Kysely: Neljännes suomalaisten osakesäästötileistä makaa tyhjänä

Suomalaiset avaavat osakesäästötilin yhä useammin, mutta moni jättää tilin tyhjäksi. Danske Bankin kyselyn mukaan suomalaiset kokevat osakesijoittamisen esteiksi rahan puutteen, saamattomuuden ja sijoittamisen vaikeuden. Automaattinen sijoittaminen osakesäästötilille voisi helpottaa monen suomalaisen sijoittamisen aloittamista.

Suomi on unohdettujen osakesäästötilien maa. Danske Bankin tuoreen sijoittamista ja säästämistä koskevan Sijoittavat suomalaiset 2025 -selvityksen mukaan joka viides suomalainen on avannut osakesäästötilin, mutta heistä neljännes ei ole vielä siirtänyt tilille lainkaan varoja.

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten osakesäästötileillä oleva mediaanisumma on laskenut vuodesta 2020: nyt se on 2 613 euroa, kun neljä vuotta sitten mediaani oli 4 643 euroa.

Suurin syy osakesäästötilin tyhjyydelle on edelleen rahan puute (29 %), mutta sen merkitys on pienentynyt keväästä 2024, jolloin peräti 59 prosenttia piti sitä pääsyynä. Nyt saamattomuus (26 %) ja osakesijoittamisen koettu vaikeus (23 %) ovat nousseet lähes yhtä merkittäviksi esteiksi. 14 prosenttia heistä, joilla on tyhjä osakesäästötili, kertoo, etteivät he käytä tiliä, koska sen avulla ei voi sijoittaa rahastoihin.

– Viime aikojen taloustilanne ja kotitalouksien kurimus ovat vaikuttaneet suomalaisten säästämismahdollisuuksiin. Monella rahat ovat menneet elämiseen ja kohonneisiin korkoihin. Ostovoima on kohenemassa, ja esimerkiksi Danske Bankin suhdannekatsauksen mukaan työttömyys laskee ensi vuonna. Tämä luo uskoa siihen, että yhä useammalla suomalaisella olisi tulevaisuudessa mahdollisuus kasvattaa omaa varallisuuttaan säästämällä ja sijoittamalla, sanoo Danske Bankin yksityistalouden ekonomisti Kaisa Kivipelto tiedotteessa.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2020 lanseeratun osakesäästötilin suosio on kasvanut nopeasti Suomessa: vuonna 2020 tilejä oli 93 537, ja vuonna 2024 jo 256 277. Danske Bankin tutkimuksen mukaan säästävien ja sijoittavien osuus väestöstä on jatkanut kasvuaan. Samasta kyselystä selviää, että erityisesti nuoret, miehet, suurituloisimmat ja uusmaalaiset ovat avanneet osakesäästötilejä.

Selvityksestä ilmenee, että osakesäästötilin käytön monipuolistaminen, esimerkiksi kuukausisäästämisen automatisointi, lisäisi kiinnostusta sen hyödyntämiseen. Osakesäästötilin kautta sijoittavista vastaajista 11 prosenttia kertoo, että he haluaisivat sijoittaa automaattisesti, mutta se ei ole onnistunut tähän mennessä.

– Sijoittaminen on hyvä keino oman varallisuutensa kasvattamiseen. Vaikka osakesäästötilit ovat monella vielä vajaakäytöllä, uskomme tilanteen muuttuvan lähivuosina. On tärkeää ymmärtää, ettei vaurastuminen vaadi lottovoittoa, vaan omaa varallisuuttaan ja taloudellista mielenrauhaa on mahdollista rakentaa myös pieni askel kerrallaan, muistuttaa Danske Bankin henkilöasiakkaiden säästämisestä ja sijoittamisesta vastaava johtaja Mikko Kotilainen.

Danske Bank täydensi sijoitusvaihtoehtojaan lokakuun lopussa tuomalla mahdollisuuden automaattiseen kuukausisäästämiseen osakesäästötilille. Säännöllinen Säästäminen -palvelussa (Säännöllinen osakesijoittaminen) on nyt mahdollista säästää osakkeisiin pienelläkin kuukausisummalla ja matalilla kustannuksilla: palvelusta veloitetaan vain 0,2 prosentin välityspalkkio ilman euromääräistä minimipalkkiota.

– Suomalaisissa on paljon hyödyntämätöntä sijoittamispotentiaalia. Säännöllinen osakesijoittaminen täydentää hienosti muita sijoitusvaihtoehtojamme ja avaa samalla yhä useammalle suomalaiselle mahdollisuuden sijoittaa suoriin osakkeisiin. Paras aika alkaa sijoittaa ja rakentaa omaa varallisuuttaan on juuri nyt, Kotilainen muistuttaa.

Danske Bankin kyselyssä selvitettiin suomalaisten toimintatapoja säästämisen ja sijoittamisen suhteen sekä näkemyksiä osakesäästötilistä. Kohderyhmään kuuluvat 18 vuotta täyttäneet suomalaiset. Lähtöotos muodostettiin ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin suomalaista aikuisväestöä vastaavaksi iän (yli 18-vuotiaat), sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Kokonaistuloksissa (N=1 514) keskimääräinen virhemarginaali on noin 2,2 prosenttiyksikköä (95 %:n luottamustasolla) suuntaansa. Tiedot kerättiin sähköpostikyselynä 26.9.– 6.10. Kyselyn Danske Bankille toteutti YouGov.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ajoratoihin maalataan nopeusrajoituksia

Turun katukuvaan ilmestyneet ajoratamaalaukset ovat tulleet jäädäkseen.

