Puun päivä juurruttaa Raisioon uusia puulajeja

Raisiossa vietetään puun päivää 27. syyskuuta istuttamalla 22 eri puulajia. Puut istuttaa Kuloisten koulun 1A-luokan 22 oppilasta. Suurin osa istutettavista puista on uusia lajeja Raisiossa. Raisioon saadaan esimerkiksi liuskalehtivaahtera, japaninhevoskastanja, valkohikkori, mannasaarni ja mustatammi.

Puun päivää vietetään Suomessa vuosittain Vesan nimipäivänä. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun. Raisiossa päivää on vietetty vuodesta 2004.

Istutus tapahtuu torstaina 27. syyskuuta kello 10 Vakkapuistoossa kauppakeskus Myllyn takana, Sarkamaantien varrella. Koululaisten lisäksi puun päivään osallistuvat puutarhuri Henrik Salenius sekä Raision kaupungininsinööri Mikko Kunttu ja kaupunginarkkitehti Olli Arvola. Puun päivän julistuksen lukee kaupunginhallituksen puheenjohtaja Elisa Vuorinen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turun kaupunki jakaa 70 vuotta täyttäneille maksuttomia liukuesteitä

Suomessa tapahtuu noin 7 000 lonkkamurtumaa vuodessa ja näistä yli 90 prosenttia aiheutuu kaatumisen seurauksena. Yhden lonkkamurtuman hoito maksaa yhteiskunnalle ensimmäisenä vamman jälkeisenä vuotena noin 20 000 euroa. Turun kaupunki haluaa ennaltaehkäistä kaatumistapaturmia, estää lonkkamurtumia ja vähentää niistä aiheutuvia kustannuksia. Siksi Turun kaupunki jakaa maksuttomia liukuesteitä tänäkin vuonna.

Neljä viidestä kokee selkäkipuja

Selkävaivat koskettavat maailmanlaajuisesti jopa miljardia ihmistä. Suomalaisista noin 80 prosenttia kärsii selkäkivuista jossain vaiheessa elämäänsä. Selkäoireet ovat myös yleisimpiä syitä sairauspoissaoloihin.

Pihtojen korotautia havaittu Suomessa ensimmäistä kertaa

Korotauti aiheuttaa pihkavuotoisia halkeamia.

Luonnonvarakeskus (Luke) vahvisti kesällä Suomen ensimmäisen pihtojen korotauti -havainnon Mustilan arboretumissa kasvaneista pihdoista, joissa oli esiintynyt oireita jo 1980-luvulta alkaen. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira löysi syyskesällä pihtojen korotaudin myös Helsingistä. Tauti voisi levitessään uhata Suomen joulupuiden kasvatusta.

Turun keskustan tonttujuoksu tukee vähävaraisia perheitä

Tonttujuoksu järjestetään jälleen 15. joulukuuta kello 14 alkaen Turun keskustassa. Kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma, jonka kymmenen euron suuruiset osallistumismaksut menevät lyhentämättöminä Operaatio Ruokakassin joulukeräykseen.

Urheilu

Åboraakkeli: Media haltuun

Urheilumarkkinoinnissa erottuminen on ollut päivän sana jo pitkään. Myös kaukalossa hyvin esiintynyt Liiga-seura SaiPa antoi tästä oppikirjaesimerkin, kun se tiedotti päävalmentaja Tero Lehterän jatkosopimuksesta.

Riennon kausi pyörähtää käyntiin

Turun Riento pelaa alkavalla kaudella naisten 1. divisioonassa.

Koripallokausi pyörähtää viikonloppuna käyntiin myös Turun Riennon naisten osalta. Naisten 1. divisioonassa alkavalla kaudella pelaava Riento avaa kautensa kotiottelulla 14. lokakuuta, jolloin Nina Kalmin valmentama Riento saa vastaansa Nunnavuoren palloiluhallissa vantaalaisen Ringsiden.

Sergio Almenara Interin toiseksi valmentajaksi

Interin uudeksi kakkosvalmentajaksi kaudet 2019 ja 2020 kattavalla sopimuksella on valittu Honka Akatemian nykyinen päävalmentaja Sergio Almenara , kerrotaan Interin nettisivuilla.

Interin viimeiseen kotiotteluun ilmaiseksi heijastimella

FC Inter kutsuu kaikki mukaan viimeiseen kotiotteluun Loistetaan yhdessä -kampanjan hengessä. Inter kohtaa Hongan 21. lokakuuta kello 14.30 alkavassa ottelussa. Heijastinta näyttämällä saa stadionin lipunmyyntipisteestä ottelulipun veloituksetta.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.