Jonas Odell Turku Animated Film Festivalin vieraaksi

Kolmannen Turku Animated Film Festivalin vieraskaartissa nähdään Jonas Odell, Rolling Stonesille, U2:lle ja Franz Ferdinandille musiikkivideoita loihtinut ruotsalaisohjaaja. Odellin animoidut, kipeitäkin tarinoita kuvittavat lyhytdokumentit ovat menestyneet niin Berliinin elokuvajuhlilla, Sundancessa kuin Guldbagge-mittelöissä. Kahden Odell-näytöksen lisäksi terveisiä länsinaapurista tuovat ruotsalaisen animaatioalan tekijäjärjestö SAAVAn kymmenvuotisjuhlanäytös sekä maan tuoreimpia animaatiohelmiä esittelevä katsaus.

Tuttuun tapaan TAFF tarjoilee elokuvaa myös elävän musiikin säestyksellä. Tamperelaisella Loud Silents -festivaalilla huhtikuussa salin täyteen houkutellut Maajo x The Lost World saattaa yhteen liki sadan vuoden takaisen dinosaurusseikkailun sekä kovassa nosteessa olevan, baleaarisia afrorytmejä taikovan tamperelaisyhtye Maajon. Animoitujen musiikkivideoiden parhaimmistoa esittelee jo perinteeksi muodostunut Soittolista-näytös.

Tämän vuoden festivaalilla nähdään lyhytanimaation ohella entistä enemmän kokoillan elokuvia. Kauniisti animoitu, ihmisen ja luonnon suhdetta kommentoiva kiinalainen Big Fish & Begonia on kirvoittanut Studio Ghibli-vertauksia. Merellisiin tunnelmiin vie myös virolaisen Kaspar Jancisin kokopitkä nukkeanimaatio Captain Morten and the Spider Queen, tarina merikapteenin urasta haaveilevasta pojasta. Koululaisnäytöksissä nähdään lisäksi pohjoismaiselle rikosgenrelle kumartava ruotsalaisanimaatio Gordon & Paddy, jonka eläköityvän poliisipäällikkösammakon äänenä kuullaan Stellan Skarsgårdia.

TAFF esittää koko joukon Euroopan nimekkäimpien tekijöiden töitä. Belgialaiset Emma de Swaef ja Marc James Roels ovat valloittaneet maailman huovutetuilla nukkehahmoillaan. Kaksikon uutukainen, siirtomaa-aikaan sijoittuva This Magnificient Cake sai ensi-iltansa Cannesissa ja nappasi Zagrebin animaatiofestivaalin Grand Prix’n. Samassa näytöksessä nähdään Oh Willy…, yli 80 palkintoa rohmunnut tarina masentuneesta keski-ikäisestä konttorirotasta, joka ryhtyy naturistiksi.

Kolmen näytöksen laajuinen Polish School of Animation -sarja tekee kattavan läpileikkauksen puolalaisen animaation historiaan 1960-luvulta alkaen. Pääpaino on kokeellisessa avantgarde-elokuvassa, jolle tunnuksenomaista on tekninen mestarillisuus, taiteellinen kunnianhimo sekä töissä käytettyjen tekniikoiden kirjo. Eurooppalaista laatuanimaatiota edustavat niin ikään slovenialaista animaatiotaituruutta esittelevä kimara sekä Slovakian elokuvainstituutin ja Fest Anca -animaatioelokuvafestivaalin kokoama, maansa 25-vuotista itsenäisyyttä juhlistava näytös.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kotivakuutus korvaa yleensä myös vertaisvuokrauksessa sattuneet vahingot

Kun yksityishenkilö vuokraa omaa asuntoaan tai tavaroitaan lyhytaikaisesti, tavanomainen kotivakuutus korvaa yleensä vahingot. Tahallista ilkivaltaa vakuutukset eivät kuitenkaan korvaa. Vuokralleantaja voikin monissa tapauksissa parantaa omaa vakuutusturvaansa lisävakuutuksilla.

Ota routakuoppa vakavasti

Routakuoppien paikkaaminen on tienpidon kevätpuuhia.

Jos auto rikkoutuu routakuoppaan ajon seurauksena, on vahingosta syytä ilmoittaa heti eteenpäin. Mikäli tienpinnan vaurio on maantiellä, jossa ELY-keskukset vastaavat tien kunnosta, autoilijan kannattaa olla heti yhteydessä Tienkäyttäjän linjaan (puh. 0200 2100).

Kiinassa verkkokaupan suunta

Kaupan liitto on huolissaan siitä, että esimerkiksi kiinalaiselta verkkokaupalta ei edellytetä samoja sääntöjä kuin EU:ssa toimivalta kaupalta. Maailman suurimman verkkokauppamarkkinan, Kiinan, ennustetaan kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana yli 70 prosenttia.

En varmasti vähätellyt hirmutekoja

Suomalainen SS-pataljoona palasi Suomeen alkukesällä 1943. Tässä suomalaiset tervehtivät SS-joukkojen tapaan todennäköisesti SS-divisioonan komentajaa, kenraaliluutnantti Felix Steineria.

Hyvä U.K Suominen . En varmasti vähätellyt sodassa tehtyjä hirmutekoja, vaan painotin, että kaikki niitä tekivät. Vastauksestasi huomaan kyllä, kenen rinnalla seisot.

