Kahden miehen ikkunatehdas muutti Runosmäkeen
Vuoden alussa Turun Runosmäkeen pienen ikkunatehtaan perustanut Uolevi Pitkänen kertoo tuotannon lähteneen hyvin käyntiin. Tehdas toimii parhaillaan kahden yrittäjänsä voimin, mutta Pitkänen uskoo, että lähitulevaisuudessa ja tilauskannan vahvistuessa voidaan palkata uusia käsiä.
– Keväällä erityisesti mökkiläiset kiinnostuivat meidän ikkunoista. Ja nyt meille on tulossa isompiakin asiakkaita. Eli ihan hyvin tämä on lähtenyt käyntiin, Pitkänen iloitsee.
Pitkäsen mukaan heille on periaatteessa sama tilaako asiakas yhden vai useamman ikkunan kerralla, sillä heidän tuotantonsa ikkunat valmistetaan aina mittatilaustyönä. He valmistavat pitkäikäisiä komposiitti-ikkunoita.
Pitkänen ja hänen entinen työkaverinsa Aki Haho ostivat vuoden vaihteessa aikaisemmin Kankaanpäässä perustetun ja toimineen perheyritys Wilmaikkunan.
– Olen aina haaveillut itse yrittämisestä. Nyt kun tämä jo 25 vuotta toiminnassa ollut ikkunatehdas tuli myyntiin, niin meitä alkoi kiinnostaa sen tarina. Aloimme selvittää, millaisia kokemuksia heidän asiakkaillaan oli näistä ikkunoista. Ja koska saimme heiltä niin hyvää palautetta, niin päätimme ostaa tehtaan, Pitkänen kertoo.
Seitsemän vuotta Turussa asunut Pitkänen kertoo kotiutuneensa hyvin Turkuun, joten hän halusi perustaa yritystoimintaa asuinpaikkakunnalleen.
– Siirsimme tuotannon tammikuussa Kankaanpäästä Turkuun. Helmikuussa saimme ensimmäiset tilaukset. Pidän todella paljon Turusta, joten tänne haluan nyt jäädä, kertoo alun perin Limingasta kotoisin oleva Pitkänen.
Kaksikko perusti yrityksensä keskelle rakennusalan ahdinkoa, mutta Pitkäsen mukaan hiljaiset markkinat toimivat pienelle yritykselle, joka panostaa hänen mukaansa laatuun.
– Silloin kun on kova rakennusbuumi päällä, niin kukaan ei ehdi keskittymään muuta kuin kilpailuttamaan halvimman vaihtoehdon. Nyt kun markkinat ovat hiljaiset, niin silloin taas rakennusalan yrityksillä on aikaa keskittyä etsimään erilaisia vaihtoehtoja, Pitkänen kertoo.
Pitkänen on toiminut aikaisemmin vuosia ikkuna-alalla Pirkanmaalla, joten hänellä on kokemusta ikkunoista. Hän kertoo itse haluavansa panostaa laatuun ja ikkunoiden ekologisuuteen sekä energiatehokkuuteen.
Ikkunat valmistetaan Runosmäen 300 neliömetrin kokoisessa hallissa valmiista profiilista ja ne lasitetaan Suomessa valmistetuilla laseilla.
– Profiilit valmistetaan Saksassa kierrätetystä PVC-muovista. Tiedän, että joillekin PVC-muovi on kirosana, mutta maailma on sitä pullollaan, joten on hyvä laittaa se kiertoon järkevällä tavalla, Pitkänen sanoo.
Marianne Rovio


















