Varsinais-Suomessa ei ollut alkuvuonna suuria teollisia investointeja

Finnvera rahoitti Lounais-Suomen pk- ja midcap-yrityksiä tammi–kesäkuussa yhteensä 105 miljoonalla eurolla (viime vuonna 93 miljoonalla eurolla). Maakuntien välillä erot yritysten näkymissä jakautuivat poikkeuksellisen suuriksi. Positiivisen edellisvuoden jälkeen rahoitus Varsinais-Suomen yrityksille laski selvästi ja investointien rahoitus romahti noin 40 prosenttia alkuvuonna. Satakunnassa rahoitus sen sijaan kasvoi, ja alueen veturina toimivat alkuvuonna erityisesti teollisuusyritykset, joille myönnetty rahoitus lähes 2,5-kertaistui.

Rahoituskysyntä näyttää jäävän maltilliseksi loppuvuonna. Turun telakan uutisoima alustilaus mahdollisine optioineen on tervetullut myös alueen pk- ja midcap-yritysten näkökulmasta.

Finnvera myönsi Varsinais-Suomen pk- ja midcap-yrityksille alkuvuonna rahoitusta 48 miljoonaa euroa (57). Laskua edellisvuoden vastaavasta ajasta oli 16 prosenttia. Satakunnan yrityksille rahoitusta myönnettiin 57 miljoonaa euroa (35), ja kasvua oli 60 prosenttia edellisvuodesta.

− Alkuvuosi oli Lounais-Suomessa kaksijakoinen. Poikkeuksellisesti rahoitusta myönnettiin Satakunnassa enemmän kuin Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen vaisua rahoituskysyntää selittää suurten hankkeiden puute. Etenkään suuria investointeja ei ollut rahoituksessa laisinkaan. Satakunnan rahoitusta kasvatti etenkin yritysten tilauksiin ja toimituksiin liittyvät rahoitustarpeet, sanoo Finnveran aluejohtaja Seija Pelkonen tiedotteessa.

Teollisuusvaltaisessa Varsinais-Suomessa teollisten toimialojen rahoitus aleni alkuvuonna lähes kolmanneksen ja erityisesti metallituotteiden valmistuksen rahoitus peräti 57 prosenttia. Kokonaisuutena Finnveran rahoitus maakuntaan oli alkuvuonna alimmillaan viiteen vuoteen.

Investointien rahoitus suorastaan romahti tammi−kesäkuussa, ja Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa osarahoittamien investointien arvo laski 38 miljoonaan euroon edellisvuoden 62 miljoonasta eurosta. Myös viennin rahoitus laski rajusti eikä alkuvuodesta rahoitettu yhtäkään suurta vientikauppaa.

− Muutos edellisvuoteen näyttää rajulta erityisesti teollisuuden rahoituksessa, investoinneissa ja viennissä, mutta sitä saattaa selittää osaltaan ajallinen vaihtelu. Viime vuoden vastaavana aikana Varsinais-Suomessa tehtiin yksittäisiä suuria teollisuusyritysten rakennusinvestointeja ja vientikauppoja, joita tänä vuonna ei ole ollut lainkaan. Eilinen uutinen telakan alustilauksesta ja optioista mahdollisiin uusiin tilauksiin on tervetullut myös alueen pk- ja midcap-yrityksille, sillä parhaimmillaan tiedossa olisi silloin työtä useiksi vuosiksi eteenpäin. Alihankintaketjun kautta telakan vaikutus alueen teollisuuteen on mittava, Pelkonen sanoo.

Satakunnassa teollisuus oli veturitoimiala, jolle kohdistunut rahoitus, 32 miljoonaa euroa, kasvoi alkuvuonna peräti 147 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajasta.

− Satakunnassa rahoitusta kasvattivat etenkin yritysten kauppoihin ja toimituksiin sekä vientikauppoihin liittyvät rahoitustarpeet, kuten toimitussopimuksiin liittyvät vakuudet. Se kertoo yritysten liiketoiminnan aktiivisuudesta. Myös käyttöpääomarahoitus kasvoi edellisvuodesta. Investointien rahoitus sen sijaan laski selvästi, mikä johtuu osittain yrityskauppojen vähäisyydestä, Pelkonen kertoo.

Pelkosen mukaan yrityskauppojen ja omistajanvaihdosten rahoitus näyttää olevan Lounais-Suomessa vakiintumassa melko alhaiselle tasolle.

Midcap-kokoluokan yritysten vientikauppojen rahoituksessa Finnveralla on etenkin Satakunnassa merkittävä rooli.

