Pukusuunnittelija Marjo Haapasalo ryydittää puku-unelmia upeilla kuvilla

Vuoden Hantvärkkärin arvonimi oli Marjo Haapasalolle iloinen yllätys. Vuoden Hantvärkkärin arvonimi oli Marjo Haapasalolle iloinen yllätys. Kuva: Elli Kummala

Pukusuunnittelija ja ateljeeompelija Marjo Haapasalo valittiin Turun Yrittäjät ry:n vuoden 2018 hantvärkkäriksi. Hän tekee pukuja teattereille ja yksityisille asiakkaille, ja myös valokuvaa luomuksiaan.

– Se oli hirveän kiva yllätys, en edes tiennyt, että sellainen arvonimi on olemassa, Marjo Haapasalo sanoo.

Valinta vuoden hantvärkkäriksi tuo hänen yritykselleen näkyvyyttä, jota monialainen brändi tarvitsee. Haapasalo suunnittelee ja ompelee pukuja kivijalkaliikkeessään Boutique Minnessä Kaskenkadulla. Yleisimmin tilataan hää- ja juhlapukuja, mutta on Haapasalo suunnitellut asuja myös Linnan juhliin. Tänäkin vuonna häneltä tilattiin sinne eräs tylliunelma.

Haapasalo pyörittää yritystään yksin, mutta ottaa silloin tällöin harjoittelijoita. He ovat kaivattu apu juoksevissa asioissa, ja saavat samalla oppia vaatetusalasta.

Viime vuosina Haapasalo on alkanut myös valokuvata tekemiään asuja asiakkaiden yllä. Hänellä on taiteellista silmää, joten muotikuvista tulee usein esteettisesti näyttäviä.

Ideoita syntyy hetkessä ja kuvat voivat olla fantasiahenkisiäkin. Haapasalo on jo pitkään tehnyt yhteistyöprojekteja ammattikuvaajien kanssa. Innostus omaan valokuvaamiseen lähti siitä, kun Haapasalo löysi tyttärensä kameran.

– Tyttäreni on hyvä malli. Otin kuvia hänestä ja tajusin, että tämähän on kivaa.

Kuvat tulevat pääosin Haapasalon omaan käyttöön, mutta joskus asiakaskin haluaa itselleen muiston kuvaushetkestä. Haapasalon ja kollega Piritta Kämi-Conwayn puvuista ja kuvista tehdään myös näyttely Turkuun ja Uuteenkaupunkiin. Se aukeaa vuoden päästä.

Boutique Minnen joulusesonki on perinteisesti ollut rauhallinen. Korumyynti kasvaa jonkin verran ja lahjakortteja ostettiin joululahjaksi. Haapasalo myy lahjakortteja ompeluopetukseen, sillä hän pitää opettamisesta ihmisiä ja jakaa tietotaitoaan muille. Myös hääpukuja menee jonkin verran: ateljeessa valmistuu nytkin talvinen hääasu.

– Uudenvuoden häitä on välillä, mutta kyllä kesä on se suurin sesonki, Haapasalo kertoo.

Haapasalon putiikilla on ainutlaatuinen nimi: Minne. Mutta mistä tämä nimi tulee?

– Se tulee sormustimesta, Haapasalo hymyilee.

Hän ei ollut millään keksiä liikkeelleen nimeä, kunnes löysi vuosia sitten eräästä huutokauppalaatikosta sormustimen, jossa luki ”Minne”. Se sopi Haapasalon mielestä hyvin kivijalkakaupan nimeksi. Nimellä on monia merkityksiä: sen voi ymmärtää suomeksi suuntana, jonne ollaan menossa, tai ruotsiksi, jossa se tarkoittaa muistoa.

Minne on myös naisen nimi. Kaiken kaikkiaan se summaa hyvin Haapasalon työn idean. Hän on menossa kohti uudenlaista suunnittelua, mutta hänen töissään näkyy myös vanhan muisto.

Elli Kummala

Urkumaailman suurnimi Naji Hakim konsertoi Martinkirkossa

Naji Hakim.

Suomalaisen urkutaiteen seuran, Organum-seuran oma festivaali Helsingin Urkupäivät järjestetään maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Tällä kertaa myös turkulaiset pääsevät nauttimaan aivan ilmaiseksi Urkupäivien muhkeasta musiikkitarjonnasta Martinkirkossa.

Poliisipartio pysäytti rattijuopon Linnankadulla, kiinni kymmenettä kertaa vuoden aikana kortitta-ajosta

Poliisipartio pysäytti lauantaina kello 3.05 henkilöauton tarkastukseen Turussa Linnankadulla. Kuljettajalle, vuonna 1990 syntyneelle miehelle, tehtiin puhalluskoe ja sen tulos oli 0,76 promillea.

Tulli löytänyt listeriaa tuontihedelmistä, -marjoista ja -vihanneksista

Tullilaboratorion mikrobiologisissa tutkimuksissa löydettiin pakastevihanneksista, -marjoista ja -hedelmistä viime vuonna listeriabakteeria ( L. monocytogenes ). Raja-arvot eivät ylittyneet, eikä näiden tuote-erien maahantuontia tai markkinoille saattamista kielletty. Tutkimuksissa löytyi kuitenkin yksi salmonellabakteeria sisältänyt tuote, pakastettu smoothie-hedelmäsekoitus, jonka markkinoille saattaminen kiellettiin.

