Kolumni: Kun todellisuus puree

Maajusseille etsitään jälleen morsmaikkuja, osallistujahaku on käynnissä myös ensitreffeille alttarilla. Tv-kameroiden ääreen pääsee myös ratkomaan sovittamatta jääneitä riitoja, vaikka naapurin kanssa.

Ja lapsiperheet voivat hakea mukaan ohjelmaan, jossa arjen rumba jätetään jälkikasvun pyöritettäväksi. Tosi-tv-ohjelmien tekijöiltä eivät tunnu villit ideat loppuvan. Tällä hetkellä ruudussa ostetaan asuntoja sokkona ja Vieraissa-sarjassa eron partaalla horjujat muuttavat yhteen uuden, samassa tilanteessa olevan kumppanin kanssa.

Siinä sitten pohditaan eri tavoin oman suhteen tilaa ja paraneeko vaihtamalla. Äkkiseltään voi sanoa, että tottakai paranee. Korrektius kukkii tv-kameroiden läsnä ollessa.

Kimakkoja nalkutusmaratooneja kotioloissa harrastavakin hillitsee itsensä. Ohjelman lopputulos voi toki olla toivotunlainen ja kaikki huomaavat puolisonsa erinomaisuuden. Silti eroja ehkäisisi huomattavasti tehokkaampi arkirealismiin pohjautuva formaatti. Tulehtuneessa parisuhdetilanteessa moni luo itselleen harhaisen mielikuvan siitä, miten ruusuinen elämä odottaa tuolla jossain. Karussa todellisuudessa näin ei välttämättä käykään.

Todellisuus puree -ohjelmassa osallistujat pääsisivät kokemaan eron jälkeisen arkisimulaation, jossa sitä uutta tummaa ja pitkää komistusta ei löydykään kyntti-illallisia viettämään. Tai pitkäsääristä, vähintään kymmenen vuotta nuorempaa hoikka blondia käsikynkässä esiteltäväksi.

Ainoastaan täysin mönkään meneviä Tinder-treffejä ja piinaaviksi äityviä stalkkereita. Iltaisin itketään itsensä uneen yksinäisyyttään. Ajatuksia herättävänä kokemuksena hypätään myös yksinhuoltajan arkeen, jossa tukiverkkoja ei ole.

Toisen puoliskon rahapussin kadotessa, jokainen euro on laskettava ja kurahousut kirppikseltäkin romuttavat budjetin. Siihen päälle simuloidaan muutossa pullahtanut selän välilevy. Koti on kuin maanjäristyksen jäljiltä. Omaan autoon ei ole varaa, joten siihen yhteen harrastukseen, jonka lapsellesi olet pystynyt järjestämään, menee julkisilla liikkuessa kolme tuntia.

Kuulostaako hehkeältä? Vieläkö harmittaa, kun puolison sukat eivät löydä tietään pyykkikoppaan? Ja tuotantoyhtiölle terveisiä, formaatti on myynnissä hyvään hintaan.

Hannele Sivonen

Asfaltointityö haittaa liikennettä Pernontiellä

Asfaltointityö haittaa liikennettä Pernontiellä keskiviikosta perjantaille. Työaika on kello 7–17. Työkoneita on liikenteen seassa.

Fingrid lisää säätösähkön reaaliaikaista markkinatietoa

Fingrid laajentaa säätösähkön reaaliaikaisen hintatiedon julkaisun testiä. Tavoitteena on sekä lisätä sähkömarkkinoiden läpinäkyvyyttä, että luoda kaikille toimijoille yhtenäiset toimintamahdollisuudet markkinoilla. Fingrid haluaa osaltaan mahdollistaa joustavan sähkön kulutuksen, tuotannon ja varastojen osallistumisen yhä lähempänä reaaliaikaa käytävään sähkökauppaan.

Uusi EU-asetus suitsii määräysten vastaisten tuotteiden kauppaa

Uusi EU-asetus tuotteiden markkinavalvonnasta tuli voimaan 15. heinäkuuta, ja sitä aletaan soveltaa pääosin kesällä 2021. Asetuksella pyritään aiempaa paremmin varmistamaan, että EU:ssa myytävät tuotteet täyttävät niille asetetut vaatimukset.

Kansantalouden tuotanto kasvoi toukokuussa vuodentakaisesta, laskua edelliskuukauteen

Tuotannon volyymi 2005–2019, trendi ja kausitasoitettu sarja.

Työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi toukokuussa 0,8 prosenttia vuodentakaisesta. Kausitasoitettu tuotanto puolestaan laski 0,9 prosenttia edelliskuukaudesta. Huhtikuun 2019 työpäiväkorjattu tuotanto nousi tarkentuneiden tietojen mukaan 1,8 prosenttia (oli 2,8) edellisvuoden huhtikuusta.

Uusia varotoimia suositellaan metotreksaatin annosteluvirheiden välttämiseksi

Euroopan lääkeviraston (EMA) lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC) suosittelee uusia varotoimia metotreksaattia sisältävien valmisteiden annosteluvirheiden välttämiseksi, sillä jotkut potilaat ovat virheellisesti ottaneet lääkettä joka päivä kerran viikossa tapahtuvan annostelun sijaan.

