Liedon keskustan pienessä rivitalokaksiossa elää onnellinen ihminen. Mervi Pirtavaara jäi vuorotteluvapaalle viimeisten joukossa, ja nauttii elämästään täysin rinnoin. Miten neljän lapsen äiti onnistui hyppäämään oravanpyörästä siten, että aikaa jää palautumiseen?

– Kaikki lähti siitä tiedosta, että vuorotteluvapaajärjestelmä otetaan pois. Olin miettinyt, että pidän sen kun täytän 50 vuotta. Kun se meni tähän, että mahdollisuus poistuu, tuli fiilis, että nyt tai ei koskaan. Sitähän sai aika pitkään jännittää, saako edes sen, jo alkuvuodesta prosessin aloittanut Pirtavaara kertoo.

Helppoa ei vuorotteluvapaalle siirtyminen Pirtavaaran mukaan ole. Mahdollisuus oravanpyörästä pois hyppäämiseen on etuoikeus, joka Pirtavaaran tapauksessa on vaatinut myös uhrauksia. Aiempi iso koti piti myydä, jotta vuorotteluvapaakorvauksella on mahdollista elää.

– Edellisessä kodissa vastike oli 1 100 euroa. Minulle alkolaisena se oli aivan liian kallis. Vuorotteluvapaakorvaus on vain 80 prosenttia liittopäivärahoista, ei palkasta. Eli noin 1 200 eurolla kuussa pitää elää. Se, että vaihtoi kodin, mahdollisti vapauden, Pirtavaara kertoo.

Suunnitelmaan kuului neuvottelu lasten kanssa, joista vanhin on jo 23-vuotias. Pirtavaaran arki ei kulu enää heitä hoitaessa, johon hän ei olisi vuorotteluvapaata käyttänytkään. Nuoremmat lapset asuvat isänsä kanssa mummolan vieressä, ja lasten takia helsinkiläistaustainen Pirtavaara päätti eron jälkeen Lietoon jäädäkin.

– Me olemme lasten kanssa käyneet läpi, mitä se tarkoittaa, jos äiti muuttaa pienempään kotiin. He kuitenkin kokevat, että tila on riittävä. Tukiverkostomme, mummi ja ukki, ovat kaikki tässä vieressä.

Pirtavaaran 1980-luvun rivitaloyhtiössä näkyy enemmän rollaattoreita kuin lapsiperheitä. Se on etu, sillä Pirtavaaran poika on saanut jo useita vitosia kouraansa pihan trimmaamisesta.

– Tämä on ihan mummola. Kun kävelet ohi, verhot vain viuhuvat, Pirtavaara nauraa.

Hän viihtyy erinomaisesti pihallaan kuopsuttamassa puutarhaa, jollaisia tulee yhteisöllisessä taloyhtiössä myyntiin vain luonnollisen poistuman kautta. Pirtavaara ylistää, miten ihanaa on keskittyä vain mieluisiin asioihin ja harrastuksiin, jotka ovat työelämän aikana uinuneet syvää unta.

– Monelle työelämä aiheuttaa ongelmia. Oma työni on niin fyysistä, että on yllättävää huomata vapauden terveyshyödyt. Miten hengitän ja voin, se on muuttunut jo kolmessa viikossa.

Pirtavaara jäi vuorotteluvapaalle 29. heinäkuuta, vain kaksi päivää ennen viimeistä mahdollisuutta. Hän näkee ratkaisun vuosien lopputuloksena, ja pitää sitä juuri siksi parhaana ikinä.

– Tiedän, millaista se oli, kun ihmiset eivät päässeet koronasulussa mihinkään, mutta Alkoon he pääsivät. Mitä se teki meille työntekijöille. Etätyöt aiheuttivat sen, että ihmiset alkoholisoituivat enemmän. Ja siihen päälle vielä sähkölaskujen ja korkojen nousu. Tein kuutta päivää viikossa töitä, jotta selviäisin.

Pirtavaara kertoo jälkikäteen hämmästelevänsä, miten paljon ihminen jaksaa, kun on pakko. Nyt on tullut aika ottaa tilaa omalle jaksamiselle ja terveydelle, vielä kun työuraa on 49-vuotiaalla puurtajalla edessä.

Paluu sorvin ääreen koittaa vajaan puolen vuoden kuluttua, mutta sitä Pirtavaara ei vielä vapauden alkaessa mieti.

– Miten terapeuttista on vaikka tänään vähän leikellä puskia. Minulla ei ole kiirettä mennä Ikeaan vaan metsästän vanhoja asioita kotiin. Onnellisuus on myös mielentila. Se vaatii tekoja, joskus isojakin elämänmuutoksia. En koe, että olisin menettänyt mitään.

Eveliina Portnoj