Pakina: Hyggeilyä kerrakseen omalla tyylillä

Kuva: Adrian Seliga

Tanskassa on lanseerattu kutkuttava termi kotoilu-sanalle: hyggeily. Kun tanskalaiset kotoilevat, kääriytyy kansa viltin sisälle, juo kupposen omista yrteistä valmistettua teetä ja tarttuu hyvään kirjaan.

Vaan mitä tekevät suomalaiset? Kysytäänpä turkulaismieheltä.

”Kotoilu, no sitähän se on parhaimmillaan, kun avaa pleikkarin, pelaa hevospeliä ja juo pari kaljaa. Se on elämää se”, mies innostuu.

Tietenkin myös ruokaa laitetaan.

”Suosikkini on tonnikalapasta. Se on mukava ja nopea: keitetään makaronia, sitten purkillinen tonnikalaa perään”. Sitä voikin sitten syödä vaikka ihan viikonkin.

Seuraavana viikkona turkulaismies kertoo valmistavansa kantarellipastaa: ”Kantarellit purkista, vähän kermaa, ja makaronia, niin hyvä tulee”, mies hekumoi.

Näin kotoilee turkulainen, keski-ikäinen mies.

Asiaa pitää omalla kohdalla taas ihan miettiä. Allekirjoittaneella kun on sen verran esimerkiksi jälkikasvun kanssa velvoitteita, ettei ihan joka päivä voi avata kaljaa ja kopsuttaa virtuaalikaakilla menemään.

Allekirjoittaneen kotoilu on usein sitä, että töllötämme Muumien Piisamirottaa viisivuotiaan kanssa, itse leivottuja sämpylöitä mutustaen. Niiden päällä on lauantaimakkaraa, sillä viisivuotias nyt sattuu syömään ainoastaan lauantaimakkaraa.

Sitten mennään leikkipuistoon, käydään pikku kävelyllä, luetaan iltasatu. Allekirjoittanut sammuu lukuhetkellä, kuin saunalyhty.

Näin kotoillaan arkena. Arki, tuo ihana tekosyy katsoa lastenohjelmia ja kertoa satuja: ihan luvan kanssa.

Omalla ajalla on eri meno.

Omalla ajalla rötvään sohvalla ja kirjoitan ystäville sekä kylänmiehille kuulumisiani pikaviestipalveluissa. Sitten otetaan selfiet porukalla siitä, kun rötvätään sohvalla läppäri mahan päällä ja valitetaan, miten ankeaa elämä on. Joskus hekumoidaan elämän ihanista, pienistä asioista, kuten omista pärstäkuvista.

Onhan minulla viherkasvejakin. Vielä ne ovat hengissäkin, vaikka toisinaan on ollut kovia aikoja.

Joskus sitten tehdään koko perheen voimin ruokaa: työnnetään uunilohi vuokaan, kermaa perään. Viereen pilkon epäsymmetrisiä paprikanpalasia.

Joskus hektisen elämän keskellä tuntuu, että ehkä parasta kotoilua sittenkin on hetki, kun kerrankin saa nukkua vain oikein pitkään. Sitä ennen voi juoda lasillisen viiniä ja katsoa vaikka jokin epätrendikkääksi kulahtanut elokuva, kuten LOTR-trilogia.

Itse en ehkä edusta aallonharjan etunenässä kopsuttelevaa kotoilijaa, mutta kukapa meistä joka ikinen päivä hyggeilisikään.

Minna Saarinen

Linja-autoilun sosiaalinen etiketti

Bussimatkustamisella on kirjoittamaton, mutta sitäkin vakiintuneempi sosiaalinen etikettinsä.

Söikö koirasi maasta löytyneen nuuskatyynyn tai tupakantumpin?

Söikö koirasi maasta löytyneen nuuskatyynyn tai tupakantumpin? Vaikka lemmikki ei olisikaan nielaissut tupakkatuotetta, on silti hyvä konsultoida etäeläinlääkäriä. Jos lemmikki on niellyt tupakkatuotteen tai nuollut sähkötupakan nestettä ja ilmenee nikotiinimyrkytyksen oireita, tulee hakeutua välittömästi päivystykseen.

Turun kaupunki selvittää Sepänkatu 2:n asbestiepäilyn

Turun kaupunki on ottanut ilmanäytteet Sepänkatu 2:n sisäilmasta asbestiepäilyjen takia. Tuloksia odotellaan maanantaina aamulla.

Turun kaupunki on ottanut ilmanäytteet Sepänkatu 2:n sisäilmasta asbestiepäilyjen takia. Näytteet on otettu perjantaina iltapäivällä ja niiden tulokset saadaan tämänhetkisen tiedon mukaan maanantaina aamulla. Asiasta tiedotetaan heti, kun tutkimustulokset on saatu kaupungille ja tulokset on analysoitu.

