Luomupuuron ME syntyi 390 230 annoksella

Maailman ensimmäinen ja ainoa Luomupuuron ME-tulos on 390 230 syötyä annosta. Suomalaisten yhdessä tekemä tuore maailmanennätys syntyi keskiviikkona ympäri satavuotiasta tasavaltaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yli puolet Suomen kuntien ruokapalveluista olisi valmiita siirtymään pelkästään luomuhiutaleiden käyttöön.

Pro Luomun koordinoiman Luomupuuron ME -tempauksen tavoitteena oli tehdä luomua tunnetuksi helpolla ja hauskalla tavalla. Siinä myös onnistuttiin yli odotusten: tempauksessa oli mukana yli 300 organisaatiota ja somen kautta osallistui 2 300 kuluttajaa.

Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomusta kertoo, että luomuviljan viljelyssä ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita eikä keinotekoisia väkilannoitteita. Tästä kumpuavat luomupuuron ympäristöhyödyt kuten kemikalisoitumisen väheneminen, luonnon monimuotoisuuden lisääntyminen, maan kasvukunnon ylläpito ja luonnonvarojen säästyminen.

– Jos kaikki suomalaiset söisivät esimerkiksi kerran viikossa luomupuuroa luomuttoman sijaan, kasvinsuojeluaineita jäisi ruiskuttamatta pelloille noin 4 800 litraa kasvukaudessa, Kottila havainnollistaa.

Luomupuuron ME -tempaus oli osa Syödään yhdessä -teemaa, joka on osa Suomi 100 -hanketta.

Ennätyspäivänä luomupuuroa tarjosi lähes joka neljäs suomalaiskunta ruokapalveluissaan, myös suurimmat kaupungit. Luomupuuroa lusikoitiin ennätystahtiin etenkin kouluissa ja muissa oppilaitoksessa, joita osallistui ME:n tekoon yhteensä noin 900. Oman vahvan panoksensa ennätykseen antoivat myös 1 200 päiväkotia. Suomen nouseva polvi pisteli poskeensa lähes 300 000 annosta luomupuuroa.

ME-tempauksesta innostuivat myös monet muut tahot. Luomupuuroa nautittiin keskiviikkona mm. Suomen kaikissa varuskunnissa ja vankiloissa, kymmenissä yhdistyksissä, Sokos-hotelleissa ja ABC-asemilla, työpaikoilla, maatiloilla ja tietysti yksityiskodeissa.

Monet ruoka-alan yritykset ja hankkeet tarjoilivat luomupuuroa kaupunkien kaduilla tai toreilla. Myös virallinen Suomi osallistui: luomupuuroa syötiin useissa ELY-keskuksissa, monissa Suomen suurlähetystöissä sekä maa- ja metsätalousministeriössä.

Tempaus lisäsi luomun käyttöä pysyvästi: esimerkiksi aiemmin luomua täysin käyttämätön Kuusamon kunta päätti vaihtaa puurohiutaleensa pysyvästi luomuksi. Myös ABC-ketju valmistaa jatkossa kaiken puuronsa luomuhiutaleista.

Julkisten ruokapalvelujen käyttämistä raaka-aineista arviolta vain 6–10 prosenttia on luomua. Valmiutta luomun lisäämiseen kuitenkin löytyy: tuoreen selvityksen mukaan lähes puolet kunnista uskoo luomukäyttönsä kasvavan parin seuraavan vuoden aikana.

Selvitys tehtiin elokuussa kyselynä, johon vastasi sata kuntien elintarvikehankinnoista vastaavaa henkilöä. Kyselyn toteutti Sales Questor Oy ja sen tilasivat Pro Luomu ja EkoCentria.

Yli puolet kyselyyn vastanneista (57 %) pitää mahdollisena, että heidän kuntansa siirtyisi puurohiutaleiden osalta tarjoamaan pelkästään luomua. Lähes kolmasosa (30 %) arvioi, että luomuun vaihtaminen ei ole mahdollista hinnan, saatavuuden tai hankintasopimuksen tiukkojen kriteerien takia.

Luomupuuron ME-tempauksen ”äiti”, hankepäällikkö Anu Arolaakso EkoCentriasta tunnistaa ammattikeittiöiden ennakkoluulot. Hän muistuttaa, että puurohiutaleet ovat helppo askel lisätä ruokapalvelun luomuastetta.

– Luomuhiutaleita ja -suurimoita on hyvin saatavilla myös suurkeittiöpakkauksissa. Hintaerokaan luomuttomiin ei ole iso, hän toteaa.

Kyselytutkimuksen tulosten mukaan kunnat tarjoavat puuroa kuntalaisille usein. Tarjotuista puuroannoksista noin joka viides on luomupuuroa. Luomupuuron ME -tempaus on osa Luomun koordinaatiohanketta, jota rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Makasiinit avautuvat Vanhalla Suurtorilla

Luostarin Välikadun kesä alkaa kauppiaiden saapuessa makasiineille. Kaikki tilat on tälläkin kaudella vuokrattu, vahvistaa palvelupäällikkö Sami Männistö Tilapalvelukeskuksesta.

Kaupunkipuiden ympäristöhyötyjä aletaan selvittää

Kupittaanpuiston puiden ympäristöhyötyjä aletaan tutkia.

