Varha yhtenäistää vuokrasopimuksia
Varhalle siirtyi viime vuoden alussa noin 3 200 asukasvuokrasopimusta. Vuokrasopimukset ovat toisiinsa nähden eriarvoisia taloudellisten seikkojen ja monien muiden sopimusehtojen osalta. Tämän vuoksi asukasvuokrasopimukset ja niiden ehdot on päätetty päivittää yhdenvertaiseksi koko alueella.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus päätti kokouksessaan 27. elokuuta, että Varhan asukasvuokrasopimusten ehdot ja periaatteet yhtenäistetään koko alueella.
Varha vastaanotti vuoden 2023 alussa Varsinais-Suomen kunnilta sekä Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymältä ja Kårkullan kuntayhtymältä noin 3 200 asukasvuokrasopimusta. Siirtyneet asukasvuokrasopimukset olivat laadultaan, ehdoiltaan ja muodoltaan vaihtelevia. Siirtymävaiheessa Varha ei uusinut vuokrasopimuksia, jotta siirtymä saatiin päätökseen turvallisesti.
Lain mukaan vuokria tai muitakaan ehtoja ei voida muuttaa yksipuolisesti, joten nyt kaavailluille sopimusten muutoksille on saatava asukkaan hyväksyntä. Varha tulee siten esittämään nykyisille asiakkailleen uutta vuokrasopimusta, jotta ne olisivat kaikille yhdenvertaiset. Vuokrasopimusten yhtenäistäminen koskee Varhan asumispalveluiden asiakkaita.
Asuntokohtainen vuokra määräytyy jatkossa omakustannusperiaatteen mukaisesti. Sillä tarkoitetaan asukasvuokrien määräytymistä asuntokohtaisesti samalla neliöhinnalla, kuin mitä Varha maksaa kiinteistön omistajalle.
Varha toimii oman palvelutuotannon asumisyksiköissä ja asunnoissa ns. ensivuokralaisena, joka jälleenvuokraa tilat asiakkailleen. Varhan maksaman vuokratason määrittää kiinteistön omistaja, suurimmassa osassa joko kunta, kunnan omistama osakeyhtiö tai asumistoimintaa varten perustettu yleishyödyllinen säätiö.
Uusiin vuokrasopimuksiin asetetaan katoksi Kelan eläkkeensaajan asumistuen enimmäisasumismenot. Mikäli omakustannusperiaatteella laskettu vuokra ylittäisi Kelan eläkkeensaajan asumistuen vuosittain vahvistettavat enimmäisasumismenot, korotetaan vuokria korkeintaan Kelan enimmäisasumismenojen enimmäismäärään. Tämä huomioidaan asukkaan vuokrasopimuksessa.
Vuokran lisäksi kulutussähköstä veloitetaan 15,50 euroa kuukaudessa per asunto ja vedestä 15 euroa kuukaudessa per asunto. Kustannukset sidotaan vuokran tapaan elinkustannusindeksiin.
Yhtenäistäminen alkaa niiden asukkaiden kohdalla, joilla on voimassa oleva vuokrasopimus siten, että asukkaille lähetetään kirje, joka sisältää uudet vuokrasopimusehdotukset. Uudet sopimukset ja ehdot astuvat voimaan 1.1.2025 tai viimeistään, kun aiemman sopimuksen irtisanomisehdot sen mahdollistavat.
Toimeenpanoon sisältyy asiakkaiden, edunvalvojien ja asiakkaan asioita hoitavan omaisen informointi muutoksesta.
Uusien asiakkaiden kohdalla omakustannusperiaatteen mukaista vuokraa aletaan periä jo 1. syyskuuta alkaen. Myös uusien asiakkaiden kohdalla vuokran lisäksi kulutussähköstä veloitetaan 15,50 euroa kuukaudessa per asunto ja vedestä 15 euroa kuukaudessa per asunto.
Lähtökohtana valmistelussa on, että vuokrasopimuksiin tehtävät muutokset eivät vaaranna asiakkaan toimeentulon edellytyksiä. Asukasta tuetaan myös etuisuuksien hakemisessa sopimusten yhtenäistämisen yhteydessä.
Koska nykyisissä vuokrasopimuksissa on paljon eroja, voisivat joidenkin asiakkaiden kohdalla vuokrat nousta merkittävästi yhdellä kertaa. Tämä tullaan huomioimaan siten, että mikäli nykyisen asiakkaan vuokra nousisi omakustannusperiaatteen vuoksi yli 15 prosenttia kerralla, toteutetaan muutos siten, että vuokraa nostetaan 15 prosenttia vuosittain, kunnes vuokra vastaa omakustannusperiaatteen mukaista vuokraa.
Vuokra on vuokrankorotusten jälkeen enintään Kelan eläkkeensaajan asumistuen vuosittain vahvistettavan enimmäisasumismenojen suuruinen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















