Hilma-dinosaurus kyydittää ajan halki
Turun kaupunginhallitus hyväksyi keväällä 2022 Kulttuurilupauksen, jonka mukaan kaupunki panostaa yhä selkeämmin taiteeseen ja kulttuuriin. Paljon on jo tapahtunutkin. Nyt kuiskii runous ääni- ja sanataiteena Aurasillan alla ja tyhjiä tiloja on avattu anottaviksi avoimella haulla kulttuuri- ja taidetoimijoiden väliaikaiseen käyttöön.
Tilallisesti suuri ja sisällöltään suurteokseksi kasvamassa oleva Aikamatka 20360 alkoi viime keväänä. Runosmäen vanhassa kirjastossa (Piiparinpolku 13) taiteellista prosessia koordinoivat yhteisötaiteilijat Pia ja Sophia Bartsch. Teos toteutetaan Turku 2029 -säätiön rahoituksella ja yhteistyössä Turun kaupungin kulttuurin kärkihankkeen kanssa.
Turun kaupungin kulttuurin vastuualuepäällikkö Niina Niemi-Nagy kertoo kiinnostuneensa Mynämäellä vuosina 2021–22 Koneen Säätiön Saaren kartanon taiteilijaresidenssin ja Mynämäen kunnan yhteisötaideprojektista Mynä-Mynä-Maa. Se toteutettiin 250 hengen voimin Pia Bartschin ja Meri-Maija Näykin vetämänä.
Turun aikamatkalaiset saavat nyt Pia Bartschista kokeneen luotsin, jolla on hallussaan runsaasti tietotaitoa. Turussa ei ole ennen toteutettu Aikamatka 20360:n tapaista yhteisötaideprojektia.
Projektin myötä syntyi lastenkirja, joka sai nimekseen Löytöretki Wirmoon (Onnenläntti 2024). Se on Sophia Bartschin esikoisteos, eloisasti toteutettu valokuvia ja akvarelleja yhdistävä sanaton kuvakirja.
Mynä-Mynä-Maa -kiprojekti saa kirjassa sadunomaisen hohteen päähenkilöinään Hilma-dinosaurus ja Hilla-hiiri.
– Wirmo on kuvitteellinen paikkakunta. Se edustaa ja antaa äänen jokaiselle pienelle suomalaiselle paikkakunnalle, jolla on pitkä omaperäinen historia ja rikas luonto. Harva tietää, että Mynämäellä valmistettiin ensimmäinen suomalainen auto ja julkaistiin ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä, kertoo Onnenläntin tuottaja ja kustantaja Katja Mahal. Hän oli itsekin aktiivisesti mukana toteuttamassa Mynä-Mynä-Maa -projektia.
Sophia Bartschin kierrätysmateriaaleista tekemät hahmot, Hilma ja Hilla, seurasivat tekijäänsä entistä suurempaan ja kunnianhimoisempaan haasteeseen, nyt niitä odottaa Aikamatka 20360.
– Tämä on vaativa, mutta antoisa projekti. Voimakas yhteishenki ja mahtavat tekijät takaavat sen, että on ilo tulla töihin joka päivä. Kirjan ilmestyminen on mainio päätös projektille, Bartsch kuvailee.
Runosmäen vanha kirjasto on saamassa uuden arvokkaan elämän. Seinät ovat täynnä ideointipapereita ja suunnittelukuvia, lattioilla on materiaaliröykkiöitä, mutta ennen kaikkea paikka henkii hyvässä vauhdissa olevaa toteutusta reilusti yli 20 eri aikakauteen.
Huoneissa kulkiessa tulee mieleen Turun kaupungin uusi hanke, Historian ja tulevaisuuden museo. Tässähän se jo on, kansalaisten visioimana taiteilun, nikkaroinnin, maalaamisen, ompelun, kasvien kasvatuksen ja yhteisen tekemisen luomuksena.
Projektia toteuttamaan ilmoittautui kevään avoimessa haussa 400 aikamatkaajaa, eikä vieläkään ole myöhäistä lähteä mukaan. Mukaan voi ilmoittautua ennakkoon tai voi vain tupsahtaa ovesta sisälle keskiviikosta lauantaihin kello 12–18.
Instagram: @aikamatka20360
Facebook: Aikamatka 20360
Merja Marjamäki


