Kestävää ulkoilua kierrätysmateriaalista

Ulkoilualan arvostettu ISPO Outstanding Outdoor -tuotekilpailu valitsi Halti Hiker Next Generation -takin parhaaksi tuotteeksi Outdoor Lifestyle Apparel -tuotekategoriassa. Takki syntyi born to be recycled -ajattelutavasta, jossa tuotteen elinkaaren loppuvaiheet otetaan huomioon jo tuotekehityksessä. Takki on tehty osin kierrätetystä materiaalista ja se on veden- ja tuulenpitävä. Tuote on osa Outdoor-mallistoa ja saatavilla kaupoissa keväällä 2020.

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni alkuvuonna 31,1 prosenttia

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemukset tammi–kesäkuussa 2010–2019.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi–kesäkuussa käräjäoikeuksiin jätettiin 1 573 yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusta. Hakemuksia jätettiin 709 (31,1 prosenttia) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Tutkijat tunnistivat joukon lehmän tuotantotehokkuuteen ja metaanipäästöihin vaikuttavia mikrobeja

Kansainvälinen tutkijaryhmä on tunnistanut lypsylehmien pötsistä joukon periytyviä mikrobeja, joilla on keskeinen vaikutus eläimen aineenvaihduntaan ja tehokkuuteen. Tulosten perusteella voidaan suunnitella kestäviä mikrobiperusteisia jalostusratkaisuja maidon- ja lihantuotannon päästöjen vähentämiseksi ja tuotannon tehokkuuden lisäämiseksi.

Yrityksiä haastetaan ilmastotekoihin

Yritysten vapaaehtoiset päästövähennykset ovat avainasemassa kuntien hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamisessa. Seitsemän kuntaa aloittaa yhteisen Resurssiviisaiden yritysten ilmastoteot -hankkeen haastamaan yritykset tekemään lisää vaikuttavia ilmastotekoja. Hanke käynnistyy 1. syyskuuta ja päättyy 30.10.2020. Hankkeen vastuukuntana toimii Turku.

Urheilu

Kupittaanpuiston minigolfkentän ennätykset uusiksi

Karl-Anton Lönnroth.

Kupittaanpuiston minigolfkentällä pelattiin Finnish Adventure Golf Masters -kilpailut viikonloppuna. Kansainväliseen kilpailuun osallistui noin 30 pelaajaa, joiden joukossa oli useampi maailmanmestari.

Maradona – pyhimys ja luopio

Diego Maradona pelasi parhaat vuotensa Napolissa 1980-luvun lopulla.

Asif Kapadia keskittyy dokumentissaan Diego Maradonan vuosiin Napolissa

Jälkipeli: Pesäpallolla vahva asema Pöytyällä

Pesäpallolla on vahva asema Pöytyällä. Pöytyän Urheilijoiden naiset pelaavat toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Maaseudulla on kuitenkin omat haasteensa. Yhteistyötä pitää tehdä yli kuntarajojen, muun muassa Turun kanssa.

– Pöytyä on pinta-alaltaan kaksinkertainen Turkuun verrattuna. Meillä välimatkat ovat pitkiä. Pienessä seurassa joutuu panostamaan siihen, että lapset ylipäätään pääsevät liikkumaan, kertoo Pöytyän Urheilijoiden pesäpallojaoston puheenjohtaja Paavo Kallio haasteista, jotka ovat erilaisia maaseudulla kuin kaupungissa.

Otteluanalyysi: Muzacin pusku takasi voiton AC Oulusta

Toppari Valtteri Vesiaho debytoi onnistuneesti TPS-paidassa.

Kova ottelu, hyvä ottelu. Maalitilanteita ei ollut paljon, mutta TPS loi niitä enemmän kuin AC Oulu ja käytti niistä yhden. Vaihtomies Albijon Muzaci puski kulmasta voitto-osuman, ja TPS löi AC Oulun 1-0 (0-0) Kupittaalla Ykkösen kärkipään kamppailussa. Asetelma Ykkösen kärjessä säilyi entisellään, sillä Haka löi Jaron. TPS repi kuitenkin lisää kaulaa muihin, sillä Jaro ja MuSa ovat jo kymmenen pisteen päässä.

Missäs oot?: Rankkuutta kaipaava Suomen mestari

Antti-Jussi Juntunen.

Tavoitimme Turun Urheiluliittoa edustavan maantiepyöräilijä Antti-Jussi Juntusen perjantaina 5. heinäkuuta kello 11.40.

Åboraakkeli: Hyppytuliaisia Gävlestä?

Taika Koilahti.

Mitä tulee Suomen menestymismahdollisuuksiin, yleisurheilukesän kiinnostavimmat arvokisat alkavat torstaina, kun Gävlessä kisataan 22-vuotiaiden EM-kisat 11.–14. heinäkuuta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.