Matka ihmismielen syövereihin
Jasmin Yli-Huhtalan näyttely Aivosirkus on esillä Galleria Räyhässä. Näyttely tarjoaa värikkään matkan ihmismielen syövereihin. Se heijastaa tunteiden ja alitajunnan sekasortoa, johon ympäröivä maailma meitä ohjaa. Akryyli- ja öljymaalausten lisäksi näyttelyssä nähdään Yli-Huhtalan ensimmäiset keramiikkateokset, jotka ovat syntyneet täysin intuition varassa, kuvastamaan erilaisia tunnetiloja.
Näyttelyn teokset kuljettavat katsojan tunteiden ja alitajunnan labyrinttiin, jossa järjestys ja kaaos kohtaavat. Värit, muodot ja materiaalit kietoutuvat toisiinsa kuin ajatusten virta, joka ei aina löydä selkeää suuntaa. Tämä kokonaisuus on samalla kiehtova ja hämmentävä – aivan kuten ihmismieli itsekin.
Yli-Huhtala (s.1991) on nykytaiteilija Riihimäeltä. Kuvataide kulkee vahvasti mukana suvussa ja kosketus taiteeseen löytyi jo varhaislapsuudessa. Hänen teoksensa seikkailevat abstraktin ja esittävän taiteen rajapinnalla, jättäen katsojalle ehdotelmia ja tulkinnanvaraisuutta.
– Teosten keskiössä esiintyvät erilaiset ihmishahmot, joiden avulla havainnollistan tiedostettuja ja tiedostamattomia tunteita ja kokemuksia nyky-yhteiskunnan pyörteissä. Värit liikuttelevat mieltämme mitä ihmeellisimmillä tavoilla ja on mielenkiintoista nähdä, miten ne peilaavat kankaalta katsojaan. Ihmismielen monimutkaisuus inspiroi itseäni syvästi ja erityisesti ihmisen alitajunta tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman taiteen luomisessa ja se toimii myös lähtökohtana omalle taiteelleni.
– Semiabstraktissa tyylissä itseäni kiehtoo sen keskeneräisyys ja tolkuton epätäydellisyys. Työskentelytapani on kokeileva. Maalausprosessin intuitiivinen puoli rakentaa värimaailmat kerros kerrokselta, ilman harkintaa tai sääntöjä. Itseäni kiehtoo hyvin epätyypillisetkin väriyhdistelmät, joiden välille syntyy lopulta monimutkaisen outo harmonia. Se pitää uuden luomisen mielenkiintoisena ja arvaamattomana. Keramiikka on ilmestynyt mukaan taiteelliseen työskentelyyni vain muutama kuukausi sitten ja on hienoa saada ensimmäiset teokset esille juuri tähän näyttelyyn.
Yli-Huhtalan teoksia on yksityiskokoelmissa Suomessa, Sveitsissä, Saksassa ja Alankomaissa sekä lisäksi julkisissa tiloissa Hyvinkään sairaalalla. Hänen töitään on nähty useissa jurytetyissä näyttelyissä Suomessa, muun muassa Tampere-talon Talvipuutarhassa, Galleria Pihatossa, Taidekeskus Taarastissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















