Teollisuushallin tulipalo Pläkkikaupungissa saatu hallintaan
Pläkkikaupunginkadulla syttyi noin 3 250 neliön, tyhjillään olevan teollisuushallin kattorakenteet tuleen keskiviikkona iltapäivällä. Tulipalo on saatu hallintaan. Pelastustoimet keskittyvät nyt jälkiraivaukseen sekä sammutukseen. Tilanne ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Pelastuslaitos sai rajattua paloalueen noin 500 neliön kokoiselle alalle. Pläkkikaupunginkatu on edelleen suljettu liikenteeltä.
Alueelta saattaa edelleen nousta jonkin verran savua, mutta pelastusviranomaisen antama vaaratiedote tilanteesta on purettu. Tilanne ei aiheuta enää vaaraa lähialueen ihmisille. Alueella liikkumista tulee kuitenkin edelleen välttää, eikä palaneen rakennuksen läheisyydessä ole turvallista liikkua. Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat palon syttymissyytä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
Juttua muokattu 28.8. klo 18.35: Palo saatu hallintaan.


