− On erittäin positiivista, että yrityksillä on vientikauppoihin liittyviä rahoitustarpeita, sillä se kertoo siitä, että yritykset ovat saaneet tai saamassa vientitilauskantaa.

Pelkosen mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että loppuvuosi tulee olemaan maltillinen rahoituksen kysynnän suhteen. Vaikka korkotaso on hiukan laskenut, edelleenkin se saattaa jarruttaa etenkin niitä investointeja, joita yritykset voivat lykätä.

− Kannustamme kuitenkin tarttumaan ensimmäisiin merkkeihin talouden käänteestä, sillä usein ne yritykset, jotka ovat ensimmäisinä liikkeellä, hyötyvät myös kasvupyrähdyksistä eniten. Kannustamme myös hyödyntämään vihreään siirtymään liittyvää kasvupotentiaalia. Lounais-Suomessa haetaan edelleen vaisusti Finnveran digi- ja ilmastolainoja. Olisi toivottavaa, että vihreän siirtymän investointeja ja hankkeita ei lykättäisi liian myöhään. On väistämätöntä, että hiilineutraalisuusvaateet kasvavat tulevaisuudessa ja yritykset, jotka eivät ole vauhdissa mukana, häviävät kilpailun markkinoilla, Pelkonen sanoo.

Kehitteillä on myös uusia rahoitustuotteita, esimerkiksi syksyn aikana valmisteltavassa lainaohjelmassa huomioidaan erityisesti pienten yritysten rahoitus.

− Haluamme varmistaa yritysten rahoituksen saatavuuden myös kasvun käynnistyessä ja markkinatilanteen muuttuessa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Turku velkaantuu vauhdilla

Talousjohtaja Valtteri Mikkola ja pormestari Piia Elo (sd.) kertoivat ensi vuoden talousarvioesityksen linjauksista.

Turun kaupunki laatii talousarviota ensi kertaa pormestari Piia Elon (sd.) johdolla. Kesällä saatiin aikaiseksi pormestarisopimus, jossa ovat mukana valtuuston kaikki poliittiset ryhmät. Jääminen pois sopimuksesta tarkoittaisi vaikutusmahdollisuuksien menettämistä. Sopimus vaikuttaa luottamushenkilöpaikkojen jakoon. Jos haluaa vaikuttaa, tarvitaan paikkoja kaupunginhallituksessa, lautakunnissa ja johtokunnissa.

Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista

EU-tuomioistuin antoi 11. marraskuuta ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain.

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien johtoon

Mikko Rantanen.

Stina Siikonen Salosta ja Mikko Rantanen Turusta ovat ilmoittautuneet ehdolle Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Suomen Yrittäjien aluejärjestö valitsee puheenjohtajan vuosikokouksessa 3. joulukuuta.

Finnlines-yhtiön liiketulos kohentui selvästi

Finnlines-konsernin liikevaihto oli tammi–syyskuussa oli 547,1 (547,2 vuonna 2024) miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja ja veroja (EBIT) oli 74,5 (72,3) miljoonaa euroa. Viime vuoden tulos sisältää liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut kolmen aluksen myyntivoitot. Operatiivinen liiketulos parani edellisvuodesta 17,6 miljoonaa euroa. Raportointikauden tulos oli 68,4 (52,1) miljoonaa euroa.

Kysely: Kausivalot voivat syttyä, kun illat pimenevät

Kausivalot voivat syttyä pihoilla ja parvekkeilla heti iltojen pimetessä tai viimeistään marraskuussa. Sopiva aika jouluvalojen sammuttamiseen on loppiainen tai helmikuun alku, mutta kausivaloja voi pitää päällä vaikka läpi vuoden.

Painava sähköauto vaatii tarkkuutta renkaiden valinnassa

Talvi voi tuoda sähköautoilijalle erityisiä vaaranpaikkoja, jotka liittyvät renkaiden valintaan ja ajotapaan. Oikeilla rengasvalinnoilla voi ehkäistä vahinkoja ja parantaa liikenneturvallisuutta merkittävästi.

Eurobarometri: Huoli elintarvikkeiden mikromuoveista lisääntynyt Suomessa

EU-kansalaisten mielipiteitä luotaavan kyselyn mukaan kansalaisten huoli elintarvikkeiden mikromuoveista on lisääntynyt Suomessa. Eurobarometrin mukaan suomalaisvastaajista 51 prosenttia kokee ruoasta löytyvät mikromuovit suurimmaksi elintarviketurvallisuuden huolenaiheeksi ja 90 prosenttia kertoo ainakin kuulleensa aiheesta. Mikromuovihuolen osalta kasvua edellisestä, kolmen vuoden takaisesta kyselystä on 11 prosenttiyksikköä.

