Kelluva savusauna houkuttelee kävijöitä ulkomaita myöten

Kelluva savusauna on rakennettu ponttoonien päälle ja se lämpiää leppähaloilla Kelluva savusauna on rakennettu ponttoonien päälle ja se lämpiää leppähaloilla Kuva: Villa Apollo

Paraisilla Granvikintien varrella sijaitsevan Villa Apollon rannassa kelluu savusauna, joka omistajansa ilmoituksen mukaan on ollut ainakin aluksi ainoa laatuaan maailmassa. Sauna rakennettiin vuonna 2008 kehittäjänsä Timo Heleniuksen ideoiden pohjalta yrityksen omin voimin.

Kelluva savusauna sijaitsee Villa Apollon rannassa suojaisassa salmessa lähellä eteläistä Airistoa. Sijainti on kelluvalle lauttarakenteelle hyvä, koska merenrannassa yleensä rakenteita rasittavat laineiden ja jäiden liikkumisen aiheuttama paine on varsin pientä.

Sauna on rakennettu puurakenteisena muovisten ponttonien päälle. Puurakenne sisältää ponttonien päälle tehdyn rungon ja saunan seinät on kevythirttä sekä vanhaa ”latolautaa”. Lisäksi kaikki lasit ovat vanhoja kierrätyspokia.

Saunahuoneen sisäkatto on tehty tulenkestävästä kiviaineslevystä, jotta katto ei sisälämpötilan noustessa erityisesti lämmitysvaiheessa ole paloherkkä. Levymateriaali on turvallisempi kuin panelointi sisäkattomateriaalina myös sen tiiviytensä ansiosta.

– Halusimme jotain uutta ja erilaista, jotain mitä monilla ei ole, ja silti perinteistä suomalaista. Ajatus oli, että tämä kelluva savusauna on saariston vetonaula. Meillä käy paljon yritysryhmiä ja ulkomaalaisia asiakkaita, heille se on valtavan suuri elämys, kertoo Villa Apollon yrittäjä Piia Helenius.

Helenius haluaa korostaa, että saunominen ja meressä uiminen ovat itsessään asiakkaille iso juttu, vaikka he ovatkin vuokranneet tiloja kokouksiin.

– Yritysvieraille on tärkeää että ollaan kokouksen lisäksi kokemassa aivan muitakin aktiviteetteja. Ryhmät haluavat kelistä riippumatta muun muassa viettää aikaa savusaunassa tai tavanomaisessa puulämmitteisessä saunassa.

Helenius muistuttaa, että heidän savusaunansa on ympärivuotinen tuote.

– Mikä sen hienompaa, kun on talvi ja avanto, jolloin pääsee suoraan kelluvasta savusaunasta avantouinnille.

– Löyly on savusaunassa paljon pehmeämpi kuin normaalissa sähkökäyttöisessä saunassa. Savusauna myös lämpiää ihan eri tavalla, kun tuli lämmittää kiukaan kivet. Lämmitys tulee myös sisälle tiloihin, eikä mene piipun kautta ulos. Lämpö on täysin erilaista ja myös tunnelma on toisenlainen, kun siellä on savua ja seinät ovat mustia, aidolla tavalla. Tuoksu, tunnelma ja kosteus ovat omanlaisensa.

Säävaihtelut harvemmin vaikuttavat saunomiseen, sillä erilaisiin sääilmiöihin on varauduttu.

– Eivät ne vaikuta millään tavalla. Meillä on siellä köydet mitkä kiristetään. Toki, jos myrskyää, niin siinä tulee keinumisen tunne. Ainoastaan jos säästä puhutaan, niin jää tilanne voi vaikuttaa. Meillä on siellä pumppu, mikä pitää savusauna-alueen jäistä auki, niin siellä ei pääse jäätymään, päättää Helenius.

Kurt Hedborg

Selvityksessä ehdotetaan oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamista

Oikeusministeriön asettamat selvitysmiehet esittävät valtakunnallisen oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamista. Selvityksen mukaan uudistus keventäisi hallintoa ja mahdollistaisi palveluiden yhtenäistämisen.

Sairaanhoitopiiri aloittaa valtion kanssa neuvottelut Paimion parantolasta

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ensi tiistaina kokoontuvalle hallitukselle esitetään, että VSSHP aloittaa neuvottelut valtion ja muiden osallistuvien tahojen kanssa kohteeseen soveltuvan hallinta- ja ylläpitomallin muodostamiseksi.

Valtiolta 46 miljoonan euron pääoma yliopistoille

Valtioneuvosto päätti torstain yleisistunnossaan julkisoikeudellisille yliopistoille ja säätiöyliopistoille kohdennettavasta pääomittamisesta. Yliopistoja pääomitetaan 46 miljoonalla eurolla vuonna 2018.

Kuntien vanhuspalveluista vastaavat huolissaan kotihoidon riittävyydestä

Kuntien vanhuspalveluista vastaavat ovat huolissaan kotihoidon riittävyydestä, ilmenee THL:n kunnille, kuntayhtymille ja yhteistoiminta-alueille lähettämästä kyselystä. Vain noin puolet (54 %) vastaajista on sitä mieltä, että alueella on riittävästi kotihoidon palveluja. Tilanne on heikentynyt vuodesta 2016.

