Sängynvaihto nosti JVG-Jaren luovuuden uudelle tasolle – parempi työkyky paremmilla unilla: suosittelee Tempuria!

Jare Brand on huomannut, että Tempur-vuoteella on positiivisia vaikutuksia usealla eri osa-alueella.

Yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä, Jaren ja VilleGallen muodostama rap-duo JVG, on hallinnut keikkalavoja ja biisilistojen kärkipaikkoja jo usean vuoden ajan.

Keskellä kiireistä keikkaputkea on tärkeää kiinnittää huomiota myös omaan hyvinvointiin ja palautumiseen. Siksi Jare Brand on vaihtanut jo reilu vuosi sitten sänkynsä, tyynynsä ja peittonsa Tempuriin.

Räppärin täytyy hallita instrumenttinsa eli äänen lisäksi kehonsa ja mielensä sekä olla läsnä. Hyvä vireystila on ehdoton lähtökohta sille, että esiintyjä sisäistää oman tulkintansa. Jaren tavoite esiintymisessä on päästä tilaan, jossa asiat tuntuvat sujuvan kuin itsestään.

– Yölliset heräilyt on vähentyneet tosi paljon, minkä takia aamulla on paljon virkeämpi ja jaksaa päivällä paljon paremmin, Jare kuvailee nyt kokemuksiaan Tempur-vuoteesta.

Tempurin avulla kohti parempaa itseä

Videolla Jare kertoo kokemuksiaan Tempurista.

Tempur sopii kaikille ja sillä on tyytyväisimmät käyttäjät. Parhaiden mahdollisten tulosten varmistamiseksi Jaren uni ja toimintakykymuutokset otettiin aluksi seurantaan unipäiväkirjalla ja nukkumiskyselyllä.

Unta seurattiin kahdessa jaksossa; tavallisella sängyllä ja Tempur-vuoteessa nukuttaessa. Unipäiväkirjan mukaan Jaren normaali nukkumaanmenoaika tarkastelujaksoilla oli aamuyöllä kello 1-5 välillä ja herääminen sijoittui kello 9-13 välille, lyhyimmän yön ollessa vain 5 tuntia ja 40 minuuttia. Tämä oli ennen koronaa, kun keikkoja oli runsaasti.

Näillä rytmeillä oman parhaan potentiaalin löytäminen on haastavaa, eikä tavanomaisuuteen voi tyytyä vuodetta valittaessa.

Vähemmän unta, enemmän virkeyttä

Tulokset paljastivat, että Jare ehti kiireiden takia nukkua Tempurilla vähemmän kuin tavallisella sängyllä, mutta silti hänen kokemansa virkeys oli Tempurilla (75 %) parempaa kuin tavallisella patjalla (58%).

Tempurilla Jaren öisten heräilyjen määrä väheni 67 prosenttia, mikä kertoo unenlaadun paranemisesta.

Tavallisella patjalla uni oli katkonaista ja liikehdintää oli paljon. Hyvän ja paineettoman asennon löytäminen etenkin selälle oli vaikeaa. Tempur-vuode muutti nämä asiat täysin:

- Patja on aivan älyttömän mukava ja mies solahtaa heti oikeaan nukkumisasentoon kuin riimit toisiinsa. Selän jäykkyys ja kivut jäivät vanhalle patjalle. Tyyny auttaa merkittävästi hyvän asennon saamisessa. Laitoin tyynylle arvosanaksi erinomainen, Jare hymyilee.

Suosittelee Tempuria esiintyville artisteille

Jare on huomannut Tempurilla olevan selviä vaikutuksia työkykyyn ja palautumiseen.

– Pidempi ja laadukkaampi uni vaikuttaa myönteisesti keikkoihin ja niistä palautumiseen. Alettuani nukkumaan Tempur-patjalla, -peitolla ja -tyynyllä olen palautunut esiintymisistä, treenailusta sekä keikkailusta paremmin kuin aikaisemmin. Samoin yleinen vireystaso on noussut unen laadun parannuttua, Jare kuvailee.

