Kodin ulkopuolella ruokailu huolettaa gluteenitonta ruokavaliota noudattavia
Valtakunnallisella keliakiaviikolla 2.–8. syyskuuta kahvitellaan tänä vuonna gluteenittomasti ympäri Suomen. Tavoitteena on lisätä tietoa gluteenittomuudesta ja samalla nauttia yhteisistä kahvihetkistä.
– Jäsenkyselymme mukaan 51 prosenttia gluteenitonta ruokavaliota noudattavista arveluttaa kodin ulkopuolella ruokailu aina ja 46 prosenttia joskus. Haluamme rohkaista gluteenitonta ruokavaliota noudattavia kysymään itselleen sopivaa syötävää, ja kahviloita tarjoamaan monipuolisesti gluteenitonta sekä kertomaan siitä, sanoo Keliakialiiton toiminnanjohtaja Niina Puronurmi tiedotteessa.
Puronurmi uskoo, että vuoropuhelua lisäämällä saadaan parannettua sekä gluteenittomien vaihtoehtojen turvallisuutta että valikoimaa.
Keliakialiitto on laatinut kahviloille gluteenittomuuden huoneentaulun, johon on tiivistetty tärkeimmät asiat gluteenittomuuden varmistamiseksi.
Keliakialiiton HoReCa-asiantuntijan Eija Lindbergin mielestä Suomessa kahviloiden gluteeniton osaaminen ja tarjonta vaihtelevat.
– Joissain harvoissa paikoissa kaikki voi olla gluteenitonta, toisissa taas ei ole mitään gluteenitonta. Valtaosa on siltä väliltä, Lindberg kuvailee.
Gluteenitonta ruokavaliota noudattavat toivovat kahviloilta lisää vaihtoehtoja, etenkin suolaista syötävää, ja tuoretuotteita pakasteiden sijaan. Ja selkeitä merkintöjä.
– G-merkinnän merkitystä ei ole määritelty laissa, ja se voikin tarkoittaa gluteenitonta, gluteenipitoista tai sitä, että annos voidaan valmistaa gluteenittomaksi. Tärkeintä on, että merkinnän tarkoitus kerrotaan, Lindberg sanoo.
Keskiviikkona 4. syyskuuta kello 18 Lindberg pitää kaikille avoimen webinaarin, minkä aiheena on gluteeniton asiakas kahvilassa. Webinaariin ilmoittaudutaan Keliakialiiton verkkosivujen kautta (keliakialiitto.fi/keliakiaviikko-webinaari).
Keliakiaviikko huipentuu lauantaina 7. syyskuuta, jolloin nautitaan ensimmäistä kertaa Suomen suurimmat gluteenittomat kahvit.
– Kannustamme silloin kaikkia gluteenitonta ruokavaliota noudattavia läheisineen viettämään yhteisiä kahvihetkiä kahviloissa, työpaikoilla ja kodeissa. Myös useat paikalliset keliakiayhdistykset järjestävät silloin kahvilatapahtumia, kertoo Puronurmi.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















