Kolumni: Äitienpäivä saisi olla joka päivä

Metsäreittien varrella kukkivista valkovuokoista tulee mieleen oma lapsuus ja lähestyvä äitienpäivä. Valkovuokot kielivät saapuvasta kesästä. Niistä oli mukava kerätä kimppu omalle äidille, ja ojentaa ne sitten itsekyhätyn tikku-ukoilla komistelevan kortin kera tänä tärkeänä äitien muistopäivänä.

Lapsena sana äiti merkitsi turvaa, rakkautta ja luottamusta. Myöhemmin teini-iässä äitiys muuttui jonkinlaiseksi viha-rakkaussuhteeksi. Äidin turvaa ei enää niinkään kaivannut ja tietynlaista auktoriteettia vastaan saattoi hieman kapinoidakin. Tervettä on myös katkaista jossain vaiheessa se napanuora ja elää itsenäistä elämää, mutta äideistä tulisi silti aina välittää ja pitää heihin yhteyttä. Ja muistaa niitäkin äitejä, jotka asuvat palvelutaloissa tai yksin kotona kotihoidon tukemana.

Vaikka äitejä yhdistää äiteys, on jokainen äiti ainutlaatuinen yksilö. Tämän päivän äidin rooli on aika moninainen ja osittain ristiriitainen. On ääripää-äitejäkin, jotka syyllistävät toisiaan. Sormella on osoiteltu niin uraäitejä kuin yksinhuoltajaäitejä tai toisaalta niitä, jotka jäävät kotiäideiksi. Syyttävä sormi on saattanut heilahtaa aika pienestäkin, kuten viinilasillisen nauttimisesta oman lapsen edessä.

Äideille kasataan paineita täydellisestä äitimallista, mutta jos sellaista lähtee tavoittelemaan, unohtuu ehkä se oma hyvinvointi, mikä tuskin on hyväksi muullekaan perheelle. Äidin tulisi voida olla ihan oma itsensäkin, ilman että tuntee siitä syyllisyyttä. Ja ehkä lapsellekin itsestään huolta pitävä, elämästä nauttiva ja itseään riittävästi toteuttava äiti on hyvä roolimalli.

Jotkut haluavat olla tahallisesti lapsettomia, ja sekin on valinta, mikä ei mielestäni ole mitenkään itsekästä. Kaikki eivät pysty edes luomaan puitteita äitiydelle tai jos heillä on muita prioriteetteja, niin eiköhän maailmassa ole kuitenkin ihan tarpeeksi myös niitä äidittömiä lapsia. Eli hassua ajatella lapsettomuuden tahallaan valitsevia itsekkäiksi tässä maailman tilassa missä se parhaillaan on.

Rakkaudella kaikkia äitejä kohtaan. Olette lahjoittaneet parhaan ja muokattavimman lahjan, elämän.

Marianne Rovio

Älypuhelimen liikeanturi havaitsee sydänkohtauksen tai eteisvärinän

Mojtaba Jafari Tadi.

Erilaisia sydän- ja verisuonitauteja on nykyään mahdollista tunnistaa älypuhelimen avulla. Turun yliopistossa väittelevä Mojtaba Jafari Tadi tarkasteli tutkimuksessaan mittaustekniikkaa, joka antaa tietoa sydämen toiminnasta.

Per Brahe -tiedepalkinto dosentti Anna K. Forsmanille

Anna K. Forsman.

Per Brahe -palkinnon saa tänä vuonna kansanterveystieteiden tohtori, dosentti Anna K. Forsman . Forsman on ollut Åbo Akademin palveluksessa vuodesta 2014 ja toimii elokuusta 2017 lähtien terveystieteiden akatemialehtorina kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa, vastaten muun muassa terveystiedon koulutusohjelmasta.

Osakehuoneistojen tiedot uuteen rekisteriin ensi vuodesta alkaen

Eduskunta hyväksyi maanantaina lain huoneistotietojärjestelmästä. Asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden paperisista osakekirjoista luovutaan vaiheittain vuoden 2019 alusta. Ensi vuonna otetaan käyttöön sähköinen osakehuoneistorekisteri, jonne kerätään vähitellen kattavat tiedot asunto-osakkeiden omistuksista ja panttauksista.

Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvan kuvauspaikat tutuksi ensi kesänä

Olga Ritvanen (vas.) ja Celina Fallström ovat pääosissa uudessa Onneli ja Anneli -elokuvassa.