Esitys kalastuslain muuttamisesta eteni eduskunnan käsiteltäväksi

Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle kalastuslain muuttamista koskevan hallituksen esityksen. Esityksen muutosehdotukset koskevat uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien laittomaan pyyntiin liittyvän rangaistusjärjestelmän kehittämistä sekä Ylä-Lapin asukkaiden kalastusmahdollisuuksien parantamista.

Motivaatioerot kehittyvät jo ennen esiopetusikää

Satu Laitinen.

Koulutuksemme ja varhaiskasvatuksen yksi haaste on ylläpitää ja ruokkia lasten oppimismotivaatiota. Oppimismotivaatiota pidetään oppimisen ja lapsen kehittymisen keskeisenä ehtona. Lasten motivaatiota tutkinut KM Satu Laitinen osoitti väitöstutkimuksessaan, että lasten motivaatio oppimistilanteissa eriytyy jo päiväkoti-iässä.

Perhekeskusten sähköiset palvelut yhteiseen verkkopalveluun

Perhekeskusten sähköiset palvelut tulisi koota samaan verkkopalveluun, esittää Sähköinen perhekeskus – Kehittämistarpeet, tavoitetila, skenaariot ja toimenpide-ehdotukset -selvityksen tehnyt työryhmä. Sähköinen perhekeskus sisältäisi erilaisen ohjaus- ja neuvontainformaation lisäksi uusia sähköisiä palveluja, kuten itsearvioinnit, yhteydenottomahdollisuuden, ajanvarauksen ja etäpalvelut.

Meritaito Oy ja Arctia Oy yhdistetään

Vesiväylien kunnossapito- ja merenmittauspalveluja tuottavasta Meritaito Oy:stä tulee jäänmurtopalveluita tarjoavan Arctia Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. Valtioneuvosto päätti yhdistymisestä istunnossaan torstaina.

Euroopan vuoristolinnut vähenevät

Mainiosti tunturiin maastoutuva pulmunen on vähentynyt viime vuosina.

Tuore tutkimus kokoaa ensi kertaa eurooppalaisten vuoristolintujen kannankehitystiedot yhteen. Tulos on huolestuttava: vuoristospesialistien määrät vähenivät jopa kymmenen prosenttia 2000-luvulla.

Kaupunki
Urheilu

TPS:n Ilkka Heikkiselle yhden ottelun pelikielto

Ilkka Heikkinen.

Liigan kurinpitodelegaatio määräsi TPS:n Ilkka Heikkiselle yhden ottelun pelikiellon lauantain KooKoo–TPS-ottelussa tapahtuneesta huitomisesta. Zach Budishille ei määrätty pelikieltoa.

Jälkipeli: Sokan sukupuussa kiekosta kasvoi reikäpallo

Vanhempien rooli lapsen urheiluharrastuksen tukemisessa on äärimmäisen tärkeä. Miikka Sokan (kesk.) isä Mikko ja äiti Mari ovat aina paikalla, kun perheen poika pelaa.

Kuuluttajan kuulutus vaikuttaa perin tutulta. Tälläkään kertaa, kun tehot ovat 1+5, ei ole epäselvyyttä ottelun tärkeimmästä pelaajasta.

Turkulaisurheilijat sykähdyttivät vuonna 2018 kansainvälisillä kentillä

Lukas Hradeckyn otteet Saksassa ja Suomen maajoukkueen paidassa ovat sykähdyttäneet.

Urheiluvuosi on tarjonnut monta sykähdyttävää hetkeä. Muistelemme muutamaa turkulaisittain hienoa hetkeä vuoden varrelta.

West Coast Phoenix kutsuu tyttöjä kokeilemaan jenkkifutista

Raisiolainen West Coast Phoenix -jenkkifutisseura järjestää lajin kokeiluleirin tytöille.

Raisiolainen amerikkalaisen jalkapallon seura West Coast Phoenix järjestää tytöille ilmaisen lajikokeiluleirin 2.-3. tammikuuta 2019 Taponkedon hallissa (Pallokuja 2, 21250 Masku). Leirille ovat tervetulleita kaikki 10–17-vuotiaat tytöt. Leiri järjestetään kaksipäiväisenä, kumpanakin päivänä leireillään kello 14–16. Leirille osallistuminen on maksutonta ja mukaan voi osallistua molempina päivinä tai vain toisena.

Åboraakkeli: Vaikeaa Unkarissa

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti 4. joulukuuta, että vuoden 2023 yleisurheilun MM-kisat käydään Budapestissa. Päätös tarkoittaa myös sitä, että MM-kisat palaavat Eurooppaan. Kahdet seuraavat kisat 2019 ja 2021 käydään Qatarissa ja Yhdysvalloissa.

Monen panoksen peli

Jukka Ruotsalainen.

TPS Salibandy kohtaa SPV:n Salibandyliigan vierasottelussa 29. joulukuuta. Sarjapisteiden lisäksi ottelussa pelataan Suomen Cupin välieräpaikasta. Cupin puolivälierä piti pelata ennen joulua Turussa, mutta joukkueet yhdessä sopivat muutoksesta.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.