Yrittäjät: Soten valvontalakia muutettava välittömästi

Suomen Yrittäjät vaatii nopeita toimia sote-kriisin ratkaisemiseksi. Soteri-rekisterin isot ongelmat ovat aiheuttaneet sen, että tuhannet yrittäjät eivät voi harrastaa ammattiaan.

– Yrityksiltä on turha odottaa kasvua, jos yrittäjät eivät pääse harjoittamaan liiketoimintaa, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo tiedotteessa.

Suomen Yrittäjiin on tullut tämän vuoden aikana tullut runsaasti hätähuutoja sosiaali- ja terveysalan yrittäjiltä liittyen Soteri-rekisterin vaikeuksiin. Viranomaisten käsittelyaika on venynyt usein jopa yli puoleen vuoteen. Moni yrittäjä ei voi harjoittaa ammattiaan. Tilanne on yrittäjäjärjestön mukaan sietämätön.

Nykyisen lain mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen edellyttää rekisteröintiä, ja yrittäjien on odotettava myönteistä rekisteröintipäätöstä ennen toimintansa aloitusta, vaikka heillä on voimassa oleva ammattihenkilöoikeus.

Tällä hetkellä yli 3 400 yrityksen toiminta on keskeytynyt. Lupauksista huolimatta jonot eivät ole lyhentyneet. Uusi laki tuli voimaan 2024 alusta, ja lupajonot ovat koko voimassaoloajan vaihdelleet 3 200–3 900 yrityksen välillä.

– Maan hallitus on ohjelmassaan linjannut yritysten kasvun esteiden purkamisesta. Hallituksen on vihdoin ryhdyttävä riittäviin toimenpiteisiin lupajonojen lyhentämiseksi. Toisessa lisätalousarvioesityksessä myönnetty 677 000 euron määräraha ohjelmiston kehittämiseen ja ministeri Juuson määräyskirje lisätyövoimasta Etelä-Suomen aluehallintovirastolle eivät muuta kriittistä tilannetta, tiistaina koolla ollut Suomen Yrittäjien hallitus toteaa kannanotossaan.

– Ongelma on rakenteellinen ja lakitekninen. Nyt lupia käsittelee Valvira ja seitsemän itsenäistä aluehallintovirastoa. Lähes puolet jonossa olevista yrityksistä on Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueelle, ja voimavarojen siirto eri aluehallintovirastojen välillä on osoittautunut vaikeaksi. Nyt ei ole kuitenkaan aikaa odottaa 2026 aloittavaa uutta valtakunnallista lupavirastoa.

Yrittäjäjärjestö vaatii välittömästi radikaaleja toimia kriisin ratkaisemiseksi, jotta yrittäjät voivat harjoittaa ammattiaan.

Yrittäjät edellyttää, että väliaikaispykälällä palataan valvontalakia edeltävään tilanteeseen niin, että yritykset saisivat aloittaa toimintansa ehdollisena heti hakemuksen jätettyään. Mikäli valvoja näkee rekisteröinnissä puutteita, niistä ilmoitettaisiin hakijalle ja täydennykset on toimitettava vuosi-ilmoitusten yhteydessä.

Mikäli palautus aikaisempaan malliin vaatii lakimuutosta, se voidaan käsitellä nopeutettuna hallituksessa ja eduskunnassa. Samoin lausuntoaika voi olla merkittävästi normaalia aikataulua lyhyempi. Oleellista on, että jonot saadaan nopeasti purettua ja yrittäjät pääsevät hoitamaan asiakkaitaan.

Lupaprosessin tietovaatimuksia on syytä tarkastella kriittisesti. Mikäli toimilupaa haetaan useamman aluehallintoviraston alueelle, luvat on annettava valtakunnallisesti Valviran toimesta. Toimipaikan osoitteenmuutoksessa on käytettävä riskiharkintaa. Esimerkiksi puheterapeutin työolosuhteet eivät todennäköisesti muutu juurikaan siirryttäessä kadun toiselle puolelle, mutta osoitteenmuutos vaatii rekisteröintiä. Nyt jokainen toimipaikka on itsenäinen palveluyksikkö, joka vaatii omavalvontasuunnitelman. Usean toimipaikan yrityksessä yksi omavalvontasuunnitelma on oltava riittävä edellytys toimiluvalle.

Tietovaatimusten muutos ei todennäköisesti tarvitsisi edes lakimuutosta. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä rekisterihakemuksen sisällöstä, rekisteriin tallennettavista tiedoista ja rekisterin tietosisällöstä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tekoälyä käyttäneiden osuus lähes tuplaantui vuodessa

Generatiivista tekoälyä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneiden osuus 16–89-vuotiaista oli jo 41 prosenttia tänä vuonna, kun se vuosi sitten oli 23 prosenttia. Nousua nähtiin kaikissa ikäryhmissä.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteyksessä

Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteysalueella tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä 12.–14. marraskuuta. Yksi ajokaista onpois käytöstä.

Diabetesbarometri: Luottamus hoidon saatavuuteen ja tukeen heikentynyt

Monen diabetesta sairastavan arki on muuttunut aiempaa kuormittavammaksi. Osa ei pääse hoitoon silloin, kun olisi tarve. Kontrollikäynnit venyvät ja hoitokontakti harvenee.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ihalantiellä Raisiossa

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Ihalantie 28:n kohdalla Raisiossa 12.–26. marraskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Eurojackpotissa perjantaina jaossa 18 miljoonaa

Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on jaossa noin 18 miljoonan päävoitto.

