Ei ole suuri uutinen, että Turun kaupunkiseutu kasvaa. Se on, että kasvu on jatkumassa rajuna hamaan tulevaisuuteen. Näin on ainakin, jos luottaa tuoreeseen väestöennusteeseen. Ja miksi ei luottaisi?

Ennusteiden heikkous on aina se, että perustuvat toteutuneeseen kehitykseen. Ne eivät siis ennakoi sitä, mikä on ennakoimatonta. Miten voisivatkaan? Ennakoimattomia asioita kuitenkin tapahtuu. Lähes aina.

Turun kaupunkiseudun kuuden kunnan yhteiskasvu vuoteen 2040 mennessä on 54 000–78 000 asukasta. Määrä on huima.

Ennusteessa on mallinnettu kolme kasvu-uraa. Miksi? Ennustaminen on aina vaikeaa mutta nyt se on erityisen vaikeaa. Kaksi poikkeuksellista ilmiötä sotkee kuviota.

Syntyvyys on romahtanut ennennäkemättömästi. Syntyvyys on viimeksi ollut alhaisempaa Suomessa koleravuonna 1836. Piristymisestä ei näy merkkejä mutta onko hedelmällisyysluku jäämässä pysyvästi näin alhaiseksi? Maahanmuutto on kaksi viimeistä vuotta ollut ennätyksellisellä tasolla. Jatkuuko se myös tulevina vuosina samanlaisena?

Kasvu-uria on siksi kolme. Perusuran ennuste leikkaa maahanmuuton kasvukulmaa ja jättää huomiotta korona-ajan poikkeuksena kuntien välisessä muutossa. Korkeamman syntyvyyden skenaario kohentaa hieman hedelmällisyyslukua aallonpohjasta. Korkeamman maahanmuuton skenaario näyttää kehityksen, jos muuttovirrat pysyvät nykyisenlaisina.

Kasvu on positiivinen asia mutta se tuottaa myös kasvukipuja. Kasvua on hallittava. On investoitava uuteen. On mietittävä liikenneratkaisuja, sillä autoliikenne puuroutuu kaupunkiseudulla ilman uudenlaista joukkoliikenneajattelua. On puntaroitava mitä palveluja tarvitaan ja missä niitä tarjotaan. On rakennettava uusia asuntoja mutta minne ja miten paljon? On torjuttava segregaatiota. Ghettoutuminen on estettävä.

Kasvu tarjoaa mahdollisuuksia mutta pikkupolitikoinnista on siirryttävä uuteen aikakauteen myös päätöksenteossa. Seutuyhteistyössä on siirryttävä kyräilystä yhteisten etujen tunnistamiseen.

Lasse Virtanen