Onneli ja Anneli seikkailevat jälleen, tällä kertaa tätiensä Tingelstiinan ja Tangelstiinan veljen, keksijä Vekotiitus Vappusen maatilalla. Elokuva on kuvattu viime kesänä pääasiassa Turussa. Kuvauksia on tehty muun muassa Turun museokeskuksen Kuralan Kylämäessä, Mynämäellä Korvensuun voimalaitos- ja konepajamuseossa ja Ruissalossa.

Orwellin teoksen 1984 innoittamassa seminaarissa uppoudutaan populaarikulttuurin lähihistoriaan

Turun yliopiston yhteydessä toimiva International Institute for Popular Culture (IIPC) sekä musiikkitieteen ja mediatutkimuksen oppiaineet järjestävät 12. joulukuuta iltapäiväseminaarin, jonka lähtökohta on George Orwellin vuonna 1949 julkaistu dystopia 1984.

Viihteellinen Mistletoe and Holly -konsertti amerikkalaisten jouluklassikoiden parissa

Marko Autio.

Turun konservatorion suuri viihdeorkesteri ja lauluryhmä The Holly Singers virittäytyvät joulutunnelmiin keskiviikkona 12. joulukuuta kello 19 Sigyn-salissa.

Mieskuoro Naskalit konsertoi kolmesti tuomiokirkossa

Mieskuoro Naskaleiden perinteiset joulukonsertit kuullaan tulevana jouluna Turun tuomiokirkossa 15. joulukuuta. Lauantaihin osuvan konserttipäivän myötä Naskalit hemmottelee kuoromusiikin ystäviä peräti kolmen konsertin voimin: kello 15, 18 ja 20. Tuomiokirkon kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi valoillaan viimeistelee Brightin Timo Ollila .

Föri huollossa torstaina ja perjantaina

Föri on loppuviikosta pari päivää huollossa.

Kaupunkilautta Föri on huollossa ja pois liikenteestä 13.–14. joulukuuta. Kaupunkilautan kettingin vetopyörä vaihdetaan uuteen. Huollon ajan Förin tilalla liikennöi M/S Ruissalo.

Marraskuussa ensirekisteröitiin 8 662 uutta henkilöautoa

Henkilöautojen ensirekisteröinnit.

Marraskuussa rekisteröitiin 14 071 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 10 274. Ensirekisteröinnit laskivat 7,4 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Urheilu

Åboraakkeli: Vaikeaa Unkarissa

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti 4. joulukuuta, että vuoden 2023 yleisurheilun MM-kisat käydään Budapestissa. Päätös tarkoittaa myös sitä, että MM-kisat palaavat Eurooppaan. Kahdet seuraavat kisat 2019 ja 2021 käydään Qatarissa ja Yhdysvalloissa.

Monen panoksen peli

Jukka Ruotsalainen.

TPS Salibandy kohtaa SPV:n Salibandyliigan vierasottelussa 29. joulukuuta. Sarjapisteiden lisäksi ottelussa pelataan Suomen Cupin välieräpaikasta. Cupin puolivälierä piti pelata ennen joulua Turussa, mutta joukkueet yhdessä sopivat muutoksesta.

Puukkokatsomo: Helppo Italia

Teemu Pukki.

Kun jalkapallon EM-kisojen karsintalohkot saatiin joulukuun alussa arvottua, monenlaisia arvioita Huuhkajien mahdollisuuksista nähtiin.

Malik Dime marraskuun paras

Malik Dime.

Ura Basketin sentteri Malik Dime valittiin marraskuussa Korisliigan parhaaksi pelaajaksi. 206-senttinen Dime mellasti marraskuussa monella rintamalla. Mies muun muassa pussitti ottelua kohden 18 pistettä, otti 15,3 levypalloa ja kirjautti neljä torjuntaa.

Tomi Kallio ja Henrik Tallinder saavat oman jäähyväisottelunsa

Tomi Kallio.

Turun Palloseura järjestää Tomi Kalliolle ja Henrik Tallinderille omat jäähyväisottelut. Kallion ilta koittaa joulukuun 20. päivä TPS–Kärpät-ottelussa. Tallinderin vuoro on helmikuun 13. päivä, kun TPS kohtaa JYP:n.

Hanson Boakai ja Mikke Louhela Interin riveihin

Joona Järvistö jatkaa Interin piadassa myös ensi kaudella.

Inter on solminut pelaajasopimukset EIF:sta siirtyvän kanadalaisen Hanson Boakain ja KaaPosta siirtyvän Mikke Louhelan kanssa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2019, jonka lisäksi Boakain sopimuksessa on optio kaudesta 2020.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.