Minkälainen on vihreä siirtymä taloyhtiöissä?
Eurooppa-foorumi järjestetään seitsemättä kertaa Turussa 28.–30. elokuuta. EU-keskustelun teema on tänä vuonna Euroopan turvallinen tulevaisuus. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi järjestää 28. elokuuta kello 13.30 paneelikeskustelun, jonka aiheena on Vihreä siirtymä taloyhtiöissä. Suomessa asunto-osakeyhtiöistä runsaat 80 000 on kotitalouksien omistamia niin sanottuja hajautetun omistuksen taloyhtiöitä, joissa on runsaat 1,3 miljoonaa asuntoa. Keskustelun teema koskettaa monia kansalaisia.
Osana EU:n laajuista ilmastotyötä ja pyrkimyksiä vähentää riippuvuutta Venäjän fossiilisesta energiasta rakennusten energiatehokkuusvaatimukset kiristyvät. Suomalaisten kodit sijaitsevat osittain sellaisilla alueilla, jossa väki vähenee eikä korjaaminen aina ole taloudellisesti perusteltua tai rahoitusta on vaikeasti saatavissa. Sillä miten rakennusten energiatehokkuusdirektiivi toteutetaan kansallisesti, on suuri vaikutus kansantalouteen ja kotitalouksien varallisuuteen.
Energiatehokkuusdirektiivin kansallinen lainsäädäntötyö on alkanut. Kiinteistöliitto pitää hyvänä sitä, että yksittäisten asuinrakennusten energiakorjausvelvoitteen sijasta tarkastellaan asuinrakennuskantaa kokonaisuutena.
– Direktiivin kansallisessa toimeenpanossa joudutaan edelleen ratkomaan monia kimurantteja kysymyksiä: mitä rakennuksia energiatehokkuustavoitteet koskevat, millaista tukea on saatavana ja miten huolehditaan siitä, että energiatehokkuus paranee rakennuskannan tasolla ilman, että syntyy kohtuuttomia tilanteita, toteaa Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Juuso Kallio.
Energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää myös asumiskulujen kurissa pitämisen vuoksi.
– Tyypillisesti taloyhtiön hoitokuluista 35–40 prosenttia käytetään lämmitykseen, kiinteistösähköön ja käyttöveteen. Energiatehokkuudessa pitää huomioida myös hyvä asumisviihtyvyys eli hyvä sisäilmasto. Pidempien ja kuumempien hellejaksojen myötä kesäajan sisälämpötilat nousevat monissa asunnoissa tukalan kuumiksi. Viilennystä tarvitaan jatkossa yhä useammassa huoneistossa, jotta asumisterveys ja -viihtyvyys pysyvät hyvänä, kertoo Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen neuvontainsinööri Matts Almgrén.
Tilaisuudessa keskustellaan muun muassa seuraavista kysymyksistä: Mikä on taloyhtiöiden rooli vihreän siirtymän toteuttajana ja ilmastonmuutoksen torjunnassa? Millaisia vaikutuksia rakennusten energiatehokkuusdirektiivillä on asuinrakennuskantaan ja millaisia haasteita taloyhtiöt kohtaavat?
Keskustelijoin ovat pääekonomisti Henna Mikkonen, Säästöpankkiryhmä, kansanedustaja Ville Valkonen (kok.), apulaispormestari Elina Rantanen (vihr.), Turun kaupunki, avainasiakaspäällikkö Emmi Harava, Fortum Power and Heat Oy ja neuvontainsinööri, energiatekniikan DI Matts Almgrén, Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi.
Keskustelun moderaattorina on toiminnanjohtaja Juuso Kallio, Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi.
Paikkana on kaupunginteatterin Sopukka Itäisellä Rantakadulla. Tapahtuma on kaikille osallistujille ilmainen. Tapahtumaan haluavien on kuitenkin ilmoittauduttava ennakkoon. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kaikki ohjelmanumerot striimataan ja niitä voi seurata vapaasti.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















