Työpaikallakin voi viettää mukavaa joulua

Amanda Isotupa viettää mielellään joulua töissä. Amanda Isotupa viettää mielellään joulua töissä. Kuva: Tiina Pitkänen

Joulun lähestyessä monet ihmiset alkavat valmistautua lomaan sekä kaivata rauhoittumista ja rentoutumista. Kaikille joulu ei kuitenkaan merkitse hengähdystaukoa töistä eivätkä kaikki edes kaipaa sitä. Yksi jouluna töissä viihtyvistä on Kupittaan Citymarketissa työskentelevä Amanda Isotupa. Turun yliopistossa kasvatustieteitä opiskeleva Isotupa on työskennellyt Citymarketissa neljä vuotta opintojensa ohessa ja ollut siitä lähtien ainakin osan joulua töissä. Myös tulevaan jouluun kuuluu työvuoroja.

– Olen joka vuosi ilmoittautunut vapaaehtoiseksi työskentelemään jouluna. Kaupassa on jouluisin todella kiireistä, mutta tunnelma on iloinen ja lisäksi pyhäpäivistä tietysti maksetaan hyvin. Meillä monet opiskelijat tulevat jouluna mielellään töihin. Samalla perheelliset työntekijät saavat viettää aikaa lastensa kanssa, kertoo Isotupa.

Kupittaan Citymarketissa käy asiakkaita tasaisesti läpi joulun. Kaupan aukioloaikojen vapautuminen pari vuotta sitten on lisännyt asiakasmääriä entisestään. Isotuvan mukaan ihmisten hyväntuulisuuteen vaikuttaa se, missä vaiheessa joulua mennään.

– Aatonaattona ja jouluaattona asiakkaat ovat usein kiireisiä ja hieman stressaantuneita. Joulupäivänä ja tapaninpäivänä puolestaan yleinen ilmapiiri on jo leppoisampi. Tulee muistaa, että kaikki eivät vietä joulua lainkaan, joten on tärkeää, että kaupat tarjoavat mahdollisuuden elää normaalia arkea.

Isotupa työskentelee Citymarketin maito-osastolla, jossa hänen työhönsä kuuluu esimerkiksi hyllytystä ja siivoamista. Joulun aikaan tiettyjen elintarviketuotteiden kysynnässä näkyy selvä piikki. Myös leluja ostetaan vielä aattoaamunakin.

– Ihmiset ostavat paljon maitoa, kermaa ja smetanaa. Eri juhlapyhinä ihmisillä on tapana ostaa erilaisia tuotteita. Esimerkiksi juhannuksena ja pääsiäisenä kermaviilin kysyntä on normaalia suurempi.

Isotuvan perheessä on ollut tapana aloittaa joulun juhlinta vasta aattoiltana. Niinpä aamuvuoroon meneminen juhlapäivänä ei tunnu siltä, että hän jäisi jostain paitsi. Myös Isotuvan veli työskentelee kaupan alalla, joten perheessä on totuttu joulutyöläisten aikatauluihin.

Joulutunnelmaan pääseminen suoraan töistä tullessa saattaa olla haastavaa. Isotupa kuitenkin kertoo, että hänen on helppo irrottautua töistä ja jättää työasiat taakse.

– Pidän itseäni jouluihmisenä vaikka en aloitakaan jouluvalmisteluja kovin aikaisin. Parasta joulussa on rauha ja yhdessäolo perheen kanssa, Isotupa sanoo.

Tiina Pitkänen

Makasiinit avautuvat Vanhalla Suurtorilla

Luostarin Välikadun kesä alkaa kauppiaiden saapuessa makasiineille. Kaikki tilat on tälläkin kaudella vuokrattu, vahvistaa palvelupäällikkö Sami Männistö Tilapalvelukeskuksesta.

Kaupunkipuiden ympäristöhyötyjä aletaan selvittää

Kupittaanpuiston puiden ympäristöhyötyjä aletaan tutkia.

Puilla on suuri merkitys kaupunkikuvalle ja ne parantavat kaupunkiympäristön viihtyisyyttä ja laatua. Lisäksi ne sitovat ilmansaasteita ja hiiltä, vähentävät hulevesiä, vaimentavat melua ja suojaavat auringon paahteelta. Kaupunkipuiden ympäristöhyötyjen taloudellista arvoa ei kuitenkaan Suomessa tunneta. Tätä ryhdytään arvioimaan Turussa ja Helsingissä i-Tree -ohjelmiston avulla.

Puolukkasadosta tulossa etelässä runsas, mustikkasadosta keskinkertainen

Etelä-Suomessa tulee tänä vuonna puolukkaa.

