Selvitys: Lapsiperheiden taloudellinen tilanne vaikeutumassa ja osin kriisiytymässä

Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) tuore selvitys Jokaisen numeron takana on ihminen paljastaa karua kuvaa kyselyyn vastanneiden lapsiperheiden taloudellisesta tilanteesta kesällä. Kyselyyn vastanneista perheistä kolme neljästä kokee jatkuvasti tai usein huolta ja stressiä siitä, riittävätkö rahat arjen perusmenoihin. Tulokset osoittavat, että osa lapsiperheistä kamppailee vakavien taloudellisten haasteiden kanssa, ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat näissä perheissä pahentaneet tilannetta entisestään.

Nettikyselyyn vastasi yli 400 erilaisessa elämäntilanteessa olevaa lapsiperhettä. Kyselyn tarkoituksena on ollut kerätä ja nostaa esiin lapsiperheiden kokemuksia omasta taloudellisesta tilanteestaan ja tulevaisuuden näköaloistaan. Kyselyn painopiste on ollut vastaajien omien subjektiivisten kokemusten esiin saamisessa. Kysely ei ole tilastollisesti edustava väestökysely, mutta tuloksilla voi olla myös laajempaa ja yleistettävämpää merkitystä varsinkin heikossa tilanteessa olevien lapsiperheiden taloudellisen tilanteen kuvaajana.

Kyselyyn vastanneiden perheiden taloudellinen tilanne on heikentynyt viimeisen vuoden ja viime kuukausien aikana sosiaaliturvan heikennyksistä ja elinkustannusten noususta johtuen. Ruoan ja asumisen kallistuminen ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat ajaneet perheitä tilanteeseen, jossa päivittäisistä menoista on pakko tinkiä. Kyselyyn vastanneesta perheistä kolme neljästä kokee jatkuvasti tai usein huolta ja stressiä siitä, riittävätkö rahat arjen perusmenoihin.

Perheiden antamat vastaukset kertovat karua kieltä siitä, miten he joutuvat elämään kädestä suuhun, venyttämään euroa joka päivä ja miettimään koko ajan, miten selvitä. Perheen tilannetta yritetään helpottaa etsimällä ruokaa alennustuotteina, turvautumalla hävikkiruokaan ja hakemaan sitä ruokajonosta. Osalla tilanne on niin tiukka, että vanhempi joutuu tinkimään jopa omasta ruuastaan lasten hyväksi. Vastaajilla on huoli, että samalla joutuu tinkimään ruuan terveellisyydestä.

Ensi- ja turvakotien liitto pitää välttämättömänä, että ruuan hinnan nousua hillitään, varmistetaan kohtuuhintainen asuminen lapsiperheille etenkin pääkaupunkiseudulla ja jatketaan energian hinnan hillintään liittyviä toimia. On myönteistä, ettei ruoan arvonlisäveroa korotettu ja on pidettävä huoli siitä, ettei sitä missään vaiheessa koroteta.

Kyselyn vastauksista nousi hälyttävästi esiin vauvaperheköyhyys. Puolet vastanneista lapsiperheistä oli huolissaan siitä, saako turvattua vauvan tai lapsen välttämättömät tarpeet, ruuan, vaipat, vaatteet, terveyden ja virikkeet. Vastaajien taloudellisen tilanteen heikentyminen on aiheuttanut suurimmassa osassa vastanneista perheitä huomattavaa stressiä, mikä vaikuttaa vauvaan ja lapsiin.

– Varhaislapsuus luo edellytykset lapsen turvalliselle kehitykselle ja myöhemmälle yhteiskunnassa pärjäämiselle. Köyhyys vie vanhemmilta voimavaroja ja se vaikuttaa vanhemman kykyyn vastata vauvan tarpeisiin. Vauva-ajan köyhyys vaurioittaa vakavasti ja pahimmillaan elämänmittaisesti. On tehtävä pikaisesti konkreettinen suunnitelma vauvaperheköyhyyden poistamiseksi, sanoo pääsihteeri Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitosta tiedotteessa.

Taloudellisen tilanteen vaikeudet ovat heijastuneet vastaajien kokemuksen mukaan mielenterveyden haasteina kahdessa kolmasosassa kyselyyn vastanneista perheistä ja viidenneksessä paljon. Ensi- ja turvakotien liitto pitää tärkeänä, että perheiden varhainen tuki varmistetaan, järjestöissä tarjolla olevan varhaisen ja matalan kynnyksen tuen jatkuvuus ja toimintaedellytykset turvataan ja kehitetään perhepalvelujen saatavuutta hyvinvointialueilla. Mielenterveyspalveluihin pääsyä on parannettava, jotta apua saadaan ahdistukseen, masennukseen ja muihin mielenterveysongelmiin.

