Kuluttajista joka viides aikoo lisätä suomalaisen ruoan ostamista
Yli puolet suomalaisista kertoo ostavansa jo paljon suomalaista ruokaa, osa jopa kaiken, minkä suomalaisena saa. Tässä joukossa on myös paljon heitä, jotka aikovat lähitulevaisuudessa ostaa enemmän suomalaista ruokaa.
– Suomalaisen ja suomalaisena pidetyn ruoan tarjonta on kaupoissa hyvä, mutta silti tulosten näinkin suuri joukko suomalaisen ruoan tosiystäviä yllätti myönteisesti, sanoo Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi tiedotteessa.
Suomalaisen ruoan ostoaktiivisuus on vahvimmillaan varttuneiden naisten keskuudessa ja lähempänä ruoan tuotantoa, eli maaseutukunnissa. Maataloustuottajien tai tuottajaperheessä kasvaneiden keskuudessa on huomattavan monia, jotka ostavat suomalaisena kaiken mahdollisen. Myös oma puutarhaharrastus näyttää aktivoivan suomalaisen ruoan ostamista, samoin työskenteleminen ruoka-alalla.
Suurin osa suomalaisista aikoo ostaa suomalaista ruokaa saman verran kuin ennenkin (73 %). Nykyistä enemmän suomalaista ruokaa aikoo ostaa joka viides (20 %) aikuisista suomalaisista. Lisää suomalaista ruokaa syödään lähitulevaisuudessa todennäköisimmin lapsiperheissä sekä ruoka-alalla työskentelevien keskuudessa, maataloustuottajien tuttavapiirissä ja maatilojen suoramyynnin asiakkaissa.
– On hienoa, että ruoka-alalla työskentelevien keskuudessa suomalaisen ruoan ostaminen ja ostamisen lisääminen on korkealla. Tämä kertoo luottamuksesta oman maan ruokaketjun tekemiseen, Syväniemi toteaa.
Tutkimuksen toteutti IRO Research Oy. Tiedot kerättiin internetpaneelissa 11.–18. kesäkuuta. Vastaajina oli tuhat täysi-ikäistä suomalaista valtakunnallisesti edustettuna. Tutkimustulokset ovat vapaasti käytössä lähde mainiten.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