EVA: Veropäivä nähdään turhana mediakarnevaalina

Vaikka enemmistöä suomalaisista omien verotietojen julkisuus ei haittaa, pidetään verotietojen julkistamista turhana mediakarnevaalina, joka palvelee lähinnä kansalaisten tirkistelynhalua, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Turku velkaantuu vauhdilla

Talousjohtaja Valtteri Mikkola ja pormestari Piia Elo (sd.) kertoivat ensi vuoden talousarvioesityksen linjauksista.

Turun kaupunki laatii talousarviota ensi kertaa pormestari Piia Elon (sd.) johdolla. Kesällä saatiin aikaiseksi pormestarisopimus, jossa ovat mukana valtuuston kaikki poliittiset ryhmät. Jääminen pois sopimuksesta tarkoittaisi vaikutusmahdollisuuksien menettämistä. Sopimus vaikuttaa luottamushenkilöpaikkojen jakoon. Jos haluaa vaikuttaa, tarvitaan paikkoja kaupunginhallituksessa, lautakunnissa ja johtokunnissa.

Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista

EU-tuomioistuin antoi 11. marraskuuta ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain.

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien johtoon

Mikko Rantanen.

Stina Siikonen Salosta ja Mikko Rantanen Turusta ovat ilmoittautuneet ehdolle Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Suomen Yrittäjien aluejärjestö valitsee puheenjohtajan vuosikokouksessa 3. joulukuuta.

Finnlines-yhtiön liiketulos kohentui selvästi

Finnlines-konsernin liikevaihto oli tammi–syyskuussa oli 547,1 (547,2 vuonna 2024) miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja ja veroja (EBIT) oli 74,5 (72,3) miljoonaa euroa. Viime vuoden tulos sisältää liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut kolmen aluksen myyntivoitot. Operatiivinen liiketulos parani edellisvuodesta 17,6 miljoonaa euroa. Raportointikauden tulos oli 68,4 (52,1) miljoonaa euroa.

Kysely: Kausivalot voivat syttyä, kun illat pimenevät

Kausivalot voivat syttyä pihoilla ja parvekkeilla heti iltojen pimetessä tai viimeistään marraskuussa. Sopiva aika jouluvalojen sammuttamiseen on loppiainen tai helmikuun alku, mutta kausivaloja voi pitää päällä vaikka läpi vuoden.

Painava sähköauto vaatii tarkkuutta renkaiden valinnassa

Talvi voi tuoda sähköautoilijalle erityisiä vaaranpaikkoja, jotka liittyvät renkaiden valintaan ja ajotapaan. Oikeilla rengasvalinnoilla voi ehkäistä vahinkoja ja parantaa liikenneturvallisuutta merkittävästi.

Eurobarometri: Huoli elintarvikkeiden mikromuoveista lisääntynyt Suomessa

EU-kansalaisten mielipiteitä luotaavan kyselyn mukaan kansalaisten huoli elintarvikkeiden mikromuoveista on lisääntynyt Suomessa. Eurobarometrin mukaan suomalaisvastaajista 51 prosenttia kokee ruoasta löytyvät mikromuovit suurimmaksi elintarviketurvallisuuden huolenaiheeksi ja 90 prosenttia kertoo ainakin kuulleensa aiheesta. Mikromuovihuolen osalta kasvua edellisestä, kolmen vuoden takaisesta kyselystä on 11 prosenttiyksikköä.

Kysely: Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, mutta vain harva valmis maksamaan siitä enemmän

Suomalaisista yli puolet suhtautuu myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, selviää tuoreesta Sähköistyvä Suomi -kyselytutkimuksesta. Samalla suomalaisia huolestuttaa vaikutukset sähkön hintaan ja kotitalouksien eriarvoistumiseen, kulutuksesta ollaan kuitenkin valmiita joustamaan. Sähköistämisellä tarkoitetaan siirtymistä fossiilisista energialähteistä fossiilivapaaseen sähköön yhteiskunnan eri sektoreilla.

Tuloverojen määrä kasvoi mutta kasvu hidastui viime vuonna

Tuloverojen yhteismäärä (henkilöiden tuloverot ja yhteisöverot) oli viime vuonna 45,1 miljardia euroa, eli 1,3 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2023 (+2,9 %). Keskimäärin suurimmat veronpalautukset maksettiin Kauniaisissa. Vuoden 2024 henkilö- ja yhteisöverotuksen verotiedot tulevat julkisiksi keskiviikkona 12. marraskuuta.

Vuokraskuuteilla ei jatkossa ajeta Turussa viikonloppuöisin

Mikroliikkumisen ongelmakohtiin pyritään jatkossa puuttumaan kansallisen lainsäädännön avulla. Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta

Kaija Vähä-Vahe-Hirvilahti (vas.) ja Kirsi Koskinen.

Turun ja Kaarinan seurakuntien nukketeatteri Kas Kummaa! täyttää 20 vuotta. Kahden vuosikymmenen aikana yli 20 000 turkulaista ja kaarinalaista lasta ja aikuista on nähnyt heidän esityksiään ja päässyt osalliseksi nukketeatterin taiasta.

Urheilu

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.