Taloudelliset vaikeudet näkyvät vastanneiden lapsiperheiden arjessa myös lisääntyneinä ristiriitoina ja perheenjäsenten välien kiristymisenä. Se ei näytä lisänneen ainakaan vielä eroaikeita ja lähisuhdeväkivalta ei vastaajien mukaan ollut perheessä lisääntynyt. On ennakoitavissa, että jos tilanne pitkittyy ja vaikeutuu entisestään eikä muutosta paremmasta ole näköpiirissä, riski näihin kasvaa. Merkille pantavaa on, että vain hyvin pieni osa vastanneista perheistä koki voivansa parantaa omaa tilannettaan, ja tulevaisuuden myönteisiä näköaloja ei nähty.

Sosiaaliturvan heikennykset, etenkin asumistuen ehtojen tiukentuminen, työttömyysturvan suojaosan sekä lapsikorotusten poistaminen, ovat syventäneet taloudellista epävarmuutta. Nämä muutokset ovat lisänneet monien perheiden ahdinkoa ja tehneet arjen hallinnasta entistä vaikeampaa. Osa perheistä kokee, että järjestelmän jäykkyys ja tukien viiveet pahentavat tilannetta.

Kyselyn tuloksissa näkyy myös se, että päivittäistä arkea on joissakin perheissä jouduttu kattamaan luotoilla ja niiden kanssa on ajauduttu vaikeuksiin. Ensi- ja turvakotien liitto pitää tärkeänä, että perheiden velkaantumista ehkäistään tehostamalla talousneuvontaa ja kehittämällä sosiaalista luototusta.

Hyvinvointialueilla on taloudellisesta tiukkuudesta huolimatta varmistettava resurssien riittävyys ehkäisevään ja täydentävään toimeentulotukeen. Sosiaalityöntekijöiden tuki on varmistettava niille toimeentulotukea saaville perheille, joilla tilanteeseen liittyy myös muuta tuen tarvetta.

Ensi- ja turvakotien liitto pitää selvityksen tulosten pohjalta välttämättömänä, että lapsiperheisiin kohdistuneita etuusleikkauksia kohtuullistetaan. Lapsiperheköyhyyden vähentämiseen on määrätietoisesti tartuttava ja pidettävä kiinni sitoumuksesta vähentää köyhyydessä elävien lasten määrää 30 000 lapsella vuoteen 2030 mennessä. Sosiaaliturvakomitean työtä on välttämätöntä jatkaa ja huolehdittava etuuksien riittävästä tasosta.

Kysely toteutettiin avoimena nettikyselynä kesäkuussa. Vastauslinkkiä ja -pyyntöä jaettiin liiton jäsenyhdistysten kautta lapsiperheille ja laajemmin verkon kautta bannerimainontana kohdennetusti vauvaperheitä kiinnostavien mediasisältöjen yhteydessä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Turku velkaantuu vauhdilla

Talousjohtaja Valtteri Mikkola ja pormestari Piia Elo (sd.) kertoivat ensi vuoden talousarvioesityksen linjauksista.

Turun kaupunki laatii talousarviota ensi kertaa pormestari Piia Elon (sd.) johdolla. Kesällä saatiin aikaiseksi pormestarisopimus, jossa ovat mukana valtuuston kaikki poliittiset ryhmät. Jääminen pois sopimuksesta tarkoittaisi vaikutusmahdollisuuksien menettämistä. Sopimus vaikuttaa luottamushenkilöpaikkojen jakoon. Jos haluaa vaikuttaa, tarvitaan paikkoja kaupunginhallituksessa, lautakunnissa ja johtokunnissa.

Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista

EU-tuomioistuin antoi 11. marraskuuta ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain.

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien johtoon

Mikko Rantanen.

Stina Siikonen Salosta ja Mikko Rantanen Turusta ovat ilmoittautuneet ehdolle Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Suomen Yrittäjien aluejärjestö valitsee puheenjohtajan vuosikokouksessa 3. joulukuuta.

Finnlines-yhtiön liiketulos kohentui selvästi

Finnlines-konsernin liikevaihto oli tammi–syyskuussa oli 547,1 (547,2 vuonna 2024) miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja ja veroja (EBIT) oli 74,5 (72,3) miljoonaa euroa. Viime vuoden tulos sisältää liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut kolmen aluksen myyntivoitot. Operatiivinen liiketulos parani edellisvuodesta 17,6 miljoonaa euroa. Raportointikauden tulos oli 68,4 (52,1) miljoonaa euroa.

Kysely: Kausivalot voivat syttyä, kun illat pimenevät

Kausivalot voivat syttyä pihoilla ja parvekkeilla heti iltojen pimetessä tai viimeistään marraskuussa. Sopiva aika jouluvalojen sammuttamiseen on loppiainen tai helmikuun alku, mutta kausivaloja voi pitää päällä vaikka läpi vuoden.

Painava sähköauto vaatii tarkkuutta renkaiden valinnassa

Talvi voi tuoda sähköautoilijalle erityisiä vaaranpaikkoja, jotka liittyvät renkaiden valintaan ja ajotapaan. Oikeilla rengasvalinnoilla voi ehkäistä vahinkoja ja parantaa liikenneturvallisuutta merkittävästi.