Rattijuopon kuorma-auto seilasi kaistalla Kaarinassa

Poliisipartio pysäytti lauantaina puolen yön aikaan Kaarinan Pehtorinkadulla kuorma-auton, jota kuljetti vuonna 1967 syntynyt mies.

Tuto Volley pelaa välierissä

Kirill Borichev on Tuton tehomies.

Lentopallon ykkössarjan Tuto Volley raivasi tiensä puolivälieristä neljän parhaan joukkoon. Semifinaalisarjassa Tuto kohtaa semifinaaleissa Karelian Hurmoksen. Runkosarjassa joukkueet sijoittuivat peräkkäin, Hurmos toiseksi ja Tuto kolmanneksi.

Kuski ajoi ykköstiellä ratsiaan, nopeutta 177 km/h

Poliisipartiot valvoivat liikennettä perjantaina kello 23.50 Paimiossa ykköstiellä. Ratsiapaikalle ajoi poliisipartiota vastaan henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 177 kilometriä tunnissa.

Kortiton rattijuoppo puhalsi 1,24 promillea Rieskalähteentiellä

Poliisipartio pysäytti perjantaina kello 10.10 Rieskalähteentiellä henkilöauton tarkastusta varten.

Hoitotyön johtajalla merkittävä rooli sairaanhoitajan eettisen osaamisen tukemisessa

Tarja Poikkeus.

Sairaanhoitajien eettinen osaaminen on tärkeä osa ammattitaitoa ja perusedellytys hyvälle hoitotyön laadulle. TtM Tarja Poikkeuksen Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että hoitotyön johtajien organisatorinen ja yksilöllinen tuki parantavat sairaanhoitajien eettistä osaamista. Tämä puolestaan edistää hoitajien eettistä turvallisuutta ja työtyytyväisyyttä.

Eurojackpotin potti nousi noin 19 miljoonaan euroon

Eurojackpotista ei löytynyt kierroksella 12/2019 täysosumia. Ensi viikolla potissa on noin 19 miljoonaa euroa.

Urheilu

Tuto Volley pelaa välierissä

Kirill Borichev on Tuton tehomies.

Lentopallon ykkössarjan Tuto Volley raivasi tiensä puolivälieristä neljän parhaan joukkoon. Semifinaalisarjassa Tuto kohtaa semifinaaleissa Karelian Hurmoksen. Runkosarjassa joukkueet sijoittuivat peräkkäin, Hurmos toiseksi ja Tuto kolmanneksi.

Turun Uimareiden vesipallonaiset runkosarjan voittoon

Turun Uimarit oli jälleen naisten vesipaollilun SM-runkosarjan ykkönen.

Naisten vesipallon SM-runkosarja saatiin päätökseen viikonloppuna. Runkosarjan voiton vei jo neljännen kerran peräkkäin Turun Uimarit vahvan alkukauden siivittämänä. Joukkue koki ainoat tappiot sarjassa viime vuoden finaalivastustajalleen ja kauden etukäteisasetelmissakin vahvimmaksi arvioidulle Uinti Tampereelle. Joukkueet kohtasivat toisensa neljä kertaa ja TU:n ja UiTa:n keskinäisten otteluiden voitot menivät tasan 2–2.

FC Inter perusti vähävaraisten perheiden junioreille tukirahaston

Timo Furuholm lupasi lahjoittaa pistebonusrahansa juniorien tukirahastoon.

FC Inter on perustanut oman tukirahaston heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseksi. Rahasto jakaa vuosittain haettavien stipendien kautta avustusta niille seuran junioreille, joiden perheillä on vaikeuksia harrastusmaksujen kanssa. Seurassa on tällä hetkellä noin 500 junioripelaajaa.

Puukkokatsomo: Katsojapula haasteena

Toiseksi korkein runkosarjan katsojakeskiarvo oli TPS:llä, vajaat 5 500 katsojaa.

Jääkiekon Liigalla on käsillä tärkeä kevät. Suomen ykköslajin korkeimmalla sarjatasolla riittää pohdittavaa, sillä päättyneen runkosarjan katsojamäärät eivät valtakunnallisella tasolla mairittele. Kaudella 2018–19 koko Liigan katsojakeskiarvo oli 4 232 katsojaa.

Paavo Nurmi Gamesissa jaossa Tokion olympiapaikat

Wilma Murto ja monet muut suomalaishuiput saavat venyä parhaimpaansa, jotta Tokion olympialaisten tulosrajat saavutetaan.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF julkisti maaliskuun alulla tulosrajat, joilla urheilijat lunastavat paikkansa Tokion 2020 olympialaisiin. Suomalaisittain tulosrajat ovat kovat ja oletettavasti vain muutama urheilija pääsee rajan rikkomalla olympialaisiin.

Inter kohtaa puolivälierissä VPS:n Kupittaalla

Jalkapalloilun Suomen Cupin puolivälierävaiheen otteluparit arvottiin tiistaina. Inter, joka on Cupin hallitseva mestari, saa kotiottelussa vastaansa Vaasan Palloseuran. Ottelu pelataan lauantaina 30. maaliskuuta kello 15 kentällä Kupittaa 5.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?