Kaarinalainen Alvar Siimesvaara ajoi kartingin KZ2-luokan SM-hopeaa
Kaarinalainen Alvar Siimesvaara varmisti viikonloppuna uransa kolmannen SM-mitalin. Hän ajoi KZ2-luokan SM-pisteissä hopealle. 16-vuotta elokuun alussa täyttänyt Siimesvaara ajaa ulkomailla CRG-runkomerkin virallisena tehdaskuljettajana ja kauden päätavoitteena on luokan MM-kilpailu, joka ajetaan lokakuun alussa Portugalin Portimaossa.
Viime kaudella Siimesvaara voitti OK-luokan Suomen mestaruuden ja päätti siirtyä vaihteelliseen KZ2-luokkaan, jota pääsi totuttelemaan vielä syksyllä.
– Viime syksynä hyppäsin kylmiltään KZ2-luokan SM-kilpailuun. Uusina asioina tulivat etujarrut sekä vaihteet, joten kisa oli haastava mutta opettavainen, ja sijoitus tyydyttävä 5. Tähän kauteen valmistautuminen alkoi jo talvella ja alkuvuoden ensimmäiset kilpailut menivät hieman opetellessa, mutta kauden edetessä on vauhtini lähestynyt kärkeä joka kilpailussa, Siimesvaara kertoo tiedotteessa.
Siimesvaara on kuulunut jo vuosien ajan Suomen kansainvälisiin nouseviin kartingkuljettajiin, joiden pääpaino on kansainvälisissä sarjoissa SM-sarjan lisäksi. Siimesvaaran kilpailukalenteriin tänä vuonna on ulkomailla kuulunut WSK-kilpailuja, EM-sarja sekä Champions of the Future -sarja.
– KZ2-luokka on tasoltaan todella kova, jossa ajaa myös ammattilaisia. Tämä oli tiedossa, kun kauteen lähdettiin ja tulostavoitteet asetettiin maltillisesti. Halusimme panostaa omaan oppimiseen ja kehitykseen, jonka kautta myös tulokset paranisivat ja tämä onkin tapahtunut koko kauden ajan. CRG on luokan huipputiimi ja loistavana apuna ja mittarina on myös ollut tiimikaveri Paavo Tonteri, joka kuuluu luokan maailmankärkeen, Siimesvaara jatkaa.
SM-sarjassa Siimesvaaran ajo oli vakuuttavaa koko kauden, vaikka mukaan mahtui myös epäonnea. Alvar ajoi kaikissa 8 lähdössä pisteille, voittaen kuluvana viikonloppuna kaksi viimeistä finaalia. Taakse jäi myös Paavo Tonteri, joka kuitenkin vei mestaruuden.
– Olen tyytyväinen koko SM-sarjaan ja tässä tapauksessa hopea ei ole häpeä, kun vastassa on Tonterin kaltainen luokan huippunimi. Varsinkin sunnuntain toisen finaalin voitto maistui hyvältä, kun ajoin lähdöstä voittoon, pitäen Paavon takana. Haluan kiittää Suomen tiimiä, mekaanikkoa, yhteistyökumppaneita ja tietenkin perhettä isosta tuesta.
Jo tulevana viikonloppuna ajetaan EM-sarjan viimeinen osakilpailu Italian Val Vibratassa, jonka jälkeen suunnataan Portimaoon ajamaan testiä sekä esikilpailu ennen varsinaista MM-kilpailua.
– SM-sarja osoitti, että pystyn ajamaan vauhdillisesti samalla tasolla kuin Tonteri, joten lähden hakemaan Val Vibratasta kauden parasta kansainvälistä tulosta. Ja sitten aletaankin keskittymään kauden päätapahtumaan, Portimaoon.
Kerttulin urheilulukion tänä syksynä aloittanut Siimesvaara haluaa panostaa tulevaisuudessa täysillä moottoriurheiluun.
– Urheilulukiossa pystyn panostamaan sekä opiskeluun että harjoitteluun ja kilpailemiseen täysillä. Ensi vuonna jatkan KZ-luokassa ja tavoitteena on ajaa kansainvälisellä huipulla.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















