Suomalaiset viihtyvät parvekkeella

Parvekkeet liittyvät vahvasti suomalaisten kerrostaloasukkaiden asumisviihtyvyyteen, selviää Isännöintiliiton Talokysely.fi-palvelun vastauksista.

− Palvelussa on annettu satoja kommentteja parvekkeista. Niistä käy ilmi, että parvekkeisiin liittyy paljon odotuksia ja ne ovat yksi yleisimmistä asumisviihtyisyyteen liittyvistä kehityskohteista, sanoo Isännöintiliiton kehityspäällikkö Pekka Harjunkoski.

Julkisivuyhdistyksen mukaan asuinkerrostaloissa on tällä hetkellä yhteensä 1 050 000 parveketta. Uusien parvekkeiden määrä korreloi uudisrakentamisen kanssa, ja viime vuonna uusiin kerrostaloihin tuli 28 000 parveketta. Lähes yhtä monta parveketta remontoidaan vuosittain jollain tavalla.

Vanhoihin kerrostaloihin uusia parvekkeita rakennetaan vuosittain noin 15 000−18 000. Tähän lukuun sisältyvät projektit, joissa vanha parveke puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Parvekeremontit muun muassa nostavat asuntojen arvoa ja vaikuttavat rakennuksen energiatehokkuuteen.

Parvekkeiden kunto ja korjaustarve jäävät toisinaan vähemmälle huomiolle kuin esimerkiksi putkien ja viemäreiden ongelmat. Taloyhtiön johdon kannattaa alkaa seurata parvekkeiden kuntoa viimeistään, kun rakennuksella on ikää 30 vuotta. Isännöinti auttaa hallitusta oikea-aikaisen parvekeremontin valmistelussa.

− Esille tulleet ruosteiset betoniraudoitukset ja halkeamat betonissa ovat hälytysmerkki. Tässä asukkaiden havainnoilla on tärkeä rooli, kertoo Balco Oy:n Anssi Aaltonen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Öljylämmitys – tie onneen?

Hiuksetkin päästä vihmovat syyssäät koettavat parhaillaan pureutua joka iikan seinien välistä sisään. Miten kylmyyttä vastaan pitäisi sitten varautua?

Kitarajazzia Sibelius-museossa keskiviikkona

Sibelius-museossa kuullaan kitarajazzia keskiviikkona 17. lokakuuta. Ruokangas – Hako-Rita on vuonna 2012 perustettu oululainen jazz/avantgarde-kitaraduo. Ohjelmiston ilmaisu liikkuu herkästä ja melodisesta tunnelmasta lähes väkivaltaisen revittelyyn, jossa soittajien välinen vuorovaikutus ja intensiteetti ovat keskeisissä rooleissa.

Open Ship -tapahtuma Turussa merisotaharjoituksen yhteydessä

Turussa järjestetään Open Ship -tapahtuma 27.–28. lokakuuta. Suomen johtaman kansainvälisen merisotaharjoituksen NOCO18 yhteydessä yleisöllä on mahdollisuus tutustua harjoitukseen osallistuviin aluksiin Turussa.

Elvistä ja rukousta -ilta ajattoman musiikin parissa Kaarinan kirkossa

Juha Kuivanen.

Elvis is back -kirkkokiertue saapuu Kaarinan kirkkoon sunnuntaina 28. lokakuuta kello 18. Kaarinan kirkossa on mahdollisuus kuulla 1960-luvun Elvis Presleytä neliäänisesti laulettuna pianon ja kitaroiden säestyksellä.

Yrityssaneerausten määrä väheni 7,1 prosenttia

Vireille pannut yrityssaneeraukset tammi–syyskuussa 2009–2018.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi–syyskuussa pantiin vireille 303 yrityssaneerausta, mikä on 23 yrityssaneerausta (7,1 prosenttia) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilökunnan määrä yrityssaneeraukseen haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 3 091, mikä on 886 henkilöä (22,3 prosenttia) vähemmän kuin edellisvuonna.

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ja sulkee ajokaistoja Vanhalla Kuninkojantiellä ensi elokuulle asti

Vesihuollon saneeraus ja kadunrakennustyö kaventaa ja sulkee ajokaistoja Vanhalla Kuninkojantiellä ensi vuoden elokuuhun saakka.