Kukkahavaintojen perusteella mustikkasadosta on tulossa keskinkertainen koko maassa. Puolukkasadosta on tulossa runsas eteläisessä Suomessa, mutta korkeintaan keskinkertainen Keski- ja Pohjois-Suomessa. Marjakasvien kukinta alkoi tänä vuonna lähes neljä viikkoa aiemmin kuin vuonna 2016 ja 1–2 viikkoa aiemmin kuin viime vuosina keskimäärin.

Hansakortteli palvelee normaalisti remontin ajan

Hansakorttelissa parhaillaan käynnissä olevat uudistustyöt eivät vaikuta kauppakeskuksen aukioloon. Hansan liikkeet palvelevat asiakkaita normaalisti koko uudistustyön ajan.

Taaleri: Toriparkin rahoitus on kasassa

Finanssiryhmä Taalerin järjestelemä Turun Toriparkin rahoitus on koossa. Taaleri ilmoitti toukokuussa järjestelevänsä rahoitusta Turun keskustan torin alle rakennettavaa pysäköintilaitosta varten. Nyt pysäköintilaitoksen rakennuttajana toimivalla Turun Toriparkki Oy:llä on tarvittavat varat hankkeen toteuttamiseen.

Kadunrakennustyö kaventaa Honkakujaa

Kadunrakennustyö kaventaa Honkakujaa aina työkohteen kohdalla 30. syyskuuta asti. Päivittäinen työaika on kello 7–15. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Toukotalkoot kampanjoi turvallisen loman puolesta

Lomakauden alkaessa Toukotalkoot-kampanja muistuttaa lomalle lähtijöitä tarkistamaan muutaman asian ennen kesälaitumia. Pienistä asioista huolehtimalla voi vähentää vesivahinkojen, murtovarkauksien tai sähkölaitteista aiheutuneiden tulipalojen riskiä.

Suomalaistutkijat analysoivat T-auttajasolu 17:n proteomin

T-auttajasolu 17 (Th17) kuuluu T-soluihin, jotka ovat keskeisiä tekijöitä autoimmuunisairauksien ja tulehdusten synnyssä. Säätelijä-T-solut (iTreg) taas ovat T-soluja, joiden tehtävänä on ylläpitää vastustuskykyä ja estää autoimmuunivasteen syntymistä. Tunnistaakseen Th17- ja iTreg-solujen proteomit Turun biotekniikan keskuksen ja Aalto-yliopiston tutkijat hyödynsivät huipputeknologiaa, jossa käytetään leima-aineetonta kvantitatiivista proteomiikkaa.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: Jyrkkälän Tykit kaipaa nuorta verta noustakseen Kolmoseen

Jyrkkälän Tykit on tärkeä osa turkulaista palloiluhistoriaa. Joukkueen possunpunainen peliasu herätti aikoinaan ihmetystä, ei enää. Viime kaudella housutkin olivat pinkkiset. Nyt niiden väri on vaihtunut mustaan. Tykit pelaa Nelosen kotiottelunsa Pansion urheilukentän tekonurmella.

Henri Lehtosella on takanaan yli 300 Veikkausliigaottelua. Lähes samoihin lukuihin yltää Jarno Heinikangas . Kun tähän lisätään vielä kotkalaislähtöisen Jani Lauretsalon pääsarjatason ottelut ja Petri Lehtosen pitkä FC Inter -ura, on kasassa lukemat, mihin harva Nelosessa pelaava jalkapallojoukkue yltää.

Åboraakkeli: Isot saappaat

Viime viikolla saatiin odotettu vahvistus sille, että Tomi Kallion komea pelaajaura päättyy.

Vapaaotteluorganisaatio Cage ehkä palaamassa Turkuun

Edellisen kerran Cage vieraili Turussa syksyllä 2014. Tuolloin Teemu Packalen pääsi tuulettamaan voittoa Hyram Rodriguezista.

Muutama vuosi sitten turkulaista vapaaottelukansaa hemmoteltiin, kun Cage-promootio järjesti säännöllisesti otteluiltoja Turussa. Tuolloin Cagen illoissa nähtiin muun muassa myöhemmin UFC:hen asti ponnistaneet Tom Niinimäki , Makwan Amirkhani ja Teemu Packalen .

Kauden toinen derby keskiviikkona

Mika Ääritalo on nykypelaajista tehokkain derbypyssy.

Kun jalkapallon MM-kisat ovat päässeet Venäjällä hyvään vauhtiin, myös kotoisessa Veikkausliigassa pelataan kiivaalla rytmillä.

Täysosuma
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.