Ukrainan itsenäisyyspäivää juhlitaan Taiteen talon pihalla
Ukraina viettää itsenäisyyspäiväänsä lauantaina 24. elokuuta. Tämä on jo kolmas kerta, kun ukrainalaiset joutuvat juhlistamaan sitä Venäjän maata tuhoavan hyökkäyssodan kohteena. Lähes kymmenen miljoonaa ukrainalaista on joutunut pakolaisiksi. Turussa itsenäisyyspäivää juhlistetaan lauantaina Taiteen talon pihalla kello 15–17.
Ohjelmasta vastaavat pääosin ukrainalaiset. Keskeisessä osassa ovat nuoret ukrainalaiset. Esiintyjäjoukkoon kuuluvat ryhmä Pikku Artistit ja Kateryna Pavlovan voimisteluryhmä. Lisäksi mukana on Iryna Varavinan aikuisten ja lasten musiikkiryhmä, johon kuuluvat laulavat yhdessä ja esittävät myös yksinlaulua.
– Itsenäisyys on Ukrainan kansan veressä, eikä kukaan voi sitä meiltä varastaa, sanoo Olena Herashymenko, Suomen Ukrainalaiset ry:n puheenjohtaja tiedotteessa.
Tapahtumaa järjestämässä on myös Sydämestä Sydämeen ry., jonka puheenjohtaja Yevgeniia Saianna muistuttaa, miten taistelussa Ukrainan itsenäisyyden puolesta tarvitaan jokaisen panosta.
Pormestari Minna Arve tuo juhlaan kaupungin tervehdyksen.
Sodan uhrien muistolle vietetään hiljainen hetki sekä kuullaan koskettava Eino Leinon Ukraina-runo, jonka on lupautunut lausumaan näyttelijä Petri Rajala.
Tilaisuuden käytännön järjestelyihin on osallistunut kansalaisaktivisti Else-Maj Suolinna, joka tunnetaan siitä, että hän aloitti mielenilmaukset Ukrainan tueksi heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen helmikuussa 2022. Hän muistuttaa, että oma sotamme on vielä niin lähellä ja se on koskettanut useimpia perheitä.
– Me myös tiedämme miten tärkeää itsenäisyyden puolesta taistelu on ja miten suuri asia on saada juhlia itsenäisyyttä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















