Luomukinkkujen kysynnän odotetaan kasvavan

Luomun osuus kaikista kotimaisista joulukinkuista on noin kaksi prosenttia. Luomun osuus kaikista kotimaisista joulukinkuista on noin kaksi prosenttia. Kuva: Rawpixel

Luomukinkkujen kysynnän odotetaan kasvavan tänä jouluna. Kotimaisten luomukinkkujen saatavuus on hyvä, sillä niitä on kaikkien suurten kauppaketjujen valikoimissa. Muutama luomusikatila myy joulukinkkuja suoraan kuluttajille.

Pro Luomu arvioi, että suomalaisia luomujoulukinkkuja tulee tänä jouluna markkinoille vähän yli 120 000 kiloa. Luomun osuus kaikista kotimaisista joulukinkuista on noin kaksi prosenttia.

Suomalaisia luomukinkkuja myyvät sekä K- että S-ryhmän kaupat ja Lidl-myymälät kautta maan. K- ja S-ryhmässä ne markkinoidaan Tammisen ja Talman Luomun tuotemerkeillä, ja Lidlissä kauppaketjun omalla Deluxe-tuotemerkillä.

Luomuna on saatavilla sekä potkattomia että potkallisia juhlakinkkuja. Suurin osa luomukinkuista myydään pakasteina, mutta lähempänä joulua myyntiin tulee myös hieman tuoresuolattuja luomukinkkuja.

Kinkun asema suomalaisten joulupöydässä on yhä vahva. Lihatiedotuksen teettämän selvityksen mukaan noin kolme neljäsosaa suomalaisista aikoo syödä tänä jouluna kinkkua.

Kauppa odottaa luomujoulukinkuille hyvää menekkiä. Valikoimapäällikkö Juha Nieminen SOK Vähittäiskaupan ketjuohjauksesta kertoo, että kasvua näkyy erityisesti luuttomien kinkkujen kysynnässä. Valtaosa markkinoilla olevista luomukinkuista on kooltaan 2–4-kiloisia.

Luomukinkkujen kysyntä painottuu pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkeihin, mutta niitä on saatavilla ympäri Suomea. Valikoimapäällikkö Anna Kettula Keskolta muistuttaa, että K-kauppiaat ottavat joulukinkkuja myyntiin asiakaskuntansa tarpeet ja toiveet huomioiden.

– Mikäli luomukinkun haluaa saada omaan joulupöytään, kannattaa varmistaa saatavuus tilaamalla kinkku hyvissä ajoin omalta kauppiaalta, hän kannustaa.

Yleensä luomutuotteet kiinnostavat etenkin nuorimpia kuluttajaryhmiä, mutta luomukinkku on vähän varttuneempien juttu.

– Joulukinkun ostaja on useimmiten yli 30-vuotias, ja tämä pätee myös luomukinkkuihin. Luomukinkkua suositaan melko tasaisesti kaikissa ikäryhmissä, Juha Nieminen toteaa.

Luomusianlihantuotanto on Suomessa vähäistä, sillä maassa on vain 13 luomusikatilaa. Viime vuonna ne tuottivat yhteensä 0,84 miljoonaa kiloa luomusianlihaa, mikä oli puoli prosenttia kaikesta Suomessa tuotetusta sianlihasta.

Luomukinkut ovat kalliimpia kuin tavanomaisesti tuotetut kinkut, koska luomusikojen kasvattaminen maksaa tavanomaista tuotantoa enemmän. Luomuehtojen tiukoilla vaatimuksilla halutaan varmistaa eläinten hyvinvointi.

Luomusioilla on esimerkiksi lähes kaksi kertaa enemmän tilaa karsinassa kuin tavanomaisilla sioilla, ja ne saavat ulkoilla vähintään toukokuusta lokakuuhun. Luomuemakoita ei suljeta porsimishäkkiin synnyttämään, ja ne imettävät pikkupossuja pidempään kuin tavanomaisessa tuotannossa.

Luomusiat syövät pääasiassa kotimaista viljapohjaista luomurehua, minkä lisäksi ne saavat päivittäin muutakin pureksittavaa kuten luomuheinää, -ruohoa tai -juureksia. Rehuvalkuainen on yleensä kotimaista luomuhärkäpapua tai -hernettä. Muuntogeeniset rehut on kielletty kaikkien luomueläinten ruokinnassa.

Luomukinkku ei sisällä lainkaan fosfaatteja eikä arominvahventeita, sillä luomusäädökset kieltävät niiden käytön luomulihajalosteiden valmistuksessa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Palveluiden ulkomaankauppa jatkoi kasvuaan

Palveluiden tuonti ja vienti.

Palveluvienti kasvoi viisi prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Palvelutuonti kasvoi kahdeksan prosenttia. Muita liike-elämän palveluita sekä myytiin että ostettiin enemmän kuin vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä, mikä selittää eniten sekä palveluviennin että -tuonnin kasvua. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tavaroiden ja palveluiden ulkomaankauppa -tilastosta, joka on osa maksutasetta.