100 000 suomalaista lasta ja nuorta liikkuu Euroopan urheiluviikolla

Euroopan urheiluviikkoa vietetään viidettä kertaa 23.–30. syyskuuta. EU-puheenjohtajuuskausi tuo Suomeen viikon avajaiset. Suomen kansallisissa tapahtumissa keskitytään peruskouluikäisiin lapsiin ja nuoriin.

THL: Sosiaalityön apua tarvitsevat tulisi ohjata Kelasta kuntiin nykyistä tehokkaammin

Sosiaalityö tarpeessa olevien asiakkaiden ohjaaminen Kelasta kuntiin toimii heikosti, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kun perustoimeentulotuki siirrettiin Kelaan vuoden 2017 alussa, Kelan tehtäväksi tuli myös ilmoittaa kuntaan niistä toimeentulotukea saavista, joilla on tarvetta sosiaalityön palveluille.

Laskuri kertoo ruokakorin ilmastovaikutuksen

S-ryhmä on avannut ostetun ruoan hiilijalanjäljen kertovan laskurin. Palvelu on osa S-mobiilin Omat ostot -palvelua, ja sitä on kehitetty pitkään yhdessä Luonnonvarakeskuksen parhaiden asiantuntijoiden kanssa.

Poliisi pyytää havaintoja Liedossa tieltä suistuneesta ajoneuvosta ja sen kuljettajasta

Poliisi pyytää havaintoja Liedossa Loukinaistentiellä perjantaina kello 21.20 tieltä suistuneesta ajoneuvosta ja sen kuljettajasta.

Kuntien sosiaali- ja terveystoiminnan nettokustannukset kasvuun viime vuonna

Tilastokeskuksen kuntataloustilaston tiedot osoittavat kuntien käyttötalouden nettokustannusten kasvaneen 31,4 miljardiin euroon vuonna 2018. Muutokseen vaikuttivat erityisesti sekä sosiaali- ja terveystoiminnan että opetus- ja kulttuuritoiminnan nettokustannusten muodostuminen edellisvuotta suuremmiksi.

Agilityn joukkueiden maailmanmestaruudet ratkaistu Turussa, Suomi ei yltänyt mitaleille

Janita Leinonen ja bordercollie Fu.

Agilityn joukkuekilpailun maailmanmestaruudet on ratkaistu Turussa Gatorade Centerissä. Kilpailujen ennakkosuosikit valtasivat palkintosijat. Suomi ei yltänyt mitaleille. Kilpailut kokoavat agilityharrastajia ympäri maailman paikan päälle tai ruudun ääreen. Suomen joukkue hurmasi kotiyleisön ja menestystä odotetaan viikonlopun yksilökilpailuista.

Urheilu

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Jälkipeli: Tuton valmentaja Antti Virtanen tietää kokemuksesta, mitä menestyminen edellyttää

Komean liigauran ja Suomen mestaruuden voittanut Tuto Hockeyn uusi päävalmentaja Antti Virtanen tietää, mitä menestyminen vaatii.

– Olen nähnyt ja kokenut, miten voittava organisaatio toimii liigatasolla. Tuloksia saa, kun pidetään määrätyistä asioista kiinni. Esimerkiksi yksikään pelaaja ei jätä takakarvaamatta tai ota tyhmiä jäähyjä. Ei siis tehdä mitään sellaista, mikä hajottaa kokonaisuutta.

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Puukkokatsomo: Päättyikö Teemu Packalenin UFC-ura?

Teemu Packalen.

Vähän jäi turkulaisittain kerrottavaa Abu Dhabissa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna käydystä UFC-illasta. Teemu Packalenin ensimmäinen vapaotteluottelu kahteen ja puoleen vuoteen kesti kolme ja puoli minuuttia. Sitten tuli kova lyönti ja valot sammuivat. Samalla, hyvin todennäköisesti, päättyi myös turkulaisen UFC-ura.

Otteluanalyysi: Inter jatkaa voitolla sarjan kärjessä

Mika Ojala, Timo Furuholm ja Filip Valencic. Interin tehotrio.

Inter on vahvasti mukana jalkapallon Veikkausliigan mestaruuskamppailussa. Joukkue otti ison loikan kohti pyttyä lyömällä IFK Mariehamnin Kupittaalla 2-0 (0-0). Maarianhaminalaiset tarjosivat hyvän vastustuksen ja olivat kenttäpelissä tasapäisiä Interin kanssa. Kotijoukkue oli kuitenkin selvästi parempi murtautumisvaiheessa ja se kykeni luomaan maalipaikkoja. Ja myös maaleja.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.