Kolumni: Sano se sana

Varma kevään merkki ovat keskustan kaupunkikuvaan ilmestyvät yhteiskunnan ja sosiaalisten turvaverkostojen ulkopuolella elävät nautintoaineiden väärinkäyttäjät. Ennen heitä saatettiin kutsua ryhmänimittäjillä juopot, narkkarit, hanttapulit, puliveivarit tai laitapuolen kulkijat. Korrektissa nykymaailmassa tällaisten nimitysten käyttäminen olisi ihmisarvoa loukkaavaa.

Vielä hetki sitten heitä olisi voinut kutsua neutraalisti syrjäytyneiksi, mutta sekin on hiljattain julistettu epäkorrektiksi ilmaisuksi. Ei voi kuin hiljaa mielessään miettiä, missä nämä omiin jengeihinsä ryhmittäytyvät ihmiskohtalot ovat piileskelleet yli kylmän talven. Oletuksia tästä ei kannata ääneen lausua, sillä sekin saatettaisiin ymmärtää väärin ja tulkita ihmisten tuomitsemiseksi.

Viime viikolla kuuntelin korvansyrjällä päiväkodin portilla, miten lapsiryhmä ohjaajineen leikkiä nimeltä Kuka pelkää biisonia? Mieleen tulvi omat esikouluajat, jolloin kysymyksenasettelu koski mustaa miestä. Samojen vuosilukemien tienoilla altistuimme sokerin vaaroille pilaamalla hampaamme Laku Pekka -lakritsipötköillä ja Mustafa-jäätelöpuikoilla. Pieniin lapsen päihimme ei silloin juolahtanut, miten rasistista tai loukkaavaa leikkimme tai herkkuhetkiemme mainosgrafiikka oli. Hetkinen, pitäisiköhän painaa deleteä, ettei ilmaisua pienistä lasten päistä pidetä lasten älykkyyden vähättelynä?

Elämme supersensitiivisyyden aikaa ja usein tuntuu, että jokaisen sanansa asettelussa tulee harjoittaa äärimmäistä varovaisuutta. Keskittyä kieli keskellä suuta, ettei tule jollain tavalla loukanneeksi jotakuta. Ja silti tuntuu, että sanoi mitä tahansa, myrsky vesilasissa on mahdollinen. Etenkin musta huumori on vaarallinen laji.

Rasistisuus ja poliittinen epäkorrektius eivät tietenkään ole missään muodossa hyväksyttyä, mutta sillä ettei mitään voi tai uskalla sanoa, on kääntöpuolensa. Kaikki ne sanomatta jääneet sanat syövät ihmistä ja ihmissuhteita, sekä rajoittavat vapautta olla oma itsensä. Joskus vaikenemista parempi vaihtoehto on vain sanoa se sana, vääräkin sellainen.

Hannele Sivonen

Neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon palvelut kohentuneet, alueellisia eroja edelleen

Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon palvelut ovat valtakunnallisesti tarkasteltuna kehittyneet lainsäädännön suuntaisesti. Kuitenkin ainoastaan neljävuotiaan lapsen ja perheen laaja terveystarkastus järjestettiin kaikissa terveyskeskuksissa säädöksen mukaisesti. Kahdeksasluokkalaisen laajan terveystarkastuksen järjestämisessä oli seuranta-aikana tapahtunut heikkenemistä. Kuntien tehtävänä on ollut järjestää laajat terveystarkastukset vuodesta 2011 lähtien.

Vähintään yhtä vierasta kieltä osaa 93 prosenttia työikäisestä väestöstä

Vähintään yhtä vierasta kieltä osaavat koulutusasteen mukaan vuosina 1995, 2000, 2006, 2012 ja 2017 (18–64-vuotias väestö), %.

Useampi kuin yhdeksän kymmenestä 18–64-vuotiaasta suomalaisesta ilmoitti osaavansa vähintään yhtä vierasta kieltä. Määrä on sama kuin viisi vuotta aiemmin.

Peura kuoli kolarissa Kunnallissairaalantiellä

Keskustaan eksynyt peura törmäsi autoon Turussa Kunnallissairaalantiellä. Poliisi jäljitti kolarissa loukkaantuneen eläimen ja lopetti sen ampumalla Askaistentiellä sijaitsevan kiinteistön pihalla. Liikennevahingon lisäksi tilanteesta ei aiheutunut vaaraa ihmisille.

Popeda ja Yö DBTL:ään

Yö esiintyy ensi kesäkuusssa DBTL:ssä.

Ensi kesän DBTL-festivaaleilla nähdään aikaisemmin julkaistujen esiintyjien lisäksi myös klassikkoyhtyeet Popeda ja Yö. Aiemmin esiintyjäkaartiin on vahvistettu Lauri Tähkä , Juha Tapio , The Rasmus, Vesala ja Eppu Normaali.

Kaupunginpuutarhan suunnittelukilpailussa kaksi voittajaa

"Havina" oli toinen kilpailun voittaneista ehdotuksista.

Turun entisen kaupunginpuutarhan alueen kehittämiseen tähtäävän suunnittelukilpailun voitti kaksi tasavertaista kilpailuehdotusta. Voittajiksi valittiin UKI Arkkitehdit Oy kilpailuehdotuksellaan ”Havina” sekä MY Arkkitehdit Oy ja HIMLA Arkkitehdit Oy kilpailuehdotuksellaan ”Quadrifolia”. Loppukilpailussa oli mukana neljä kilpailuehdotusta.

