Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö liiketoiminnan kasvun avain Suomelle

Vettä kierrättävien ja säästävien ratkaisujen kysyntä kasvaa voimakkaasti ja ruuantuotanto lisääntyy vesialueilla. Suomi voi tarjota kilpailukykyisiä ratkaisuja maailman haasteisiin, kun julkinen ja yksityinen sektori tekevät tavoitteellista yhteistyötä. Sinisen biotalouden kestävää liiketoimintaa tukevan tutkimuksen ja osaamisen painopisteet on määritelty laajassa yhteistyössä. Biotalous ja puhtaat ratkaisut -ministerityöryhmä hyväksyi sinisen biotalouden tutkimusagendan 12. kesäkuuta.

Sinisen biotalouden tutkimuksen ja osaamisagendan painopisteet perustuvat YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, joihin vesi kytkeytyy vahvasti, ja joissa suomalaisilla yrityksillä on kasvun mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla. Painopisteet ovat: kestävä ruuantuotanto, puhdas vesi ja sanitaatio, edullinen ja puhdas energia, monimuotoinen vesiympäristö, ilmastonmuutoksen hillintä sekä terveys ja hyvinvointi.

Esimerkiksi puhdas vesi ja sanitaatio –teemassa tavoitteena on pitkällä aikavälillä löytää kilpailukykyisiä ratkaisuja, joilla lääkeainejäämät ja mikromuovit poistetaan jätevedestä. Lisäksi pyritään luomaan niin sanottu no water -sanitaatiokonsepti, joka mahdollistaa vesivessoista luopumisen. Lyhyellä aikajänteellä tavoitteena on kehittää muun muassa vettä säästäviä ja kierrättäviä teknologioita, jotta jätevettä syntyy vähemmän ja sitä voidaan käyttää uudelleen.

– Kun luonnonvaramme kytketään vesialan huippuosaamiseen ja teknologiaan, syntyy Suomeen ainutlaatuinen sinisen biotalouden kokonaisuus, jonka kansainvälisen liiketoiminnan potentiaali on valtava. Uudenlaisia yritysten ja julkisen sektorin testiympäristöjä on jo rakenteilla Mikkeliin, Varkauteen ja Laukaaseen. Mikkelissä luodaan kansainvälisesti kiinnostavaa veden käsittelyteknologiaa. Varkaudessa ja Laukaassa tähdätään puolestaan kalojen kiertovesikasvatuksen kehittämiseen, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

– Tehokas ja ilmastoystävällinen proteiinin tuotanto sekä vettä, energiaa ja ravinteita säästävät ja kierrättävät ratkaisut ovat tutkimusagendan painopisteitä. Panostamalla niiden tutkimus- ja kehitystyöhön vahvistamme Suomen asemaa kiertotalouden kärkimaana, toteaa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Jotta liiketoiminta kasvaa, tarvitaan yritysten, tutkimuksen, koulutuksen ja hallinnon määrätietoista yhteistyötä ja monialaisia kehitysympäristöjä. Pitkällä aikavälillä vaikuttavuutta syntyy, kun kansallista tutkimusta ja julkisia hankintoja suunnataan tavoitteellisesti, vaikutetaan EU:n rahoitusohjelmien ja strategioiden sisältöön sekä kansainväliseen päätöksentekoon. Juuri nyt Suomi osallistuu EU:n tutkimuksen puiteohjelman valmisteluun ja EU:n biotalousstrategian uudistamiseen.

Suomessa on monissa maakunnissa panostettu sinisen biotalouden eri teemoihin. Maa- ja metsätalousministeriö on jo käynnistänyt hallituksen kärkihankerahoituksella kokeiluhankkeita, joilla vauhditetaan vesialan klustereiden kansainvälistymistä. Hankkeissa edistetään myös vesistömatkailun uusia liiketoimintamalleja ja vesistöissä olevien ravinteiden ja energian kestävää hyödyntämistä. Kevään rahoitushaku painottui digitalisaatioon.

Agenda on osa hallituksen sinisen biotalouden kärkihanketta ja se on valmistelu maa- ja metsätalousministeriön johdolla. Strategiaa ovat työstäneet Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus, VTT, Business Finland, Suomen Akatemia sekä Gaia Consulting oy.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Älä someta lomasuunnitelmia

Toukotalkoot muistuttaa lomalle lähtijöitä tarkistamaan muutaman asian ennen kesälaitumia. Pienistä asioista huolehtimalla voi vähentää vesivahinkojen, murtovarkauksien tai sähkölaitteista aiheutuneiden tulipalojen riskiä. Irrota kaikkien elektronisten laitteiden pistokkeet verkkovirrasta.

Mökkiluonto tutuksi kännykällä

Mökillä ei tarvitse yrittää eroon kännykästä – päinvastoin sen voi ottaa käyttöön luontokokemuksia syventämään.

