Mielipide: Laadukas saattohoito kuuluu kaikille

Saattohoitokoti Karinan laadukas toiminta on päättymässä 25 vuoden jälkeen. Se on todella valitettavaa ja herättää paljon kysymyksiä.

Onko ihmisarvo olemassa jokaisella, myös kuolemassa olevalla, elämänsä loppuun asti? Palliatiivinen hoito on Turussa jo jonkin aikaa keskitetty Kaskenlinnan sairaalaan, jonka toimintaa on monella tavalla uudistettu. Näillä päätöksillä Turku on menettänyt kuitenkin myös sairaalan vuodeosastopaikkoja, jotka olisivat todella tarpeellisia esimerkiksi kalliin erikoissairaanhoidon aiheuttamien jatkohoitopaikkojen puutteen takia.

Hoito Karinakodissa ei kustannuksiltaan ole ollut kalliimpaa kuin Kaskenlinnassakaan. Muihin kolmeen maassamme toimivaan saattohoitokotiin verrattuna vuorokauden hinta on kaikkein edullisin. Palaute Karinakodin palveluista ja hoidon laadusta on ollut erittäin positiivista.

Hoito-olosuhteet ovat saattohoitokodissa nimensä mukaisesti erilaiset kuin sairaalassa niin potilaan kuin omaisten kannalta. Syöpäsairauksiin kuoli Suomessa 11 000 henkilöä vuonna 2016. Heistä monille saattohoitokodit ovat olleet merkityksellisiä elämän viimeisinä aikoina juuri asiantuntevan ja laadukkaan hoidon ansiosta.

Lounaisranta-lehden erikoisnumerossa 3/2019 on Harri Kumpulaisen kirjoittama karu kokemus omaisensa saattohoidosta Kaskenlinnan sairaalassa. Omaisen mukaan potilaan ruokailusta ja kivunhoidosta ei huolehdittu toivotulla tavalla ja muitakin viihtymiseen liittyviä asioita kuten television katselua rajoitettiin. Lähiomaista ei kuunneltu. On järkyttävää, mikäli välinpitämätön saattohoito saattaa kuolevan kärsimään kuten tuon mielipidekirjoituksen otsikko kuuluu.

Saattohoitokodin pitäisi palvella koko maakunnan asukkaita. Näin ei kuitenkaan ole. Kunnat eivät ole olleet valmiita tekemään maksusitoumuksia saattohoitoon. Sairaanhoitopiirimme 470 000 asukkaasta noin puolet jää sen ulkopuolelle.

Nyt vaadittaisiin poliittista tahtoa paitsi Turussa myös koko maakunnan alueella siihen, että korkeatasoinen saattohoito Karinakodissa voisi jatkua. Onko tarkoituksena, että ihmisten pitäisi tulevaisuudessa ensisijaisesti kuolla kotona?

Suotakoon mahdollisuus kotisaattohoitoon niille, jotka sitä haluavat mutta kaikki eivät sitä halua eikä se ole edes mahdollista. Se vaatii myös resursseja ja omaisten suurta osallistumista hoitoon. Jokainen kuolema on omanlaisensa. Meillä yhteiskunnassamme kuolevien tarpeet eivät ole tärkeitä, koska hehän kuolevat.

Meidän on saatava maahamme saattohoitolaki, joka takaa jokaiselle kuolevalle ihmiselle arvokkaan ja mahdollisimman kivuttoman kuoleman. Me tarvitsemme lisää yhdenvertaisuutta, koulutusta ja resursseja paremman saattohoidon puolesta. Laadukas saattohoito on oikeus, joka kuuluu meille kaikille.

Pirjo Lampi (ps.), sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Street Food Fiesta Turkuun kesäkuun lopulla

Katuruokafestivaali Street Food Fiesta saapuu Turkuun juhannuksen jälkeen. Street Food Fiestaa vietetään Itäisellä rantakadulla 27.–30. kesäkuuta.

Autoilijat haluavat edullisia mutta laadukkaita renkaita

Rengasmarkkinoilla on ollut erityisen kova kysyntä tänä keväänä. Kysyntä on painottunut korkealaatuisiin mutta edullisiin renkaisiin.

Aluehallintoviraston rahanpesun valvontarekisteri käyttöön heinäkuussa

Aluehallintoviraston valvomien yritysten ja yksityisten elinkeinonharjoittajien tulee hakeutua uuteen rahanpesun valvontarekisteriin. Rekisteriin voi hakeutua 24. kesäkuuta alkaen sähköisellä lomakkeella.

Ateljeesäätiön taiteilijat esittäytyvät Logomon Teatrossa

Logomossa työskentelevien taiteilijoiden töitä on esillä kesällä.

Logmon luovan talouden keskuksessa työskentelee suuri joukko kuvataiteilijoita, jotka nyt esittelevät uusimpia töitään Logomon kesänäyttelyssä Logmo Artists . Näyttely avautuu 18. kesäkuuta ja kestää 11. elokuuta saakka.

