Kolumni: Mitä olen oppinut?

Vajaan neljän vuoden ajan olen totutellut isyyteen. Sen noin 1 400 päivän aikana olen oppinut seuraavat kahdeksan asiaa.

1. On ihan okei katsoa viikonloppuaamuisin lojua puolinukuksissa television ääressä. Osaan monien lastenohjelmien hahmojen nimet ja monien jaksojen juonetkin ulkoa. Olen iloinen Yle-veron maksaja, sillä aamuiset lastenohjelmat antavat ylimääräisen tunnin torkkuaikaa, kun jälkikasvu liimautuu sohvalle.

2. YouTubessa on mitä käsittämättömämpiä videoita. Miltä kuulostaa video, jossa kymmenen Hämähäkkimiestä tanssii Piippolan vaaria pinkin bussin katolla? Sekin on ihan hyvää viihdettä jälkikasvulle, jos se antaa mahdollisuuden rauhalliseen aamukahvihetkeen.

3. Leikki-ikäiset kyseenalaistavat Suomen koulutusjärjestelmän. Olin itse peruskoulussa 1980–90-luvuilla tasaisesti biologiassa kasin oppilas. Silti kolmevuotias lapseni tietää esimerkiksi sienistä ja linnuista itseäni enemmän.

4. Lapsellani on loistava tulevaisuus herätyskellona. Aamuisin ei edistä, eikä jätätä. Herättää aamusta toiseen vähän ennen seitsemää, vaikka kuinka koittaisi edellisenä iltana säätää kelloa herättämään myöhemmin.

5. Oma sisäinen pikkulapsi löytyy noin kahdessa sekunnissa. Varsinkin sanapari ”en halua” saa isän tehokkaasti itkupotkuraivari-vaihteelle. Mistä lie lapsi itsepäisyytensä perinyt...

6. Sisäinen lapsi löytyy onneksi myös positiivisissa asioissa. Esimerkiksi keinumiseen olen löytänyt ihan uuden innon viime vuosina. Sitä paitsi onko teidän pihallanne sellainen keinu millä voi lentää Marsiin asti? Meidänpä pihalla on.

7. Mitä siihen itsepäisyyteen tulee, lapsi ei ole vieläkään suostunut lähtemään sen enempää jalkapallo- kuin jääkiekkomatsiinkaan katsojaksi. Pallon kanssa lapsi sentään viihtyy oma-aloitteisesti, mikä on positiivista tulevaisuuden harrastamisen suhteen.

8. Innostus autoihin voi sammua yllättävän äkkiä. Kun niitä on parkkipaikalla ihmetelty puolitoista vuotta vuorotta, saattaa olla, että yksi päivä ne eivät enää kiinnostakaan. Uudeksi kiinnostuksen kohteeksi saattaa löytyä esimerkiksi eläimet.

Ilkka Lappi

Kotitaloussektorin säästämisaste kääntyi positiiviseksi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Kotitalouksien ja yritysten keskeiset indikaattorit kausitasoitettuna.

Kotitalouksien säästämisaste kohentui tammi-maaliskuussa edellisestä neljänneksestä. Säästämisaste parani, koska käytettävissä olevat tulot kasvoivat erityisesti palkkatulojen kasvun seurauksena ja kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat selvästi maltillisemmin kuin tulot. Kotitalouksien investointiaste jatkoi kasvuaan. Yrityssektorin voittoaste parani edelliseen vuosineljännekseen verrattuna sektorin arvonlisäyksen kasvaessa maksettuja palkansaajakorvauksia nopeammin. Yritysten investointiaste kasvoi selvästi edellisestä neljänneksestä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen neljännesvuosittaisesta sektoritilinpidosta.

Myyräkato koko maan ilmiö

Luonnonvarakeskuksen (Luken) seurantojen mukaan myyräkannat olivat keväällä alhaalla miltei kaikkialla Suomessa. Talven jäljiltä taimituhojen todennäköisyys on pieni. Viime vuosikymmenen voimakkaat ja säännölliset kannanvaihtelut Suomen eteläpuoliskossa ovat muuttuneet tällä vuosikymmenellä epämääräisemmiksi ja vaikeammin ennustettavaksi.

Mustikasta odotellaan keskinkertaista satoa koko maahan

Pitkittynyt kuivuus saattaa pienentää marjakokoa ja heikentää mustikkasatoa etenkin eteläisessä Suomessa.

Kukkahavaintojen perusteella mustikkasadosta on tulossa keskinkertainen koko maassa. Puolukkasadosta on tulossa runsas eteläisessä Suomessa, mutta korkeintaan keskinkertainen Keski- ja Pohjois-Suomessa.