EU:n suorien tukien, nautaeläinpalkkioiden ja lisätukien maksaminen alkaa

Maaseutuvirasto aloittaa vuoden 2018 EU:n suorien tukien ja nautaeläinpalkkioiden maksamisen torstaina 13. joulukuuta. Maksuun tulee lisäksi noin 7,5 miljoonaa euroa lisätukea kansallisiin kotieläintukiin, sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettuun tukeen sekä maidon tuotantotukeen. Lisämaksuja maksetaan maatalouden kannattavuusongelmien ja viime kesän kuivuudesta aiheutuneiden ongelmien vuoksi.

Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo 8,9 miljardia euroa viime vuonna

Korjausrakentamisen urakat toimialoittain.

Tilastokeskuksen mukaan vähintään viisi henkilöä työllistävissä talonrakennusalan yrityksissä rakennusurakoiden arvo vuonna 2017 oli yhteensä 20,4 miljardia euroa. Yritysten tekemistä talonrakennustöistä 8,9 miljardia euroa kohdistui korjausrakentamiseen, josta noin puolet urakoitiin erikoistuneen rakennustoiminnan ja puolet varsinaisen talonrakentamisen toimialan yritysten kesken.

Linnanfälttiin nousee lähivuosina uusia puukerrostaloja – asukkailla muun muassa omat uimarannat

Bonava rakennuttaa Turun Aurajokirantaan ja Turun linnan kupeeseen lähivuosina uuden Linnanfältin kotikorttelin. Uuteen kortteliin nousee kolme uniikkia puukerrostaloa, joiden rakentamisessa on hyödynnetty kuusilaudasta valmistettua massiivipuulevyä. Asunto Oy Turun Lyhdynkantajan rakentamistyöt ovat alkaneet ja ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin asuntoihin loppuvuodesta 2019.

Kasvihuonekaasupäästöt laskivat, päästökaupan ulkopuoliset päästöt tavoitepolulla

Päästökauppasektorin (PK) ja päästökaupan ulkopuoliset (ei-PK) kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 1990-2017 (milj. tonnia CO2-ekv).

Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan vuoden 2017 kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt ovat 55,5 miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaava määrä (CO2-ekv.) ollen 15,8 miljoonaa tonnia vähemmän kuin vertailuvuonna 1990. Päästöt laskivat lähes viisi prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: Sokan sukupuussa kiekosta kasvoi reikäpallo

Vanhempien rooli lapsen urheiluharrastuksen tukemisessa on äärimmäisen tärkeä. Miikka Sokan (kesk.) isä Mikko ja äiti Mari ovat aina paikalla, kun perheen poika pelaa.

Kuuluttajan kuulutus vaikuttaa perin tutulta. Tälläkään kertaa, kun tehot ovat 1+5, ei ole epäselvyyttä ottelun tärkeimmästä pelaajasta.

Turkulaisurheilijat sykähdyttivät vuonna 2018 kansainvälisillä kentillä

Lukas Hradeckyn otteet Saksassa ja Suomen maajoukkueen paidassa ovat sykähdyttäneet.

Urheiluvuosi on tarjonnut monta sykähdyttävää hetkeä. Muistelemme muutamaa turkulaisittain hienoa hetkeä vuoden varrelta.

West Coast Phoenix kutsuu tyttöjä kokeilemaan jenkkifutista

Raisiolainen West Coast Phoenix -jenkkifutisseura järjestää lajin kokeiluleirin tytöille.

Raisiolainen amerikkalaisen jalkapallon seura West Coast Phoenix järjestää tytöille ilmaisen lajikokeiluleirin 2.-3. tammikuuta 2019 Taponkedon hallissa (Pallokuja 2, 21250 Masku). Leirille ovat tervetulleita kaikki 10–17-vuotiaat tytöt. Leiri järjestetään kaksipäiväisenä, kumpanakin päivänä leireillään kello 14–16. Leirille osallistuminen on maksutonta ja mukaan voi osallistua molempina päivinä tai vain toisena.

Åboraakkeli: Vaikeaa Unkarissa

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti 4. joulukuuta, että vuoden 2023 yleisurheilun MM-kisat käydään Budapestissa. Päätös tarkoittaa myös sitä, että MM-kisat palaavat Eurooppaan. Kahdet seuraavat kisat 2019 ja 2021 käydään Qatarissa ja Yhdysvalloissa.

Monen panoksen peli

Jukka Ruotsalainen.

TPS Salibandy kohtaa SPV:n Salibandyliigan vierasottelussa 29. joulukuuta. Sarjapisteiden lisäksi ottelussa pelataan Suomen Cupin välieräpaikasta. Cupin puolivälierä piti pelata ennen joulua Turussa, mutta joukkueet yhdessä sopivat muutoksesta.

Puukkokatsomo: Helppo Italia

Teemu Pukki.

Kun jalkapallon EM-kisojen karsintalohkot saatiin joulukuun alussa arvottua, monenlaisia arvioita Huuhkajien mahdollisuuksista nähtiin.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.