Mielipide: Poliittisesti latautuneet pois peruskouluista

Kuva: Flukyfluky

SatakunnanKansa teki jutun (23.5.) auktoriteettikammoisesta feministisestä opettajasta, joka on tekemässä oppilaille kirjaa, joka keskittyy tasa-arvoa edistäneisiin naisiin. Kirjassa on Tarja Halosen lisäksi muun muassa Feministisen puolueen jäseniä.

Kyllä opettajilla saa olla poliittisia mielipiteitä, mutta niiden levittäminen propagandanomaisesti oppilaisiin ei käy päinsä. Mikä myrsky siitä syntyisi, kun liberaalit vanhemmat kuulevat opettaja Pekka Perussuomalaisen paasanneen EU-kritiikkiä, maahanmuuttokritiikkiä ja pakkoruotsia vastustavia ajatuksia oppilaille?

Feministinen puolue löytyy tätä nykyään Ruotsista, Norjasta ja Suomesta. Kyseessä on siis todellinen poliittinen ideologia.

Marraskuussa 2016 allekirjoitin yhdessä muiden paikallisten poliittisten nuorisojärjestöjen edustajien kanssa vetoomuksen kouluille Varsinais-Suomessa, että he avaisivat meille ovensa, koska moni koulu oli kieltäytynyt ottamaan meitä vastaan. Miksi siis tämä feministinen opettaja saa päivästä toiseen levittää rauhassa ideologiaansa koulussa, kun poliittisilla nuorisojärjestöilläkin on vaikeaa päästä esittäytymään?

Timo Rumpunen

Yle: Parkkirahakavalluksen päätekijöille ehdottomat vankeustuomiot

Suurta huomiota herättäneessa parkkirahakavalluksessa jaettiin tänään tuomioita Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, kertoo Yle Turku . Päätekijöinä olleet 55- ja 51-vuotiaat miehet saivat törkeästä kavalluksesta kahden vuoden ehdottoman tuomion. Syyttäjä oli vaatinut miehille kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistusta.

Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 1 170 000 euroa

Lipaskeräys järjestettiin ympäri Suomen 20.–22. syyskuuta.

Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti noin 1 170 000 euroa. Lipaskeräys järjestettiin ympäri Suomen 20.–22. syyskuuta. Keräyksen lopullinen yhteenlaskettu tulos selviää marraskuussa. Lopulliseen tulokseen lasketaan mukaan muut lahjoitustavat, kuten tekstiviesti-, verkko- ja MobilePay- sekä Pivo-mobiilisovelluslahjoitukset.

Seurakuntavaaleissa mukana yli 16 000 ehdokasta

Marraskuun seurakuntavaaleissa ehdokkaita on mukana kaikkiaan 16 200. Edelliseen vaaliin nähden vähennystä on lähes 20 prosenttia. Jaossa olevien luottamushenkilöpaikkojen määrä on 8 300. Paikkamäärän vähennys vuoteen 2014 nähden on 11,5 prosenttia. Ehdokkaiden väheneminen kohdistuu ennen kaikkea kirkkovaltuustoihin, joiden vaalissa ehdokkaita on 22 prosenttia vähemmän kuin viime kerralla.

Turun kulttuuriavustukset ja -apurahat haussa lokakuussa

Turun kulttuurilautakunnan avustusten ja apurahojen hakuaika alkaa maanantaina 1. lokakuuta kello 10 ja päättyy keskiviikkona 31. lokakuuta kello 16. Kulttuurialan yhdistyksille, työryhmille ja taiteilijoille suunnattuja tukia on jaossa noin 1,3 miljoonaa euroa vuodelle 2019.

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni

Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennushankkeet, milj. m3, liukuva vuosisumma.

Tilastokeskuksen mukaan myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni touko–heinäkuussa 5,6 prosenttia vuodentakaisesta. Liike- ja toimistorakentamiseen myönnetty kuutiomäärä oli edelleen reilusti pienempi kuin samaan aikaan vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen kuutiomäärä väheni myös merkittävästi. Vahvassa kasvussa olivat julkisille palvelurakennuksille ja teollisuus- ja varastorakennuksille myönnetyt rakennuslupien kuutiomäärät.

Urheilu

Koripalloon vapaaehtoinen Suomen cup

Koripallon Suomen cup tekee paluun vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Cupin taustalla on 1. divisioona A:n joukkueiden halu saada lisää kilpialullisia pelejä. Kaudella 2018–19 cupiin osallistuminen on vapaaehtoista. Cup on avoin kaikille, jotka osallistuvat Koripalloliiton sarjatoimintaan tällä kaudella.

Turun Uimarien naisvesipalloilijat hakevat kovia otteluita ulkomailta

Kansainvälisissä turnauksissa kiertäminen tarjoaa haasteita Turun Uimareiden naisvesipalloilijoille. Lokakuun alussa joukkue tavoittelee PM-kultaa kotialtaassa.

Turun Uimareissa on viime aikoina panostettu entistä enemmän naisten vesipalloon. Täksi syksyksi Uimarit kokosi erillisen kv-joukkueen, joka kiertää pelaamassa kansainvälisiä turnauksia. Joukkueen tämän syksyn päätavoitteena on 5.–7. lokakuuta Impivaarassa pelattava PM-turnaus, jossa maalina on kirkastaa viime vuoden PM-hopea kullaksi.

Menoviikko: SM-tittelit pelissä rallipoluilla

Erkka Korpiaho on yksi mielenkiintoinen nimi, joka nähdään kauden viimeisessä SM-rallissa.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna, 28.–29. syyskuuta, Turun ja lähiympäristön teillä kaasutellaan kauden viimeisen SM-rallin osakilpailun merkeissä. Viikonlopun aikana ajetaan kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta. Erikoiskoekilometrejä kahden päivän aikana mittariin kertyy noin 110.

Åboraakkeli: Iso katsojakysymys

Kaapo Kakko.

Jääkiekon Liigaa on ehditty nyt tahkota muutama kierros. Jos alun perusteella mitään voi päätellä, edessä on yllätyksellinen ja tasainen kausi. Juuri sellainen siis kuin saattoi etukäteen toivoakin.

Menoviikko: Interillä kotiotteluiden viikko

Timo Furuholm on Interin tehokkain maalintekijä kuluvalla kaudella seitsemällä maalillaan. ”Furkan” maaleja Inter tarvitsee myös loppukauden aikana.

FC Interillä on kahden kotipelin viikko, kun 26. syyskuuta Inter isännöi Lahtea ja lauantaina 29. syyskuuta IFK Mariehamn saapuu vieraaksi Kupittaalle. Näiden otteluiden jälkeen Interillä on enää yksi kotiottelu jäljellä tämän kauden Veikkausliigassa.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.