Uusi tavaramerkkilaki halutaan voimaan ensi vuoden alusta

Lain kokonaisuudistus aloitettiin vuonna 2016 työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa työryhmässä. Tavoitteena on, että uudistettu tavaramerkkilaki astuisi voimaan 1.1.2019. Lailla saatetaan kansallisesti voimaan EU:n tavaramerkkidirektiivin ja Singaporen sopimuksen sisällöt.

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä kasvoi alkuvuonna 4,6 prosenttia

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemukset tammi–syyskuussa 2009–2018.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi–syyskuussa käräjäoikeuksiin jätettiin 3 253 yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusta. Hakemuksia jätettiin 144 kappaletta (4,6 prosenttia) enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Tunnetko nykyautojen turvatekniikan?

Autoissa on yhä enemmän tekniikkaa, joka edistää turvallisuutta. Liikenneturva kannustaa huomioimaan turvajärjestelmät ja niiden hyödyt autoa vaihtaessa, mutta muistamaan, että kuljettaja on edelleen ajoneuvon älykkäin ominaisuus.

Urheilu

Janne Tikkaojasta Tuton viestintäpäällikkö

Janne Tikkaoja ja Roope Paltta.

Tuto Hockey Oy vahvistaa organisaatiota nimittämällä Janne Tikkaojan viestintäpäälliköksi. Viestintäpäällikön työnkuvaan kuuluu tiedotuksesta, viestinnästä ja sisältömarkkinoinnista vastaaminen.

Dance Studio Funkyn junioreiden pienryhmä voitti EM-kultaa

Voittoisa joukkue Elukat, jossa tanssivat Matlena Karvonen (vas.), Nea Mäntylä, Venni Varjonen, Wilma Enroth, Ina Haavisto ja Olivia Kaskinen. Koreografina oli Suvi Nieminen.

Turkulaisen tanssikoulun Dance Studio Funkyn junioreiden pienryhmä voitti EM-kultaa IDO World & European Championships -tanssikilpailuissa Pietarissa. Torstaista sunnuntaihin jatkuneisiin jazz- ja modernintanssin EM-kilpailuihin osallistui 22 maata.

Åboraakkeli: Media haltuun

Urheilumarkkinoinnissa erottuminen on ollut päivän sana jo pitkään. Myös kaukalossa hyvin esiintynyt Liiga-seura SaiPa antoi tästä oppikirjaesimerkin, kun se tiedotti päävalmentaja Tero Lehterän jatkosopimuksesta.

Jälkipeli: Roope Paltta ja Tuto haluavat tarjota kaupungin värikkäintä lätkää

Mestiksessä yksikään joukkue ei pelaa keskialueen träppiä. Peli ei ole niin kontrolloitua kuin Liigassa. Tuto ja toimitusjohtaja Roope Paltta lupaavatkin katsojille kaupungin värikkäintä lätkää.

Tuton toimitusjohtaja Roope Paltta kiertelee ottelun erätauoilla Kupittaan jäähallin käytävillä. Joka toisella askeleella ison miehen käsi heilahtaa tervehtien vastaantulevia. Aikaa riittää aina myös pieneen rupatteluun.

Riennon kausi pyörähtää käyntiin

Turun Riento pelaa alkavalla kaudella naisten 1. divisioonassa.

Koripallokausi pyörähtää viikonloppuna käyntiin myös Turun Riennon naisten osalta. Naisten 1. divisioonassa alkavalla kaudella pelaava Riento avaa kautensa kotiottelulla 14. lokakuuta, jolloin Nina Kalmin valmentama Riento saa vastaansa Nunnavuoren palloiluhallissa vantaalaisen Ringsiden.

TPK kääntää katseen tulevaan jo futsal-kauden alussa

TPK pelaa alkavalla futsalkaudella kotiottelunsa Samppalinnan palloiluhallissa. Tosin joulun alla TPK poikkeaa Kupittaan palloiluhallissa yhden ottelun ajan.

Futsal-Ykköstä tällä kaudella pelaava TPK pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa 13. lokakuuta. Avauskierroksella joukkue hävisi Loiskeelle vieraissa.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.