiokunnan julkinen kuuleminen perjantaina 30. elokuuta noin kello 11–14. Kuulemisen tarkka aikataulu varmistuu myöhemmin.

Kesäsäät suosineet viljelykasvien kasvua

Kesäkuun lämpimät ja aurinkoiset säät ovat jouduttaneet viljelykasvien kehitystä. Kasvustojen kehitys on Etelä-Suomessa runsaan viikon edellä keskimääräisestä. Maan itä- ja pohjoisosissa kasvustojen kehitys on lähes normaalissa aikataulussaan. Säilörehun ensimmäinen sato on saatu talteen suuressa osassa maata hyvissä sääoloissa. Kuivaheinän korjuu on käynnistynyt maan etelä- ja keskiosissa. Varhaisperunan, varhaisvihannesten ja mansikan satokausi alkaa olla parhaimmillaan.

Ruisrock muuttaa liikennejärjestelyjä huomisesta alkaen

Ruissalon Kansanpuiston festivaalialue on suljettu yleisöltä festivaalin rakennuksen ja purun aikana 26.6.–10.7. Festivaaliviikolla myös saareen kulkemista rajoitetaan. Festivaalivieraat voivat pysäköidä autonsa Artukaisissa sijaitsevalle parkkialueelle, jolta maksuton festaribussi kulkee festaribussiasemalle.

Nuoret aikuiset yleisimmin halukkaimpia seksiin saman sukupuolen edustajan kanssa

Kaalimato.comin tutkimuksesta selviää, että seksuaalinen avoimuus näkyy etenkin nuoremman suomalaisväestön keskuudessa. Yli puolet alle 35-vuotiaista suomalaisista, jotka harrastavat seksiä pääasiassa eri sukupuolta olevan kumppanin kanssa, haluaisi tai voisi ainakin harkita seksin harrastamista samaa sukupuolta olevan kanssa. Eniten kiinnostusta samaa sukupuolta kohtaan osoittavat suomalaisnaiset, joista joka viides haluaisi tai voisi harkita seksiä naisen kanssa.

Yhdeksän kymmenestä jalankulkijasta kunnioittaa punaista valoa

Liikenneturvan seurantojen mukaan 92 prosenttia kävelijöistä pysähtyy punaisiin liikennevaloihin, mikä on seurantahistorian paras lukema. Lähes puolet Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista kuitenkin kertoo joutuneensa liikenteessä vaaratilanteeseen, kun toinen tielläliikkuja on kävellyt punaisia päin.

Siro vihanneskrassi sopii moneen kesäruokaan

Vihreä ja siro vihanneskrassi sisältää samoja sinappiöljyjä kuin suurempi sukulaisensa vesikrassi. Niiden käyttö on samanlaista. Vihanneskrassin ituja saksitaan suoraan raakana valmiin ruoan päälle. Sen maku sopii hyvin salaatteihin, keittoihin, kalaruokiin ja voileiville.

Suomalainen popsii kolme pullaa viikossa

Pullat ja leivokset maistuivat suomalaisille vuonna 2018. Niillä herkutellaan kuitenkin maltillisesti: vuosittain suomalainen syö vajaa 8 kiloa leipomoiden leipomaa kahvileipää ja konditoriatuotteita. Tämä tarkoittaa noin kolmea keskikokoista (50 g) pullaa tai pientä kakkupalaa viikossa.

Urheilu

Inter ei saa helppoja pisteitä VPS:ltä

Interin edellinen kotivoitto on toukokuulta, kun KuPS kaatui Kupittaalla.

Kun Veikkausliiga tiistai-iltana jatkuu, Interillä on selvä tavoite. Kotiottelusta VPS:ää vastaan kolme pistettä ja sarjan kärkipaikka edelleen hallussa riippumatta siitä mitä takana väijyvä nelikko – Honka, Ilves, KuPS ja HJK – omissa otteluissaan tekee.

Palloliitto investoi seuroihin kaksi miljoonaa euroa

Palloliiton liittohallitus kokoontui juhannuksen alla kokoukseen, jossa hallitus päätti talenttivalmennustukea saavista seuroista sekä uuden HatTrick -avustuksen avaamisesta hakuun kesällä. Kokonaissumma näille kahdelle hankkeelle on kaksi miljoonaa euroa.

Liput Inter-Brønby-otteluun myynnissä

FC Inter kohtaa tanskalaisen Brønby IF:n Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierroksella. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen on Tanskassa 11. heinäkuuta. 18. heinäkuuta joukkueet kohtaavat toisessa osaottelussa Kupittaalla. Ottelu Kupittaalla alkaa kello 18.30.

Åboraakkeli: Kisaodotus jatkuu Turussa

Jääkiekon MM-kisojen 2022 pääpelipaikka on Tampereelle rakentuva uusi suurhalli, joka valmistuu 2021.

U16-pojat Baltic Cupiin

U16-poikien maajoukkue matkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla perinteiseen Baltic Cupiin, joka pelataan tänä vuonna Virossa 29. kesäkuuta–2. heinäkuuta. FC Interistä mukaan joukkueeseen on valittu 2003-syntyneet Tegra Mukuna ja Linus Rönnberg . Lisäksi varasijalle on nimetty Interin Jasper Yrjas . TPS:stä mukana on Onnipekka Pajula . Suomi kohtaa Baltic Cupissa Viron, Latvian ja Liettuan.

Jälkipeli: J-P Jalon selostajaura on kestänyt jo vuosikymmeniä

Nostalgiaa huokuvassa kuvassa Juha-Pekka Jalo on asettunut kasettimankkoineen samoille sijoille kuin vuonna 1985. Jalo tallensi silloin ennakkoluulottomasti selostusnäytteen Auran Aalloille. Tästä alkoi jo vuosikymmeniä kestänyt selostusura.

Näin ajatteli varmaan moni Kupittaan jalkapallo-otteluun saapunut katsoja vuonna 1985. Syystäkin. Turun Palloseuran kotiottelussa kentällä kirmasivat pikkuveljet Tomi ja Timo Jalo ja samanaikaisesti isoveli Juha-Pekka Jalo selosti ottelun kulkua kasettimankalle katsomossa yleisön keskellä istuen.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.