Muutokset heijastuvat myös luovuuteen ja uusien kappaleiden kirjoittamiseen.

- Mielestäni lyriikat putoavat nyt kynästä herkemmin. Kun mieli on virkeämpi ja ajatus kulkee paremmin, niin kynäkin on vähän terävämpi. Näen muuten nykyään uniakin enemmän, ja nehän ovat sanoittajalle mitä parhainta lähdemateriaalia, hän kertoo.

Jare tietää kokemuksesta, että kiertueella unen määrä jää joskus vähiin ja nukutaan useilla erilaatuisilla patjoilla. Kotona nukuttu uni on siksikin tärkeää palautumisen ja virkeyden kannalta.

Omalta osaltaan Jare ratkaisi keikkamatkoilla nukkumisen haasteita hankkimalla Tempur-matkapatjasetin, jolla voi parantaa minkä tahansa vuoteen ominaisuuksia.

Nyt vain odotellaan, että korona hellittää ja Jare pääsee taas keikoille.

TEMPUR-käyttäjien kommentit ovat henkilökohtaisia, ja muilla kuluttajilla voi olla erilaisia kokemuksia TEMPUR-tuotteista. Tämä käyttäjäkokemus on osa TEMPURin markkinointia. Kärsiessäsi vakavista selkä- tai niskakivuista, ota yhteyttä lääkäriisi.

Lue muiden artistien ja urheilijoiden kuten Annimari Korten ja Eva Wahlströmin kokemuksista ja tilaa ilmainen kuvasto!

Katso sänky- ja tyynytarjoukset!

TEMPUR Brand Store Turku
Eerikinkatu 9, 20100 Turku
045 8639 788 | turku@tempur.fi

TEMPUR Brand Store Raisio
Kauppakeskus Mylly 1 krs.
040 488 9993 | mylly@tempur.fi

Ei mikään loppuelämän liitto

Ystäväni totesi, ettei ikinä enää aio ottaa itselleen koiraa. Syynä on se, että koira vanhenee niin paljon nopeammin kuin ihminen. Hän ei kestä sitä luopumista.

Sängynvaihto nosti JVG-Jaren luovuuden uudelle tasolle – parempi työkyky paremmilla unilla: suosittelee Tempuria!

Jare Brand on huomannut, että Tempur-vuoteella on positiivisia vaikutuksia usealla eri osa-alueella.

Tommi Kinnuselle Minna Canth -palkinto

Tommi Kinnunen.

Neljättä kertaa jaettu Minna Canth -palkinto on myönnetty kirjailija Tommi Kinnuselle . Suomen Messusäätiön rahoittama palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa. Rahapalkinnon lisäksi palkintoon kuuluu Kalevala Koru Oy:n lahjoittama Elämän roihu -koru.

Psykoterapiakeskus Vastaamo tuottanut myös Kelan tukemaa kuntoutusta

Psykoterapiakeskus Vastaamo on Kelan palveluntuottaja, joka on toteuttanut Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa ja vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta. Tietomurto ei ole kohdistunut Kelan tai Kanta-palvelujen järjestelmiin.

Trojans järjestää kaikille avoimen keskustelutilaisuuden

Trojans luopui paikastaan Vaahteraliigassa syksyllä 2017. Kuva on ottelusta Trojans-Royals samalta kaudelta.

Turun Trojans hakee uutta nostetta järjestämällä kaikille avoimen keskustelutilaisuuden sunnuntaina 25. lokakuuta Scandic Atriumissa Eerikinkadulla kello 15–18. Keskustelutilaisuuden kipinänä on halu nostaa Trojans jälleen suomalaiselle jenkkifutiskartalle myös miehissä.

Ryhmissä tapahtuvaa harrastustoimintaa suositellaan rajoitettavaksi koronan kiihtymis- ja leviämisvaiheissa

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja THL ovat laatineet suosituksen, joka koskee sisätiloissa järjestettävää liikunta- ja kulttuuritoimintaa koronaepidemian aikana.