Sirén: Välittömiä päästötoimia, ei veroteknistä kikkailua

Kansanedustajan Saara-Sofia Sirénin (kok.) mukaan ilmastomuutosta ei voida torjua ilman, että se näkyisi ihmisten arjessa. Toimet, jotka maksavat lyhyellä tähtäimellä, ovat hänen mukaansa kannattavia pitkällä tähtäimellä.

Muumit iltauinnilla astioissa

Arabian uusissa sesonkiastioissa muumit ovat iltauinnilla. Muumiperhe on lähtenyt loman kunniaksi retkelle saareen ja saavat siellä seuraa karille ajaneista merirosvoista. Saaressa muumit saavat idean tehdä kivestä ja lankusta hyppytelineen. Ilta-aurinko värjää taivaanrannan punaiseksi, kun muumit sukeltavat mereen. Uimahypyt kruunaavat pitkän lomapäivän.

Uusikin auto voi jättää tielle

LähiTapiolan vahinkotilastojen mukaan auton hyytyminen kesken ajon on yksi tavallisimpia vahinkoja autoillessa. Moni tuudittautuu ajatukseen, että oma hyväkuntoinen auto ei jätä tien päälle. Tekninen vika voi kuitenkin yllättää kenet tahansa. Vanhemmissa autoissa ongelmia aiheuttavat usein mekaaniset viat, kun taas uudemmissa autoissa sähkölaiteviat.

MLL kouluttaa uusia vapaaehtoisia huhtikuussa

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri kouluttaa huhtikuussa uusia vapaaehtoisia tukihenkilöitä lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Kymmenet lapset ja nuoret Turun seudulla odottavat parhaillaan itselleen aikuista kaveria, jonka kanssa harrastaa, jutella ja ihan vaan olla ja jakaa arjen iloja ja suruja.

NouHätä! kisataan Luolalan paloasemalla

NouHätä!-pelastustieto- ja taitokilpailun Varsinais-Suomen aluekilpailu järjestetään torstaina 28. maaliskuuta kello 9.45–15.30 Luolalan paloasemalla Naantalissa.

Urheilu

Jälkipeli: Viisi väittämää FBC Turusta

FBC Turun divarikausi päättyi Tiikereitä vastaan puoliväriin. Liigapaikka jäi toistaiseksi saavuttamatta. Valmentaja Perttu Kytöhongan mukaan nousu on mahdollista vasta, kun joukkue on liigatasoinen.

Vuosi sitten Aamuset kirjoitti, miten FBC Turun kausi oli ollut kahtiajakautunut edellisen vuoden tapaan. Nyt mennyt divarin kolmas kausikaan ei tehnyt poikkeusta. Monen mielestä miesten edustusjoukkue lähti jälleen kesälomille ennakoitua aikaisemmin. Mutta mikä olikaan totuus?

Tuto Volley pelaa välierissä

Kirill Borichev on Tuton tehomies.

Lentopallon ykkössarjan Tuto Volley raivasi tiensä puolivälieristä neljän parhaan joukkoon. Semifinaalisarjassa Tuto kohtaa semifinaaleissa Karelian Hurmoksen. Runkosarjassa joukkueet sijoittuivat peräkkäin, Hurmos toiseksi ja Tuto kolmanneksi.

Turun Uimareiden vesipallonaiset runkosarjan voittoon

Turun Uimarit oli jälleen naisten vesipaollilun SM-runkosarjan ykkönen.

Naisten vesipallon SM-runkosarja saatiin päätökseen viikonloppuna. Runkosarjan voiton vei jo neljännen kerran peräkkäin Turun Uimarit vahvan alkukauden siivittämänä. Joukkue koki ainoat tappiot sarjassa viime vuoden finaalivastustajalleen ja kauden etukäteisasetelmissakin vahvimmaksi arvioidulle Uinti Tampereelle. Joukkueet kohtasivat toisensa neljä kertaa ja TU:n ja UiTa:n keskinäisten otteluiden voitot menivät tasan 2–2.

FC Inter perusti vähävaraisten perheiden junioreille tukirahaston

Timo Furuholm lupasi lahjoittaa pistebonusrahansa juniorien tukirahastoon.

FC Inter on perustanut oman tukirahaston heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseksi. Rahasto jakaa vuosittain haettavien stipendien kautta avustusta niille seuran junioreille, joiden perheillä on vaikeuksia harrastusmaksujen kanssa. Seurassa on tällä hetkellä noin 500 junioripelaajaa.

Puukkokatsomo: Katsojapula haasteena

Toiseksi korkein runkosarjan katsojakeskiarvo oli TPS:llä, vajaat 5 500 katsojaa.

Jääkiekon Liigalla on käsillä tärkeä kevät. Suomen ykköslajin korkeimmalla sarjatasolla riittää pohdittavaa, sillä päättyneen runkosarjan katsojamäärät eivät valtakunnallisella tasolla mairittele. Kaudella 2018–19 koko Liigan katsojakeskiarvo oli 4 232 katsojaa.

Paavo Nurmi Gamesissa jaossa Tokion olympiapaikat

Wilma Murto ja monet muut suomalaishuiput saavat venyä parhaimpaansa, jotta Tokion olympialaisten tulosrajat saavutetaan.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF julkisti maaliskuun alulla tulosrajat, joilla urheilijat lunastavat paikkansa Tokion 2020 olympialaisiin. Suomalaisittain tulosrajat ovat kovat ja oletettavasti vain muutama urheilija pääsee rajan rikkomalla olympialaisiin.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?