Pullantuoksuinen isä – Marko Rouvali löysi vanhempainvapaiden aikana tien uudelle urapolulle

Felix (vas.), Max ja Marko Rouvali juhlistivat isänpäivää. Felix (vas.), Max ja Marko Rouvali juhlistivat isänpäivää. Kuva: Marko Rouvalin arkisto

Suomessa isän on mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lasta, mutta suurin osa äideistä jää kotiin. Tilastojen mukaan vuoden 2017 aikana vanhempainpäivärahaa sai lähes 61 200 isää, mutta vanhempainpäivärahapäivistä isien osuus oli 10 prosenttia.

Turkulainen Marko Rouvali, 32, päätti jo ennen toisen lapsen syntymää, että heidän perheensä kokeilisi vanhempien urapolun vuoksi hieman modernimpaa malli. Eli lopulta isä jäi kotiin ja äiti jatkoi työelämässä, koska äidin ura oli juuri hyvällä mallilla.

– Vanhemman pojan kanssa tehtiin se perinteinen malli, että äiti opiskeli ja minä pidin noin kahden kuukauden isyysloman. Olin neljä ensimmäistä kuukautta yhdessä vaimoni kanssa kotona, jonka jälkeen jäin virallisesti koti-isäksi. Olin yhteensä 14 kuukautta lapsen kanssa kotona lukien mukaan myös lomat. Aloitin kesäkuun puolessa välissä 2016, ja sitten palasin töihin syyskuun alussa 2017.

Sen hetkinen perheen työtilanne sai miettimään toisen lapsen kohdalla modernin perheen mallia.

– Olimme keskustelleet jo kauan ennen toisen lapsen syntymää asiasta. Äiti teki asiantuntijatyötä pienessä tiimissä, jolloin pitkän perhevapaan pitäminen olisi ollut erityisen haastavaa. Lisäksi halusin itse todella vahvasti olla kotona lapsen kanssa pitkään, joten asiaa ei tarvinnut pitkään edes pohtia.

Myös taloudelliset syyt vaikuttivat isän kotiin jäämiseen.

–  Vaimo tienasi enemmän. Ainahan puhutaan, että mies tienaa enemmän, mutta ei se aina ole niin. Vaimolla on joustava työ, ja kävimme perheen keskeen lounaalla viikottain, eli hän oli koko ajan mukana.

Työpaikalla suhtauduttiin hyvin perhevapaaseen.

– Silloinen työnantajani oli paras kaverini, joten minulle se oli ehkä helppoa. Hän kysyi, kuinka kauaksi aikaa haluan jäädä pois ja sanoin, että yli vuodeksi. Pitihän minun tilalleni toki palkata uusi työntekijä, jota itse koulutin.

Rouvali koki kotiin jäämisen lapsen kanssa myös hyväksi tavaksi miettiä omaa uraansa.

– Alunperin minun oli tarkoitus jatkaa töitä tehtaalla, jonne vielä palasinkin muutamaksi kuukaudeksi. Työpaikalle tuli isoja muutoksia, jolloin tein rohkean uramuutoksen.

Rouvali oli alkanut kirjoittaa Urbaani isä -blogia kotiin jäädessään. Hän pitää valokuvaamisesta, joten uusi ura löytyi sitä kautta.

– Löysin oman alani digitaalisen markkinoinnin parissa, joka on minun juttuni. Nyt kummallakin meistä vanhemmista on urakuviot selvillä. Lapsiluku on täynnä ja nyt on tarkoitus keskittyä uraan.

Rouvali suosittelisi myös muille isille tätä mallia, koska hänen mukaansa kokemus oli todella hyvä.

Marianne Rovio

Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin, enemmistö epäilee

Vain viidesosa (19 %) suomalaisista uskoo työllisyys- ja talouskasvun riittävän paikkaamaan julkisen talouden 1,2 miljardin pysyvien menojen lisäyksen, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmistö (52 %) on epäileväinen ja reilu neljännes (28 %) ei pysty ottamaan kantaa.

Kupittaanpuiston minigolfkentän ennätykset uusiksi

Karl-Anton Lönnroth.

Kupittaanpuiston minigolfkentällä pelattiin Finnish Adventure Golf Masters -kilpailut viikonloppuna. Kansainväliseen kilpailuun osallistui noin 30 pelaajaa, joiden joukossa oli useampi maailmanmestari.

THL: Saattohoitoa ei saa kotiin riittävästi, päivystys ja sairaalat joutuvat paikkaamaan tilannetta

Kotihoidon asiakkaat käyvät elämänsä loppuvaiheessa usein päivystyksessä ja sairaalassa. Vuonna 2016 kotihoidon asiakkaista 90 prosenttia oli ollut sairaalassa kolmen kuukauden aikana ennen kuolemaansa ja 70 prosenttia oli käyttänyt päivystyspalveluja.

Lapset pois laitoksista

Lastensuojelun räikeät epäkohdat ovat nousseet kansan tietoisuuteen. Olisi jo aika tehdä asialle jotain ja päästää lapset pois laitoksista läheisten hoiviin. Vangitkin pääsevät vankilasta pois rangaistuksen kärsittyään, mutta lapset saattavat joutua olemaan lastensuojelun asiakkaana koko ikänsä, 18:sta ikävuoteen saakka.