Näitä ei kannata ostaa kissatalouteen

Kasvien aiheuttamat myrkytykset ovat harvinaisia, mutta niitä tapahtuu toisinaan, esimerkiksi jos kissa pureskelee kasveja tai kukkia.

Kissataloudessa huonekasvit ja leikkokukat kannattaa valita huolella, sillä osa kasveista ja kukista on kissalle myrkyllisiä, jos kissa pureskelee tai maistelee niitä. Agria Eläinvakuutus on listannut kissoille sopimattomia kasveja ja mistä tunnistaa myrkytyksen oireet.

Eurojackpotin potti nousee 21 miljoonaan euroon

Eurojackpotin kierroksen 43/2020 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla pelissä on tarjolla 21 miljoonan euron potti.

Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumiin viisi uutta tutkijatohtoria

Daniel Acquah.

Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumiin on valittu viisi uutta postdoc-tutkijaa. Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) -tutkijakollegiumin avoinna olleita tutkijatohtorin paikkoja tavoitteli 286 hakijaa (onnistumisprosentti 1,7). Kansainvälisen vertaisarvioinnin pohjalta tehtäviin valittiin Daniel Acquah , Mona Mannevuo , Johanna Raitis , Teija Rantala ja Jenni Tikkanen . Heidän kolmivuotiset kautensa alkavat 1. tammikuuta 2021.

Miten päästä eroon orgasmin feikkaamisen kierteestä?

Orgasmin feikkaaminen on yleisempää naisten keskuudessa, mutta myös mies voi näytellä orgasmia. Laukeamisen näytteleminen on helpompaa naisille, sillä orgasmi ei näy päälle päin ja nainen voi helposti täydentää roolisuoritustaan supistelemalla lihaksiaan ja ääntelemällä. Myös miehet pystyvät periaatteessa feikkaamaan laukeamisensa, sillä orgasmi ja siemensyöksy eivät ole yksi ja sama asia.

Oppivelvollisuutta ikä kaikki?

Nuorten on voitava hyvin, jotta heillä on edellytykset kasvaa ja kokeilla siipiään. On kuitenkin arvioitu, että nuorten syrjäytyminen on yksi Suomen suurimmista ongelmista. Tutkimusten mukaan nuorten päihde-, mielenterveys- ja ylivelkaantumisongelmat heijastuvat selkeästi koulutustasoon.

Turun normaalikoulun yläkoulussa koronavirustartunta

Varissuolla sijaitsevassa Turun normaalikoulun yläkoulussa olevalla henkilöllä on todettu koronavirustartunta.

Turun Sunnuntaimaalareilla syysnäyttely Brinkkalan galleriassa

Tiina Nordblom, Kohtaamisia 2020, akryyli.

Turun Sunnuntaimaalareilla on syysnäyttely Brinkkalan galleriassa 23.10.–22.11. Sunnuntaimaalareiden perinteiden mukaisesti esillä on kattaus maalauksia, joiden skaala on laaja niin tekniikoiden kuin näkemystenkin osalta. Aiheen tulkinta ja toteutus ovat olleet jokaisen yhdistyksen jäsenen päätettävissä.

Naantalin Maijamäen yläkoulussa koronatartunta

Naantalin Maijamäen yläkoulussa on todettu koronavirustartunta. Altistumisen vuoksi noin 90 henkilöä jää tartuntatautilääkärin päätöksellä karanteeniin 30. lokakuuta saakka. Oppilaiden vanhempia on tiedotettu asiasta Wilma-viestitse.

Kymmenen ruokakummia tuo esiin Naantalin herkullista puolta

Naantalin ruokakummit Anne Salo (edessä vas.), Essi Lagerström, Nelli Hyvärinen ja Laura Klami, Anna Kortelainen (keskellä vas.) ja Lassi Lähteemäki sekä Riku Eerola (takana vas.) ja Mika Kavanti. Kuvasta puuttuvat Kari Ahonen ja Pauliina Jokela.

