Mielipide: Lisää vastuullisuutta energiaviestintään
Aamusten verkkosivuilla julkaistiin 15. heinäkuuta juttu otsikolla ”Kiinnostus sähkön alkuperään kasvussa”. Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön mainitaan olevan ympäristöystävällistä ja kestävästi tuotettua.
Energiakeskustelussa on alettu yleisesti puhua sähköntuotannon ympäristöystävällisyydestä, kun tarkoitetaan tuotannon kasvihuonekaasupäästöjä ja vähähiilisyyttä.
Yleisessä kielenkäytössä ympäristöystävällisyyden käsite on kuitenkin laajempi, ja sillä tarkoitetaan ympäristölle aiheutuvien haitallisten vaikutusten vähäisyyttä.
Jutun mukaan ihmiset voivat varmistua käyttämänsä sähkön ympäristöystävällisyydestä ostamalla alkuperätakuuvarmennettua tai EKOenergia-merkittyä uusiutuvaa energiaa.
Uusiutuvan tai hiilineutraalisti sähkön tuottajat saavat tuottamansa sähkön mukaisen määrän sähkön alkuperätodistuksia Fingridin ylläpitämästä alkuperärekisteristä ja voivat myydä ne kansainvälisillä alkuperätodistusten markkinoilla. Siten toisessa maassa toimiva teollisuusyritys voi alentaa käyttämänsä sähkön hiilidioksidipäästöjä ostamalla esimerkiksi Suomessa tuotetun tuulivoiman alkuperätodistuksia. Viime aikoina alkuperätodistusten hinta on liikkunut 4–8 euron paikkeilla megawattitunnilta (HS 15.11.2023).
Sähkön alkuperätodistuksia koskeva viestintä on usein harhaanjohtavaa. Kuluttajien annetaan ymmärtää, että alkuperätodistuksella merkitty sähkö olisi tuotettu ympäristöystävällisellä ja luontoa kunnioittavalla tavalla, vaikka alkuperätodistuksella varmennetaan ainoastaan sähkön alkuperä eli vähähiilisyys.
EKOenergy-merkin kriteeristöön sisältyy myös se, että tuotantolaitokset on sijoitettu suojeltujen luontokohteiden ja tärkeiden lintualueiden ulkopuolelle, ja ne huomioivat vesistöjen jatkuvan virtauksen, mutta tätä laajemmin ei tämäkään ympäristömerkki tuotannon aiheuttamia luontovaikutuksia huomioi.
Myös yritykset ovat alkaneet käyttää markkinoinnissaan enemmän ympäristöystävällisyydestä ja vastuullisuudesta kertovia väittämiä. Kuluttajien voi olla vaikeaa erottaa luotettavat viherväittämät suoranaisesta viherpesusta.
Uusiutuvalle energialle on luotu taitavalla viestinnällä perusteettoman ihanteellinen julkisuuskuva, jolla käsitys tuotannon ympäristöystävällisyydestä on saatu vakiinnutettua ihmisten mieliin, vaikka oikeampaa olisi puhua vain ilmastoystävällisyydestä. Energiaviestintään tarvittaisiin lisää vastuullisuutta ja rehellisyyttä.
Sari Murto, FM, pj, Ismo Anttalainen, agrologi, vPJ,
Riitta Lindgren, KTM, luvitusasiantuntija, Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry


















