Saaristotien raskaan liikenteen liikennejärjestelyt puretaan
Saaristotien (mt 180) liikenne on siirtynyt uudelle Kirjalansalmen sillalle, ja vanhan sillan kunnon turvaamiseksi tehdyt liikennejärjestelyt ovat päättyneet. Kaarinan pään raskaan liikenteen odotusalue puretaan ensi viikon aikana, elleivät talvikelit siirrä töitä myöhemmäksi. Liikennevalot ja liikennemerkit ovat jo poistettu. Raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen perustuvilla liikennejärjestelyillä pystyttiin turvaamaan liikennöinti sillalla uuden sillan valmistumiseen saakka.
Kaarinan päässä raskaan liikenteen odotusalueena toimi ylimääräinen kaista Saaristotiellä. Se puretaan pois ensi viikon aikana, elleivät talvikelit siirrä töitä myöhemmäksi. Purkutöistä ei aiheudu haittoja Saaristotien liikenteelle suoja-aitojen poistoa lukuun ottamatta. Suoja-aitojen poisto on kuitenkin ajoitettu yöaikaan liikennehaittojen minimoimiseksi. Lisäksi Saaristotien nopeusrajoitus lasketaan 50 km:iin/h purkutöiden ajaksi.
Liikennevalot on jo poistettu molemmista päistä ja myyty uusiokäyttöön. Myös liikennejärjestelyistä kertovat liikennemerkit on poistettu tien varrelta.
Paraisten pään odotusalueen mahdollista jatkokäyttöä selvitetään vielä, eikä asiasta ole tässä vaiheessa lisätietoa.
Raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen perustuva liikennejärjestely osoittautui toimivaksi ratkaisuksi, jolla voitiin vähentää vanhan sillan kuormitusta ja turvata liikennöinti uuden sillan valmistumiseen saakka. Järjestely oli ainoalaatuinen Suomessa ja Pohjoismaissa, eikä sen toimivuudesta ollut varmuutta etukäteen.
– Vaikka järjestelyt olivat poikkeuksellisia, ne toimivat odotettua paremmin ja mahdollistivat sillan käytön uuden sillan valmistumiseen saakka. Kiitos kuuluu myös sillan käyttäjille kärsivällisyydestä ja rajoitusten noudattamisesta. On helpottavaa, että uusi silta on nyt käytössä ja liikenne sujuu normaalisti ilman erityisjärjestelyjä, sanoo Varsinais-Suomen ELY-keskuksen liikennejohtaja Tuovi Päiviö tiedotteessa.
Järjestelyt vaativat tienkäyttäjiltä totuttelua, mutta alkuvaikeuksien jälkeen ne toimivat kohtuullisen hyvin. Taloudellisen taantuman vuoksi raskasta liikennettä oli vähemmän, mikä helpotti liikenteen sujuvuutta. Ennen liikennejärjestelyjen käyttöönottoa raskaiden ajoneuvojen kohtaamiset sillalla olivat päivittäisiä. Liikennejärjestelyiden avulla kohtaamiset saatiin vähenemään niin, että niitä sattui yksittäisiä kertoja viikossa. Kokonaisuudessaan liikennejärjestelyt vähensivät sillan kuormitusten aiheuttamia jännitystasoja sillan rakenteissa 10–20 prosenttia, eikä liikennettä tarvinnut lopulta rajoittaa enempää.
Kirjalansalmen sillan kunnosta ja liikennejärjestelyistä käytiin etukäteen laajaa vuoropuhelua alueen eri toimijoiden kanssa. Osapuolten yhteisellä sitoutumisella liikenteen rajoituksiin turvattiin sujuva ja turvallinen liikenne sillalla uuden sillan valmistumiseen saakka. Hankkeen päättyessä voidaan todeta, että yhteistyö ja ennakoivat toimenpiteet mahdollistivat liikenteen hallitun siirtymisen uuteen vaiheeseen.
– Yhteistyö eri toimijoiden ja maanomistajien kanssa on ollut avainasemassa. On hienoa, että voimme nyt siirtyä uuteen vaiheeseen, jossa liikenne sujuu normaalisti, toteaa projektipäällikkö Aku Reini ELY-keskuksesta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