Maakunnat tuottaisivat ensihoitopalvelun pääasiassa itse, mutta myös yksityiset toimijat voisivat tuottaa palveluja

Hallitus esittää terveydenhuoltolain ensihoitopalvelua koskeviin säännöksiin muutoksia, jotta ne vastaisivat maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen rakenteita.

Kristiinankadulla huoneistopalo, ensihoito tarkisti yhden henkilön voinnin

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan Kristiinankadulla syttyi huoneistopalo lauantaina aamulla.

Joululaulut katkaisevat lahjakiireet Varissuon ostarilla

Annamaria Lehto.

Turun Katariinanseurakunta kokeilee tänä vuonna urbaania lähestymistapaa Kauneimpiin joululauluihin. Tapahtumapaikkana on Varissuon liikekeskuksen keskusaukion tuntumassa sijaitseva Kahvila A&B, jonne voi piipahtaa laulamaan vaikkapa ostosten lomassa keskiviikkona 19. joulukuuta kello 17–18.30.

Trafin sähköiset asiointipalvelut avattu osittain

Viestintävirasto on liikenne- ja viestintäministeriön pyynnöstä arvioinut Trafin sähköisiä asiointipalveluita ja erityisesti sitä, ovatko muut asiointipalvelut kuin kuljettajatietopalvelut käyttöönotettavissa laillisesti ja turvallisesti.

Eurojackpotissa yksi täysosuma

Eurojackpotin kierroksella 50/2018 löytyi yksi täysosuma. Kymmenen miljoonan euron potti osui Espanjaan.

Tonttujuoksu aiheuttaa vähäistä haittaa liikenteelle keskustan alueella lauantaina

Tonttujuoksu aiheuttaa vähäistä haittaa keskustan liikenteelle lauantaina 15. joulukuuta kello 12–16.

Väitös: Raha ei ratkaise alueiden elinvoimaisuutta

Jos raha olisi ratkaisu elinvoimaisuuteen, niin uudistuminen ja kehittäminen olisi turhaa. Alueellinen elinvoima lähtee arvoista ja asiakastyytyväisyydestä, ilmenee Keijo Houhalan Vaasan yliopistossa tarkastettavasta tuotantotalouden väitöstutkimuksesta.

Rehutehdas Agrox rikkoi 100 000 tonnin tuotantorajan

Mynämäellä avattiin syyskuussa 2016 rehutehdas Agrox Oy. Agroxin valmistamasta tuotannosta reilu 60 prosenttia on siipikarjalle valmistettua rehua eli muniville kanoille ja broilerilla ja loput 30 prosenttia tuotannosta on sikarehua.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: Tuton identtiset tuplakaksoset haluavat liigapelaajiksi

Tutossa jääkiekkoa pelaavat Atte (vas) ja Miro Mäkinen ovat asettaneet tavoitteekseen edetä liigapelaajiksi. Tuton Volleyn Eetu ja Aatu Kulmalan tulevaisuuden tavoite on myös liigakentät.

Melkoinen erikoisuus. Tuton organisaatiossa on sattumalta kaksi identtistä kaksosta. 22-vuotiaat Atte ja Miro Mäkinen pelaavat Tuton Mestis-joukkueessa. 18-vuotiaat Aatu ja Eetu Kulmala pelaavat Tuto Volleyn ykkössarjan lentopallojoukkueessa.

Syksyn urheilukirjat nostivat myös naiset esiin

Tänäkin syksynä on ilmestynyt monta kiinnostavaa urheilukirjaa. Poimimme laajasta tarjonnasta muutaman joululahjavinkin.

Montola ja Latonen tekivät jatkosopimuksen TPS:n kanssa

Joakim Latonen.

Jalkapallon Ykköseen valmistautuva TPS on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Keskikenttäpelaaja Juho Montola ja hyökkääjä Joakim Latonen jatkavat TPS:n riveissä kauden 2019 kattavalla jatkosopimuksella.

Petrus Palmu palaa TPS:aan

Petrus Palmu.

Turun Palloseura saa riveihinsä paluumuuttajan, kun viime kaudella TPS:n paidassa Liigan vuoden tulokkaaksi valittu Petrus Palmu , 21, liittyy mustavalkoisten riveihin loppukauden mittaisella lainasopimuksella.

TPS:n Ilkka Heikkiselle yhden ottelun pelikielto

Ilkka Heikkinen.

Liigan kurinpitodelegaatio määräsi TPS:n Ilkka Heikkiselle yhden ottelun pelikiellon lauantain KooKoo–TPS-ottelussa tapahtuneesta huitomisesta. Zach Budishille ei määrätty pelikieltoa.

Jälkipeli: Sokan sukupuussa kiekosta kasvoi reikäpallo

Vanhempien rooli lapsen urheiluharrastuksen tukemisessa on äärimmäisen tärkeä. Miikka Sokan (kesk.) isä Mikko ja äiti Mari ovat aina paikalla, kun perheen poika pelaa.

Kuuluttajan kuulutus vaikuttaa perin tutulta. Tälläkään kertaa, kun tehot ovat 1+5, ei ole epäselvyyttä ottelun tärkeimmästä pelaajasta.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?