Liesipalot yhä kotien yleisimpiä tulipaloja eikä määrä tunnu laskevan
Liedellä syttyneiden tulipalojen suuri määrä kääntyi noin kymmenen vuotta sitten laskuun. Viime vuosina liesipalojen määrä on kuitenkin pysynyt samana, vaikka paloja olisi helppo ehkäistä. Paloturvallisuusviikko nostaa esille sen, että tyhjä liesi ja ruoanlaiton valvominen tuovat kokkaajalle liedenrauhaa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön asiantuntija muistuttaa, että sammutuspeitteen tulisi olla keittiössä esillä käden ulottuvilla.
Liedellä syttyneitä tulipaloja oli kymmenen vuotta sitten noin tuhat vuodessa, kunnes määrä alkoi laskea. Hyvä kehitys on nyt jämähtänyt paikalleen, ja viimeisenä viitenä vuotena liesipalojen määrä on pysynyt samana.
– Tämä on erikoista, koska nämä palot olisivat helposti ehkäistävissä. Silti joka vuosi syttyy noin 850 tulipaloa keittiössä. Mikä kumma siinä on, että määrää ei saada alaspäin, SPEKin vanhempi asiantuntija Ilpo Leino kysyy tiedotteessa.
Noin kolmannes kotona syttyvistä tulipaloista liittyy ruoanlaittoon.
Liesipalon syy on useimmiten ihmisen toiminta.
– Tyhjä liesi sytyttää hyvin harvoin tulipaloa. Liedenrauhaa tuo se, että liedellä tai sen lähellä ei ole mitään syttyvää, Leino sanoo.
Laskutilan puute ja pienet keittiöt ovat yksi syy siihen, että liedellä säilytetään tavaraa. Yleisimpiä liedellä syttyviä esineitä ovat muoviastiat ja kahvinkeitin.
– Se on selvää, että kahvia rakastavat suomalaiset eivät laita keitintä kaappiin säilöön. Sen pitää tietenkin olla esillä, mutta sille pitää löytää joku parempi paikka kuin liesi. Muuten ottaa ison ja kalliin riskin, Leino huomauttaa.
Keittiössä alkanut tulipalo voi maksaa tuhansista jopa yli miljoonaan euroon.
Niiden palojen, joiden syttymissyy on ylimääräinen tavara liedellä, kulut ovat SPEKin tutkimuksen mukaan keskimäärin noin 6 300 euroa. Tiedot perustuvat vakuutusyhtiö LähiTapiolan vakuutusdataan vuosilta 2017–20.
Vaikka vakuutusyhtiö korvaisikin kustannukset, jää asukkaalle silti paljon haittaa palosta.
– Keittiöpalon vaikutukset eivät ulotu vain keittiöön ja sen kalustoon. Voi olla, että kotoa saattaa joutua joksikin aikaa evakkoon tai palon ja savun takia voi muidenkin huoneiden pintoja ja tavaroita joutua uusimaan, Leino sanoo.
Pahimmassa tapauksessa keittiöstä alkanut palo voi uhata omaa ja naapureidenkin henkeä ja terveyttä.
– Turha ottaa itselleen ylimääräistä stressiä tulipalon seurauksista, kun pienillä toimilla saa itselleen liedenrauhaa, Leino sanoo.
Ruoan vahtiminen kokkaamisen aikana on tärkeä keino välttää vahingot.
– Useimmiten liedellä kärähtää ruoka. Jo pieni määrä rasvaa ruoassa voi sytyttää palon ja aiheuttaa vaaratilanteen. Siksi ruokaa pitää vahtia eikä liedelle kannata jättää valmiiksi kokattua ruokaa vaan siirtää se pois, Leino toteaa.
Tyhjä liesi auttaa myös silloin, kun lemmikki tai lapsi saa lieden vahingossa päälle.
SPEK suosittelee, että jokaisessa keittiössä roikkuisi sammutuspeite näkyvillä. Peite pitää pystyä ottamaan käyttöön jopa sekunneissa.
– Olemme kuulleet tapauksista, joissa sammutuspeite on kaapissa piilossa tai herraparatkoon makuuhuoneen nurkkakomerossa. Eihän sitä sieltä kiireessä ja paniikissa löydä!, Leino parahtaa.
Sammutuspeite on yleistynyt kodeissa, mutta sen käyttö ei ole vielä tuttua kaikille.
– Kaikki eivät edes tunnista sammutuspeitettä, Leino kertoo.
Sammutuspeite on hyvä olla keittiössä siksi, että siellä syttyy merkittävä osa kodin paloista. Se on kuivan kattilan kannen ohella hyvä työkalu rasvapalon sammuttamiseen, johon ei saa käyttää vettä.
Vahdi ruoanlaittoa. Älä säilytä liedellä tai sen lähellä ylimääräisiä tavaroita. Siirrä ruoanjämiä sisältävät pannut ja kattilat liedeltä pois kokkauksen jälkeen.
Kokkaajan alkusammutusvälineitä ovat sammutuspeite, kuiva kattilan kansi ja käsisammutin. Kiinnitä sammutuspeite keittiöön näkyvään paikkaan käden ulottuville.
Paloturvallisuusviikkoa vietetään 22.11.–1.12. Tänä vuonna teemana on ruoanlaiton turvallisuus. Kampanjaa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Kampanjassa on mukana pelastusala ja muita organisaatioita, jotka haluavat parantaa asumisturvallisuutta. Palosuojelurahasto tukee kampanjan toteuttamista.
Liesipalot vakuutusyhtiölle tehtyjen vahinkoilmoitusten näkökulmasta -tutkimuksessa selvitettiin yleisimpiä liesipalojen syttymissyitä vuosina 2017–20. Tutkimuksen teki SPEK ja sen rahoitti LähiTapiola.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