Sinilevämyrkytys voi olla koiralle kohtalokas

Koiraa ei saa päästää uimaan tai juomaan veteen, jossa on tai saattaa olla sinilevää, sillä koiralle voi tulla vaarallinen sinilevämyrkytys.

Moni koiranomistaja suuntaa helteillä koirineen rannalle viilentymään. Koiraa ei saa päästää uimaan tai juomaan veteen, jossa on tai saattaa olla sinilevää, sillä koiralle voi tulla vaarallinen sinilevämyrkytys. Sinilevän myrkky voi johtaa koiran menehtymiseen jopa tunnin kuluessa.

Nautelankosken museossa harrastetraktoripäivä

Harrastetraktoripäivä-idean takana on Wanhat Masinat Lieto -kerho.

Nautelankosken museossa vietetään lauantaina 21. heinäkuuta kello 12–15 kolmen tunnin ajan harrastetraktoripäivää. Museon pihalle saapuu parisenkymmentä vanhaa traktoria tutustuttavaksi ja ihasteltavaksi. Mukana ovat eri merkeistä ainakin Ferguson, Valmet, Fordson, Zetor ja Ford.

Näin ajomatkat lasten kanssa sujuvat ilman puhelinta, tablettia tai riitaa

Kesä ja pitkät ajomatkat voivat raastaa perheiden hermoja. Pitkä ajomatka edessä ja lapset jo valmiiksi kärttyisinä takapenkillä? Loma on rentoa, mutta usein myös stressaavaa aikaa suomalaisperheissä. Etenkin usean tunnin automatkat voivat kiristää sekä vanhempien että lasten hermoja sekä lomatunnelmaa.

Katedralskolanin liikuntasalin pop up -museossa vieraili lähes 4 500 kävijää

Katedralskolanin liikuntasalin kaivauksilla vieraili lähes 4 500 kiinnostunutta.

Kesäkuussa avattu Katedralskolanin liikuntasalin arkeologisia kaivauksia esittelevä pop up -museo Turku goes Underground saavutti suuren suosion. Viimeiset yleisöryhmät vierailivat tutustumassa kaivauksiin sunnuntaina 15. heinäkuuta. Historiallinen Turku kiinnosti yli odotusten ja kierrosten määrää lisättiin suuren suosion vuoksi.

Valtioneuvosto käsitteli komission lakialoitetta kertakäyttömuoveista

Valtioneuvosto lähetti eduskunnan käsiteltäväksi Euroopan komission kertakäyttömuoveja koskevan lainsäädäntöaloitteen. Valtioneuvoston alustavan kannan mukaan merten roskaantumiseen on tärkeää puuttua. Valtioneuvosto kuitenkin toivoo, että direktiivin soveltamisalaan ei sisällytettäisi kuitu- ja sellupohjaisia tuotteita, joissa on vähäinen määrä tuotteen toiminnallisuuden kannalta olennaisia muovipinnoitteita.

Syöpätutkimusta ja genetiikkaa Saarekkeessa

Mynämäen iltakoulussa päästään 18. heinäkuuta kello 18–19 tutustumaan tutkijan työhön, kun genetiikan yliopisto-opettaja, tutkijatohtori Niina Santio kertoo syöpätutkimuksesta ja genetiikasta.

Urheilu

Mikael Hakalalle pronssia juniorien MM-kisoissa

Mikael Hakala.

Suomalaiset frisbeegolfaajat niittivät menestystä kahdessa maineikkaassa tapahtumassa viime viikolla. Turkulaista Frisbeegolfseura 7k:ta edustava Mikael Hakala voitti pronssia frisbeegolfin junioreiden MM-kilpailuissa. Nummelan frisbeeseuran Eveliina Salonen pokkasi samaan aikaan uransa ensimmäisen PDGA Major -kilpailun voiton Tsekissä järjestetystä Konopiště Openista.

Otteluanalyysi: Inter taisteli vajaalla komea voiton

Mika Mäkitalo oli Interin ratkaisupelaajia.

Se oli omituinen ottelu. Inter meni vartissa kahden maalin johtoon SJK:n puolustuksen virheistä. Sen jälkeen se puolusti. Toisen puoliajan se puolusti vajaalla, sillä Abdoulie Mansally hommasi itselleen ensimmäisen puoliskon lopuksi tyhmästi ja tarpeettomasti toisen kortin keskialueella vaarattomassa tilanteessa.

Kauniin pelin varjoja

Karem Benzema oli alle 17-vuotiaissa Ranskan maajoukkueen kantavia voimia, mutta viime vuosina tie maajoukkuepaitaan on ollut tukossa.

Jalkapallodokumentit helpottavat MM-kisoista irrottautumista

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.