Väestö kasvaa vain maahanmuuton voimin

Väestönlisäys kuukausittain 2014–2018.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli toukokuun lopussa 5 514 997. Maamme väkiluku kasvoi tammi-toukokuun aikana 1 867 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 5 578 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 3 711 vähemmän kuin kuolleita.

Lapsiperheillä suurimmat asuntovelat

Asuntovelallisten asuntokuntien keskimääräiset asuntovelat 2002–2017, euroa vuoden 2017 rahassa.

Asuntovelallisilla asuntokunnilla oli viime vuonna asuntovelkaa keskimäärin 98 735 euroa, ilmenee Tilastokeskuksen velkaantumistilastosta. Eniten asuntovelkaa, keskimäärin 133 350 euroa, oli kahden huoltajan lapsiperheillä. Edellisvuodesta keskimääräinen asuntovelka kasvoi vajaan prosentin. Vuosikymmenen alusta ovat asuntovelat kasvaneet reaalisesti vajaat viisi prosenttia.

Auto töytäisi 13-vuotiasta poikaa Kaskentiellä

Juhannuksen menoliikenne oli poliisin mukaan vilkasta iltapäivällä ja illansuussa Turun ulosmenoteillä. Vakavilta kolareilta vältyttiin pääteillä, mutta Turussa Kaskentiellä 13-vuotias poika jäi auton töytäisemäksi ja loukkaantui. Sairaalaan vietäessä hän oli kuitenkin tajuissaan.

Raha-automaattipelaamisen pakollista tunnistautumista koskeva esitys lausunnolle

Pelaajan tunnistautumista esitetään pakolliseksi hajasijoitetuissa rahapeliautomaateissa vuoden 2021 alusta. Tunnistautumisen mahdollistamia pelihaittojen vähentämiseen tähtääviä toimintoja on tarkoitus ottaa käyttöön asteittain riittävin siirtymäajoin. Pakollinen tunnistautuminen antaa tekniset mahdollisuudet ottaa käyttöön riskipelaamisen hallintaan liittyvät rajoitukset myös fyysisissä pelikoneissa. Tällä hetkellä tunnistautuminen on pakollista Veikkauksen verkkopeleissä. Tunnistautumista sekä arpajaisten lupaprosesseja koskevat muutosehdotukset lähetettiin lausunnolle 21. kesäkuuta.

Kaupunki
Urheilu

Puukkokatsomo: Derby toisellakin rintamalla

Yhdysvalloissa Lea Kaszas on viime vuosina pelannut myös pelintekijänä, mutta Turku Trojansissa hän on viihtynyt keskushyökkääjän roolissa.

Turun Trojansin miesjoukkue rakentaa uutta tulevaisuutta 3. divisioonassa, mutta Trojansin nimi on silti vahvasti esillä kotimaisessa jenkkifutiksessa.

Lucas Garcia jättää FC Interin

Keskikenttäpelaaja Lucas Garcia jättää FC Interin kesken kauden jäätyään vähälle peliajalle.

Otteluanalyysi: Pisteet jakoon derbyssä

TPS ja Inter päätyivät pistejakoon kauden toisessa derbyssä. Kaikkiaan keskiviikon tasatulos oli derbyhistorian 13. tasapeli Veikkausliigassa. Tapahtumiin nähden lopputulos oli oikeutettu ja molemmat joukkueet tuntuivat olevan tyytyväisiä pisteeseen. Kumpikin joukkue olisi kuitenkin tarvinnut kolmea pistettä.

Jälkipeli: Jyrkkälän Tykit kaipaa nuorta verta noustakseen Kolmoseen

Jyrkkälän Tykit on tärkeä osa turkulaista palloiluhistoriaa. Joukkueen possunpunainen peliasu herätti aikoinaan ihmetystä, ei enää. Viime kaudella housutkin olivat pinkkiset. Nyt niiden väri on vaihtunut mustaan. Tykit pelaa Nelosen kotiottelunsa Pansion urheilukentän tekonurmella.

Henri Lehtosella on takanaan yli 300 Veikkausliigaottelua. Lähes samoihin lukuihin yltää Jarno Heinikangas . Kun tähän lisätään vielä kotkalaislähtöisen Jani Lauretsalon pääsarjatason ottelut ja Petri Lehtosen pitkä FC Inter -ura, on kasassa lukemat, mihin harva Nelosessa pelaava jalkapallojoukkue yltää.

Åboraakkeli: Isot saappaat

Viime viikolla saatiin odotettu vahvistus sille, että Tomi Kallion komea pelaajaura päättyy.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.