Turun kaupunki on tilannut Kuntec Oy:ltä nopeusrajoitussymbolien ajoratamaalauksia 35​ 000 eurolla. Kaupungin alueella on ajoradoilla huonokuntoisia nopeusrajoitussymboleita, jotka ovat uusimistarpeessa. Samalla maalataan puuttuvia nopeusrajoitussymboleita.

Tutkijat selvittivät, miten Itämeren lämpöä voisi hyödyntää energiantuotannossa

SeaHeat-tutkimushankkeessa tehtiin ensimmäinen koko Itämerta koskeva arvio meriveden lämmön hyödyntämisestä energiantuotannossa. Hankkeessa kehitetyn työkalun avulla voi arvioida eri merialueiden käyttömahdollisuuksia lämmönlähteenä vuosisadan loppuun asti.

Linnateatteri etsii uusia komediakäsikirjoituksia

Linnateatteri on profiloitunut komeadiaan. Juha Antikainen ja Emmi Kangas.

Linnateatteri Turussa etsii uusia, suomenkielisiä komediakäsikirjoituksia kevään Lukukomedia-iltoihin. Tavoitteena on löytää hauskoja tekstejä, jotka saattavat myöhemmin päätyä teatterin ohjelmistoon.

Kysely: Neljännes suomalaisten osakesäästötileistä makaa tyhjänä

Suomalaiset avaavat osakesäästötilin yhä useammin, mutta moni jättää tilin tyhjäksi. Danske Bankin kyselyn mukaan suomalaiset kokevat osakesijoittamisen esteiksi rahan puutteen, saamattomuuden ja sijoittamisen vaikeuden. Automaattinen sijoittaminen osakesäästötilille voisi helpottaa monen suomalaisen sijoittamisen aloittamista.

Musiikki veteraaniperinteen vaalijana

Osmo Suominen.

Turun Veteraaniperinneorkesteri esittää sotien 1939–45 veteraanien suosimaa ja aikakauteen liittyvää musiikkia. Konsertti on Heikkilän sotilaskodissa 15.–16. marraskuuta kello 15.

Kuluttaja-asiamies päivitti puhelinmyyntiohjeistustaan – myyjien kerrottava tarjouksesta selkeästi ja painostamatta

Kuluttaja-asiamiehen päivitetty ohjeistus puhelinmyynnistä selkeyttää yritysten velvoitteita ja tarkentaa erityisesti myyjien toimintatapoja tilanteissa, joissa kuluttajalle tehdään tarjous puhelimitse. Ohjeistuksen tavoitteena on auttaa puhelinmyyntiyrityksiä toimimaan vuonna 2023 uudistuneen lain ja kuluttaja-asiamiehen uusien ratkaisujen mukaisesti.

Naantalin hulevesisuodattimet poistavat vuodessa 960 sinileväkilon verran ravinteita merestä

Hulevesisuodatin ehkäisee ravinteiden ja kiintoaineksen kulkeutumista vesistöihin.

Naantali päätti vuosi sitten ottaa käyttöön hulevesisuodattimia, sillä niistä oli saatu hyviä tuloksia ravinnekuormituksen laskemisessa muissa kaupungeissa. Suodatin asennetaan hulevesikaivon suulle, jolloin se nappaa katualueilta valuvaa roskaa, sakkaa ja haitta-aineita.

Tekoälyä käyttäneiden osuus lähes tuplaantui vuodessa

Generatiivista tekoälyä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneiden osuus 16–89-vuotiaista oli jo 41 prosenttia tänä vuonna, kun se vuosi sitten oli 23 prosenttia. Nousua nähtiin kaikissa ikäryhmissä.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteyksessä

Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteysalueella tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä 12.–14. marraskuuta. Yksi ajokaista onpois käytöstä.

Diabetesbarometri: Luottamus hoidon saatavuuteen ja tukeen heikentynyt

Monen diabetesta sairastavan arki on muuttunut aiempaa kuormittavammaksi. Osa ei pääse hoitoon silloin, kun olisi tarve. Kontrollikäynnit venyvät ja hoitokontakti harvenee.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ihalantiellä Raisiossa

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Ihalantie 28:n kohdalla Raisiossa 12.–26. marraskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Eurojackpotissa perjantaina jaossa 18 miljoonaa

Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on jaossa noin 18 miljoonan päävoitto.

EVA: Veropäivä nähdään turhana mediakarnevaalina

Vaikka enemmistöä suomalaisista omien verotietojen julkisuus ei haittaa, pidetään verotietojen julkistamista turhana mediakarnevaalina, joka palvelee lähinnä kansalaisten tirkistelynhalua, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista

EU-tuomioistuin antoi 11. marraskuuta ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain.

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien johtoon

Mikko Rantanen.

Stina Siikonen Salosta ja Mikko Rantanen Turusta ovat ilmoittautuneet ehdolle Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Suomen Yrittäjien aluejärjestö valitsee puheenjohtajan vuosikokouksessa 3. joulukuuta.

Finnlines-yhtiön liiketulos kohentui selvästi

Finnlines-konsernin liikevaihto oli tammi–syyskuussa oli 547,1 (547,2 vuonna 2024) miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja ja veroja (EBIT) oli 74,5 (72,3) miljoonaa euroa. Viime vuoden tulos sisältää liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut kolmen aluksen myyntivoitot. Operatiivinen liiketulos parani edellisvuodesta 17,6 miljoonaa euroa. Raportointikauden tulos oli 68,4 (52,1) miljoonaa euroa.

Kysely: Kausivalot voivat syttyä, kun illat pimenevät

Kausivalot voivat syttyä pihoilla ja parvekkeilla heti iltojen pimetessä tai viimeistään marraskuussa. Sopiva aika jouluvalojen sammuttamiseen on loppiainen tai helmikuun alku, mutta kausivaloja voi pitää päällä vaikka läpi vuoden.

Urheilu

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.