Puilla on suuri merkitys kaupunkikuvalle ja ne parantavat kaupunkiympäristön viihtyisyyttä ja laatua. Lisäksi ne sitovat ilmansaasteita ja hiiltä, vähentävät hulevesiä, vaimentavat melua ja suojaavat auringon paahteelta. Kaupunkipuiden ympäristöhyötyjen taloudellista arvoa ei kuitenkaan Suomessa tunneta. Tätä ryhdytään arvioimaan Turussa ja Helsingissä i-Tree -ohjelmiston avulla.

Puolukkasadosta tulossa etelässä runsas, mustikkasadosta keskinkertainen

Etelä-Suomessa tulee tänä vuonna puolukkaa.

Kukkahavaintojen perusteella mustikkasadosta on tulossa keskinkertainen koko maassa. Puolukkasadosta on tulossa runsas eteläisessä Suomessa, mutta korkeintaan keskinkertainen Keski- ja Pohjois-Suomessa. Marjakasvien kukinta alkoi tänä vuonna lähes neljä viikkoa aiemmin kuin vuonna 2016 ja 1–2 viikkoa aiemmin kuin viime vuosina keskimäärin.

Hansakortteli palvelee normaalisti remontin ajan

Hansakorttelissa parhaillaan käynnissä olevat uudistustyöt eivät vaikuta kauppakeskuksen aukioloon. Hansan liikkeet palvelevat asiakkaita normaalisti koko uudistustyön ajan.

Taaleri: Toriparkin rahoitus on kasassa

Finanssiryhmä Taalerin järjestelemä Turun Toriparkin rahoitus on koossa. Taaleri ilmoitti toukokuussa järjestelevänsä rahoitusta Turun keskustan torin alle rakennettavaa pysäköintilaitosta varten. Nyt pysäköintilaitoksen rakennuttajana toimivalla Turun Toriparkki Oy:llä on tarvittavat varat hankkeen toteuttamiseen.

Kadunrakennustyö kaventaa Honkakujaa

Kadunrakennustyö kaventaa Honkakujaa aina työkohteen kohdalla 30. syyskuuta asti. Päivittäinen työaika on kello 7–15. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Toukotalkoot kampanjoi turvallisen loman puolesta

Lomakauden alkaessa Toukotalkoot-kampanja muistuttaa lomalle lähtijöitä tarkistamaan muutaman asian ennen kesälaitumia. Pienistä asioista huolehtimalla voi vähentää vesivahinkojen, murtovarkauksien tai sähkölaitteista aiheutuneiden tulipalojen riskiä.

Suomalaistutkijat analysoivat T-auttajasolu 17:n proteomin

T-auttajasolu 17 (Th17) kuuluu T-soluihin, jotka ovat keskeisiä tekijöitä autoimmuunisairauksien ja tulehdusten synnyssä. Säätelijä-T-solut (iTreg) taas ovat T-soluja, joiden tehtävänä on ylläpitää vastustuskykyä ja estää autoimmuunivasteen syntymistä. Tunnistaakseen Th17- ja iTreg-solujen proteomit Turun biotekniikan keskuksen ja Aalto-yliopiston tutkijat hyödynsivät huipputeknologiaa, jossa käytetään leima-aineetonta kvantitatiivista proteomiikkaa.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: Jyrkkälän Tykit kaipaa nuorta verta noustakseen Kolmoseen

Jyrkkälän Tykit on tärkeä osa turkulaista palloiluhistoriaa. Joukkueen possunpunainen peliasu herätti aikoinaan ihmetystä, ei enää. Viime kaudella housutkin olivat pinkkiset. Nyt niiden väri on vaihtunut mustaan. Tykit pelaa Nelosen kotiottelunsa Pansion urheilukentän tekonurmella.

Henri Lehtosella on takanaan yli 300 Veikkausliigaottelua. Lähes samoihin lukuihin yltää Jarno Heinikangas . Kun tähän lisätään vielä kotkalaislähtöisen Jani Lauretsalon pääsarjatason ottelut ja Petri Lehtosen pitkä FC Inter -ura, on kasassa lukemat, mihin harva Nelosessa pelaava jalkapallojoukkue yltää.

Åboraakkeli: Isot saappaat

Viime viikolla saatiin odotettu vahvistus sille, että Tomi Kallion komea pelaajaura päättyy.

Vapaaotteluorganisaatio Cage ehkä palaamassa Turkuun

Edellisen kerran Cage vieraili Turussa syksyllä 2014. Tuolloin Teemu Packalen pääsi tuulettamaan voittoa Hyram Rodriguezista.

Muutama vuosi sitten turkulaista vapaaottelukansaa hemmoteltiin, kun Cage-promootio järjesti säännöllisesti otteluiltoja Turussa. Tuolloin Cagen illoissa nähtiin muun muassa myöhemmin UFC:hen asti ponnistaneet Tom Niinimäki , Makwan Amirkhani ja Teemu Packalen .

Kauden toinen derby keskiviikkona

Mika Ääritalo on nykypelaajista tehokkain derbypyssy.

Kun jalkapallon MM-kisat ovat päässeet Venäjällä hyvään vauhtiin, myös kotoisessa Veikkausliigassa pelataan kiivaalla rytmillä.

Täysosuma
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.