Kysely: Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, mutta vain harva valmis maksamaan siitä enemmän

Suomalaisista yli puolet suhtautuu myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, selviää tuoreesta Sähköistyvä Suomi -kyselytutkimuksesta. Samalla suomalaisia huolestuttaa vaikutukset sähkön hintaan ja kotitalouksien eriarvoistumiseen, kulutuksesta ollaan kuitenkin valmiita joustamaan. Sähköistämisellä tarkoitetaan siirtymistä fossiilisista energialähteistä fossiilivapaaseen sähköön yhteiskunnan eri sektoreilla.

Tuloverojen määrä kasvoi mutta kasvu hidastui viime vuonna

Tuloverojen yhteismäärä (henkilöiden tuloverot ja yhteisöverot) oli viime vuonna 45,1 miljardia euroa, eli 1,3 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2023 (+2,9 %). Keskimäärin suurimmat veronpalautukset maksettiin Kauniaisissa. Vuoden 2024 henkilö- ja yhteisöverotuksen verotiedot tulevat julkisiksi keskiviikkona 12. marraskuuta.

Vuokraskuuteilla ei jatkossa ajeta Turussa viikonloppuöisin

Mikroliikkumisen ongelmakohtiin pyritään jatkossa puuttumaan kansallisen lainsäädännön avulla. Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta

Kaija Vähä-Vahe-Hirvilahti (vas.) ja Kirsi Koskinen.

Turun ja Kaarinan seurakuntien nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta. Kahden vuosikymmenen aikana yli 20 000 turkulaista ja kaarinalaista lasta ja aikuista on nähnyt heidän esityksiään ja päässyt osalliseksi nukketeatterin taiasta.

Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä

– Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Kaarina-talossa luento Reidar Särestöniemestä

Reidar Särestöniemi: Kansanmusiikilla viritetty omakuva (1972).

Kaarinan Taideyhdistyksen kanssa yhteistyössä toteutettava luento käsittelee taiteilija Reidar Särestöniemen elämää ja taidetta. Luento kuullaan Kaarina-talossa torstaina 13. marraskuuta. Särestöniemi (1925–81) on tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita ja aikansa merkittävin lappilainen taiteilija. Särestöniemen syntymästä on kulunut tänä vuonna sata vuotta. Luennoitsijana on taidehistorioitsija, FM Leena Reinilä .

Syöpäpotilaan yhdenvertainen hoitopolku yhteinen tavoite

Kymmenvuotisen strategian tavoitteena on kehittää ihmislähtöisiä palveluita ja varmistaa yhdenvertainen syövänhoito. Samalla vähennetään syöpätaakkaa ehkäisyn ja varhaisen toteamisen kautta.

Lähijunien paluu Toijalan radalle lähempänä kuin 30 vuoteen – kunnat haluavat tunnin vuorovälin junaliikenteen Turun ja Tampereen välille

Radanvarren kunnat Tampereelta Turun kautta Naantaliin haluavat korvata riittämättömästi palvelevan markkinaehtoisen kaukojunayhteyden tiheämmällä lähijunaliikenteellä. Junayhteys tahdotaan osaksi valtion vuonna 2031 käynnistyvää ostoliikennekokonaisuutta. Kasvukolmion Turun ja Tampereen välisen kyljen kehittäminen hyödyttää koko Suomen taloutta.

Topinojan pintarakenneurakasta aiheutuu hajuhaittaa

Topinojan jätekeskuksessa käynnissä oleva vanhan kaatopaikka-alueen pintarakenneurakka aiheuttaa tällä hetkellä hajuhaittoja. Haju aiheutuu salaojalinjojen kaivuutyöstä, joka kestää arviolta noin viikon verran. Hajun voimakkuus voi vaihdella säätilan mukaan, ja se saattaa olla ajoittain voimakasta.

Urban Partners ja Rakennusliike Lapti voittaneet kilpailutuksen viiden päiväkodin toteutuksesta Turkuun

Havainnekuva Härkämäen päiväkodista.

Turun kaupunki investoi historiallisen paljon kouluihin ja päiväkoteihin. Osana Turun päiväkotien uudistushanketta Urban Partners ja Rakennusliike Lapti rakentavat suunnitelmien mukaan viisi uutta päiväkotikiinteistöä kaupungin omaan käyttöön.

Urheilu

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.