Saaristomerellä kerätään romua ja vaarallisia jätteitä heinäkuun alussa

Saaristossa kerätään romua kesällä.

Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry järjestävät perinteisen saariston romunkeräyksen 1.–4. heinäkuuta. Huoltoalus M/S Roope poimii Paraisten ja Naantalin saarikohteista kyytiinsä asukkaiden ja mökkiläisten siivoamaa metalli- ja sähkölaiteromua, vaarallisia jätteitä sekä rakennus- ja siivousjätettä.

TurvaSiipi-yhteistyöhankkeessa kehitetään hoitotyötä ja työturvallisuutta psykiatrisilla osastoilla

Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin psykiatrian toimiala kehittävät TurvaSiipi-mallia vaativien potilaiden hoitoon psykiatrian osastoilla. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin uuteen psykiatriseen sairaalaan suunniteltavat ja rakentuvat TurvaSiipi-tilat tuovat vaativien potilaiden hoitoon uuden lähestymistavan, jossa potilasta hoidetaan tiiviissä vuorovaikutuksessa rauhallisessa tilassa hoitajan läsnäollessa.

Föli liikennöi läpi juhannuksen

Juhannusaattona, perjantaina 21. kesäkuuta Föli-bussit kulkevat koko päivän ajan lauantaiaikatauluin. Myös yölinjat liikennöivät normaalisti.

Juhannusviikko tietää Alkolle piikkiä myyntiin

Juhannuksena Alkon myynti kasvaa noin 55 %. Viime vuoden ja tämän alkuvuoden suurin hitti on roseeviinit, joita nautitaan nyt muulloinkin kuin laiturinnokassa tai piknikillä. Juhannus tuo roseeviineille yli 60 %:n myynnin kasvun. Puna- ja valkoviinien kysyntä kasvaa noin 40 % ja kuohuviinien 72 %. Kuohuviineistä Prosecco ja kuohuviineistä valmistettavat erilaiset drinkit ovat erityisesti nostaneet suosiotaan.

Kakskerran Suvi soi 2019 -konsertit alkavat

Kakskerran kesäiset konsertit pyörähtävät jälleen käyntiin ensi sunnuntaina Kakskerran kirkossa.

Urheilu

HC TPS:n kausi alkaa kotona Ässiä vastaan

HC TPS aloittaa ensi syksynä Liigan lauantaina 14. syyskuuta. Tuolloin TPS saa Turkuhallissa vastaansa Ässät.

Åboraakkeli: Kahden kauppa?

Jalkapallon Ykköstä on ehditty pelata vajaa kolmannes, mutta jo nyt näyttää siltä, että kärkitaistosta on tulossa kahden kauppa. Haka ja TPS ovat erottumasta muusta ryhmästä.

Jälkipeli: Ilmojen halki käy laskuvarjohyppääjän tie

Tandemhyppy on nopein tapa kokea laskuvarjohypyn huumaa. Ville Pulkkinen (vas.) pääsi polttareidensa kunniaksi hyppäämään taivaalta alas. Turun Laskuvarjourheilijoiden hyppymestari Matti Pahikkala huolehti käytännön järjestelyistä ja turvallisuudesta. Ilo oli yhteinen, kun elämys oli täydellinen.

Mieli tyhjenee kaikesta muusta. Hyppääjä elää vain siinä hetkessä. Näin kuvaa laskuvarjohyppääjä Niko Kiviniemi harrastustaan. Laskeutuminen ilmojen halki koukuttaa nopeasti.

Maalikuningas Heikki Suhosen tarina kirjaksi elokuussa – luvassa paljastus kohuttujen TPS-potkujen syistä

Heikki Suhosesta kertova kirja ilmestyy 15. elokuuta.

Iso pala turkulaista urheiluhistoriaa lyödään elokuussa koviin kansiin, kun jalkapallolegenda Heikki Suhosesta kertova Super-Hessu – Maalikuningas ilmestyy.

Otteluanalyysi: MuSa hyödynsi TPS:n virheet

Voittomaalin tehneellä Taiki Kagayamalla oli syytä hymyyn pelin jälkeen.

TPS kärsi kauden toisen kotitappionsa, kun MuSa kävi hakemassa pisteet Kupittaan perjantai-illasta. Porilaiset eivät esittäneet säkenöivää pelaamista, mutta käyttivät paikkansa tehokkaasti ja puolustivat uhrautuvasti. Palloseura esiintyi kotiyleisön edessä hengettömästi, mikä jättää paljon pohdittavaa jatkoon.

FC TPS kunnioittaa Wahlstenin muistoa

Juhani Wahlsten menehtyi maanantaina 81 vuoden iässä.

FC TPS kunnioittaa perjantain kotiottelussaan 14. kesäkuuta Juhani "Juuso" Wahlstenin muistoa.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.