Asfaltointi haittaa liikennettä Satakunnantiellä

Asfaltointityö haittaa liikennettä Satakunnantiellä 16.–18. heinäkuuta. Työaika on kello 7–17. Työkoneita on liikenteen seassa.

Syksyn opintolainan voi nostaa elokuun alusta alkaen

Kela on tarkistanut opintojaan jatkavien opintolainat lukuvuodeksi 2019–20. Seuraavan lukuvuoden lainatakauspäätökset on lähetetty 115 925 opiskelijalle. Opintolainan ensimmäisen erän voi nostaa pankista elokuun alusta alkaen.

Kesämökkipaikkakuntien ahkerimmat lajittelijat viime vuonna saaristossa

Monien mökkipaikkakuntien pakkauskeräyksessä näkyy erityisesti mökkiläisten saapuminen mökeille ja paluu takaisin kotiin.

Suomen suosituimpien kesämökkipaikkakuntien ahkerimmat lajittelijat asustelevat kesäisin saaristossa. Kemiönsaarella kerättiin kesäkuukausina huimat 9,5 kiloa ja Paraisilla 7,7 kiloa pakkausjätettä asukasta kohti. Sisämaassa hyväksi kolmoseksi sijoittuu Savonlinna, jossa kerättiin pakkausjätettä seitsemän kiloa asukasta kohti.

Kansainvälisen verkoston vapaaehtoiset kunnostamaan Kauppilan Umpipihan pärekattoja ja riukuaitoja

John Björkman.

Laitilalaisessa museokohteessa Kauppilan Umpipihalla järjestetään 21. heinäkuuta alkaen lähes kaksi viikkoa kestävä European Heritage Volunteers verkoston vapaaehtoisleiri. Leirin aikana kunnostetaan museokohteeseen kuuluvia pärekattoja ja riukuaitoja sekä maalataan rakennuksia punamultamaalilla.

Kymppitiellä päällystystöitä Ravattulan ja Liedon välillä

Tällä viikolla tehdään päällystystöitä kymppitiellä Ravattulan ja Liedon välillä. Päällystystyöt alkavat kymppitiellä Hakkisten ja Liedon keskustan välillä tiistaina 16. heinäkuuta kello 18:n jälkeen.

Urheilu

Kupittaanpuiston minigolfkentän ennätykset uusiksi

Karl-Anton Lönnroth.

Kupittaanpuiston minigolfkentällä pelattiin Finnish Adventure Golf Masters -kilpailut viikonloppuna. Kansainväliseen kilpailuun osallistui noin 30 pelaajaa, joiden joukossa oli useampi maailmanmestari.

Maradona – pyhimys ja luopio

Diego Maradona pelasi parhaat vuotensa Napolissa 1980-luvun lopulla.

Asif Kapadia keskittyy dokumentissaan Diego Maradonan vuosiin Napolissa

Jälkipeli: Pesäpallolla vahva asema Pöytyällä

Pesäpallolla on vahva asema Pöytyällä. Pöytyän Urheilijoiden naiset pelaavat toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Maaseudulla on kuitenkin omat haasteensa. Yhteistyötä pitää tehdä yli kuntarajojen, muun muassa Turun kanssa.

– Pöytyä on pinta-alaltaan kaksinkertainen Turkuun verrattuna. Meillä välimatkat ovat pitkiä. Pienessä seurassa joutuu panostamaan siihen, että lapset ylipäätään pääsevät liikkumaan, kertoo Pöytyän Urheilijoiden pesäpallojaoston puheenjohtaja Paavo Kallio haasteista, jotka ovat erilaisia maaseudulla kuin kaupungissa.

Otteluanalyysi: Muzacin pusku takasi voiton AC Oulusta

Toppari Valtteri Vesiaho debytoi onnistuneesti TPS-paidassa.

Kova ottelu, hyvä ottelu. Maalitilanteita ei ollut paljon, mutta TPS loi niitä enemmän kuin AC Oulu ja käytti niistä yhden. Vaihtomies Albijon Muzaci puski kulmasta voitto-osuman, ja TPS löi AC Oulun 1-0 (0-0) Kupittaalla Ykkösen kärkipään kamppailussa. Asetelma Ykkösen kärjessä säilyi entisellään, sillä Haka löi Jaron. TPS repi kuitenkin lisää kaulaa muihin, sillä Jaro ja MuSa ovat jo kymmenen pisteen päässä.

Missäs oot?: Rankkuutta kaipaava Suomen mestari

Antti-Jussi Juntunen.

Tavoitimme Turun Urheiluliittoa edustavan maantiepyöräilijä Antti-Jussi Juntusen perjantaina 5. heinäkuuta kello 11.40.

Åboraakkeli: Hyppytuliaisia Gävlestä?

Taika Koilahti.

Mitä tulee Suomen menestymismahdollisuuksiin, yleisurheilukesän kiinnostavimmat arvokisat alkavat torstaina, kun Gävlessä kisataan 22-vuotiaiden EM-kisat 11.–14. heinäkuuta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.