Eurobarometri: Huoli elintarvikkeiden mikromuoveista lisääntynyt Suomessa

EU-kansalaisten mielipiteitä luotaavan kyselyn mukaan kansalaisten huoli elintarvikkeiden mikromuoveista on lisääntynyt Suomessa. Eurobarometrin mukaan suomalaisvastaajista 51 prosenttia kokee ruoasta löytyvät mikromuovit suurimmaksi elintarviketurvallisuuden huolenaiheeksi ja 90 prosenttia kertoo ainakin kuulleensa aiheesta. Mikromuovihuolen osalta kasvua edellisestä, kolmen vuoden takaisesta kyselystä on 11 prosenttiyksikköä.

Kysely: Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, mutta vain harva valmis maksamaan siitä enemmän

Suomalaisista yli puolet suhtautuu myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, selviää tuoreesta Sähköistyvä Suomi -kyselytutkimuksesta. Samalla suomalaisia huolestuttaa vaikutukset sähkön hintaan ja kotitalouksien eriarvoistumiseen, kulutuksesta ollaan kuitenkin valmiita joustamaan. Sähköistämisellä tarkoitetaan siirtymistä fossiilisista energialähteistä fossiilivapaaseen sähköön yhteiskunnan eri sektoreilla.

Tuloverojen määrä kasvoi mutta kasvu hidastui viime vuonna

Tuloverojen yhteismäärä (henkilöiden tuloverot ja yhteisöverot) oli viime vuonna 45,1 miljardia euroa, eli 1,3 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2023 (+2,9 %). Keskimäärin suurimmat veronpalautukset maksettiin Kauniaisissa. Vuoden 2024 henkilö- ja yhteisöverotuksen verotiedot tulevat julkisiksi keskiviikkona 12. marraskuuta.

Vuokraskuuteilla ei jatkossa ajeta Turussa viikonloppuöisin

Mikroliikkumisen ongelmakohtiin pyritään jatkossa puuttumaan kansallisen lainsäädännön avulla. Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta

Kaija Vähä-Vahe-Hirvilahti (vas.) ja Kirsi Koskinen.

Turun ja Kaarinan seurakuntien nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta. Kahden vuosikymmenen aikana yli 20 000 turkulaista ja kaarinalaista lasta ja aikuista on nähnyt heidän esityksiään ja päässyt osalliseksi nukketeatterin taiasta.

Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä

– Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Kaarina-talossa luento Reidar Särestöniemestä

Reidar Särestöniemi: Kansanmusiikilla viritetty omakuva (1972).

Kaarinan Taideyhdistyksen kanssa yhteistyössä toteutettava luento käsittelee taiteilija Reidar Särestöniemen elämää ja taidetta. Luento kuullaan Kaarina-talossa torstaina 13. marraskuuta. Särestöniemi (1925–81) on tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita ja aikansa merkittävin lappilainen taiteilija. Särestöniemen syntymästä on kulunut tänä vuonna sata vuotta. Luennoitsijana on taidehistorioitsija, FM Leena Reinilä .

Syöpäpotilaan yhdenvertainen hoitopolku yhteinen tavoite

Kymmenvuotisen strategian tavoitteena on kehittää ihmislähtöisiä palveluita ja varmistaa yhdenvertainen syövänhoito. Samalla vähennetään syöpätaakkaa ehkäisyn ja varhaisen toteamisen kautta.

Lähijunien paluu Toijalan radalle lähempänä kuin 30 vuoteen – kunnat haluavat tunnin vuorovälin junaliikenteen Turun ja Tampereen välille

Radanvarren kunnat Tampereelta Turun kautta Naantaliin haluavat korvata riittämättömästi palvelevan markkinaehtoisen kaukojunayhteyden tiheämmällä lähijunaliikenteellä. Junayhteys tahdotaan osaksi valtion vuonna 2031 käynnistyvää ostoliikennekokonaisuutta. Kasvukolmion Turun ja Tampereen välisen kyljen kehittäminen hyödyttää koko Suomen taloutta.

Topinojan pintarakenneurakasta aiheutuu hajuhaittaa

Topinojan jätekeskuksessa käynnissä oleva vanhan kaatopaikka-alueen pintarakenneurakka aiheuttaa tällä hetkellä hajuhaittoja. Haju aiheutuu salaojalinjojen kaivuutyöstä, joka kestää arviolta noin viikon verran. Hajun voimakkuus voi vaihdella säätilan mukaan, ja se saattaa olla ajoittain voimakasta.

Urban Partners ja Rakennusliike Lapti voittaneet kilpailutuksen viiden päiväkodin toteutuksesta Turkuun

Havainnekuva Härkämäen päiväkodista.

Turun kaupunki investoi historiallisen paljon kouluihin ja päiväkoteihin. Osana Turun päiväkotien uudistushanketta Urban Partners ja Rakennusliike Lapti rakentavat suunnitelmien mukaan viisi uutta päiväkotikiinteistöä kaupungin omaan käyttöön.

Urheilu

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.