Naantalin kesällä lanseerattu ruokasivusto The Delicious Side of Naantali on saanut viisi uutta ruokakummia. Ruokakummit ovat ruoasta innostuneita naantalilaisia, jotka jakavat The Delicious Side of Naantali -sivustolla ja -somekanavissa parhaat resepti-, ruoka- ja ravintolavinkkinsä. Ruokakummien tehtävänä on edistää omalta osaltaan Naantalin monipuolista ruokakulttuuria ja sen tunnettavuutta.

Junnila: Naantalin ja Raision välinen tieosuus toteutuu

E18 Turun kehätien osuus Raisio–Naantali toteutuu. Hallitus päätti perjantaina antaa 4,2 miljoonan euron valtuuden tiesuunnitelman käynnistämiseen ja lisäksi 200 000 euron määrärahan.

Turun kaupunki jakaa 70 vuotta täyttäneille maksuttomia liukuesteitä

Turun kaupunki haluaa ennaltaehkäistä kaatumistapaturmia, estää lonkkamurtumia ja vähentää niistä aiheutuvia kustannuksia. Siksi Turku jakaa maksuttomia liukuesteitä tänäkin vuonna marraskuusta alkaen.

Hämäläinen ja Paananen jatkavat Interissä

Aleksi Paananen.

Inter on solminut jatkosopimukset viime vuonna seuraan siirtyneiden Juuso Hämäläisen ja Aleksi Paanasen kanssa. Toppari Hämäläisen uusi sopimus kattaa kauden 2021 ja keskikentällä pelaavan Paanasen myös kauden 2022.

Urheilu

Puukkokatsomo: 16 kertaa nolla

Nopea tietokilpailukysymys: Milloin Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkue on viimeksi päästänyt maalin voittamassaan ottelussa?

Trojans järjestää kaikille avoimen keskustelutilaisuuden

Trojans luopui paikastaan Vaahteraliigassa syksyllä 2017. Kuva on ottelusta Trojans-Royals samalta kaudelta.

Turun Trojans hakee uutta nostetta järjestämällä kaikille avoimen keskustelutilaisuuden sunnuntaina 25. lokakuuta Scandic Atriumissa Eerikinkadulla kello 15–18. Keskustelutilaisuuden kipinänä on halu nostaa Trojans jälleen suomalaiselle jenkkifutiskartalle myös miehissä.

Hämäläinen ja Paananen jatkavat Interissä

Aleksi Paananen.

Inter on solminut jatkosopimukset viime vuonna seuraan siirtyneiden Juuso Hämäläisen ja Aleksi Paanasen kanssa. Toppari Hämäläisen uusi sopimus kattaa kauden 2021 ja keskikentällä pelaavan Paanasen myös kauden 2022.

SJK koronakaranteeniin, TPS−SJK siirtyy jo toistamiseen

Sunnuntaille 25. lokakuuta kello 16 pelattavaksi merkitty Veikkausliigaottelu TPS−SJK joudutaan perumaan ja siirtämään pelattavaksi myöhempänä ajankohtana.

Otteluanalyysi: Inter ratkaisi derbyn heti alussa

Jousenlaulu. Mika Ääritalo sai täyteen 300 liigaottelua, mutta juhlaan ei ollut aihetta, sillä Inter vei pelin 3-0.

Jos joku odotti, että Veikkausliigan paikalliskamppailu Interin ja TPS:n välillä, Turun derby, on jälleen tasaista painia, erehtyi pahasti. Tasaisuus oli kaukana Kupittaasta, sillä Inter ratkaisi pelin heti ottelun alussa kahdella nopealla maalilla ja voitti 3-0 (3-0). TPS:lla ei ollut energiaa eikä eväitä vastata Interin rynnistykseen. Loppu pelailtiin pois.

TPS:n miesten salibandyliigajoukkueessa koronatapaus, viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten salibandyliigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu kymmenen vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.