Otteluanalyysi: Voitto piti Interin taistelussa Mestaruussarjapaikasta
Inter otti valtavan tärkät kolme pistettä SJK:ta vastaan perjantai-iltana. Voitto nosti Interin kuudenneksi ennen sunnuntaita, jolloin VPS pelaa oman ottelunsa. Taistelu viimeisestä Mestaruussarjapaikasta käy kuumana, kun Interillä on runkosarjassa vielä jäljellä vierasottelut HJK:ta ja KuPSia vastaan.
Inter-SJK 3-0 (0-0)
Maalit: 76. Axel Kouame 1-0 (rp), 88. Iiro Järvinen 2-0, 90+1. Florian Krebs 3-0.
Yleisöä: 2662.
Kentän kunkku: Inter pelasi kokonaisuudessaan vahvan pelin. Yksilöistä avausjaksolla näkyvämpiä oli Timo Stavitski, mutta Axel Kouamen rangaistuspotkusta ampuma maali avasi peliä. Perjantain voitto oli ennen kaikkea kuitenkin koko joukkueen voitto.
Illan erikoisuus: Interin päävalmentaja Vesa Vasara vietti 48-vuotissyntymäpäiväänsä töiden merkeissä. Inter järjesti valmentajalleen kelpo syntymäpäivälahjan voittamalla SJK:n ensimmäistä kertaa liigapelissä sitten vuoden 2022.
Matsin surkeinta: SJK:n kakkosmaalivahti Hemmo Riihimäki pääsi tekemään Veikkausliigadebyyttinsä, mutta vieraiden kannalta debyytti tuli ikävällä tavalla, kun ykkösmaalivahti Roope Paunio loukkasi itsensä ensimmäisen jakson lopulla torjuntatilanteessa. Interin maalit eivät debytantin piikkiin kuitenkaan menneet.
Tuhlaajapoika: Interin Florian Krebs olisi aavistuksen paremmalla sihdillä voinut tehdä kolmekin maalia. Toisella jaksolla Krebs laukoi kaksi hyvää vapaapotkua. Toinen osui ylärimaan ja toinen tolppaan. Loppuhetkien komea maali syntyi pelitilanteesta.
Kuka pääsi helpoimmalla?: Interin uusin vahvistus Bart Straalman oli ensimmäistä kertaa kokoonpanossa. Hollantilaistoppari sai tutustua Kupittaan tunnelmaan istumalla koko ottelun vaihtopenkillä.
Mitä sanottiin?:
Florian Krebs, Inter: Olimme hyvin valmistautuneet. Pystyimme pelaamaan hyvän pelin. Saimme tänään muutaman hyvän vedon loppua kohden ja tänään ne menivät maaliin. Henkilökohtaisesti harmitti, että kaksi ensimmäistä hyvää paikkaa osuivat puihin. Onneksi se kolmas veto meni sisään.
Pyry Hannola, SJK: Inter pelasi hyvin tänään. Lukemat olivat tänään oikeutetut, vaikka olisi voinut vähemmänkin maaleja tulla omaan päähän. Hiukan pelimme taso heittelehti siihen nähden, mihin oltaisiin parhaimmillamme pystytty. Ensimmäisellä jaksolla saatiin aika hyviä paikkoja luotua, mutta ei saatu riittävän hyviä viimeisiä syöttöjä annettua.
Analyysi: Ottelu oli ensimmäiset 75 minuuttia suhteellisen tasainen, vaikka Inter hiukan niskan päällä koko ottelun ajan olikin. Vartti ennen loppua Axel Kouame hankki Interille rangaistuspotkun tilanteessa, jossa hän näytti kaatuvan hieman helposti. Kouame itse asettui pallon taakse ja laukoi pallon maaliin.
Ottelun loppuhetkillä hyvin toiminut SJK:n puolustus joutui antautumaan vielä kahdesti, mutta kokonaisuutena ottelu oli tasaisempi kuin lukemat antavat ymmärtää. Varsinkin avausjaksolla molemmilla oli hyviä maalipaikkoja, mutta viimeiset ratkaisut puolin ja toisin olivat hieman kesyjä.
Avausjaksolla Interistä varsinkin Timo Stavitski oli pallollisena rakentamassa useita paikkoja. SJK:n parhaimmistoa oli laitapuolustaja Babacar Fati, joka osallistui aktiivisesti hyökkäysten rakenteluun ja runsaasti liikkunut Fati oli ajoittain myös keskushyökkääjän tontilla.
Inter pelasi jälleen avausjaksolla melko aktiivisesti ja pyrki myös prässäämään SJK:ta suhteellisen ylhäältä koko hyökkäyskolmikon voimin. Vaikka Inter ei pallonriistoihin ylhäällä päässytkään, prässi vaikeutti ratkaisevasti SJK:n pelin rakentelua.
Vaikka avausjakso olikin maaliton, tarjosi se yleisölle viihdyttävää jalkapalloa. Pelillisesti toinen jakso oli tarkempaa, eikä ennen ottelun kääntänyttä rangaistuspotkua kumpikaan pystynyt rakentamaan vaarallisia maalipaikkoja. Myös pelin tempo laski toisen jakson ensimmäisellä puoliskolla.
Voiton myötä Interin vahva syyskunto jatkui. Vaikka edessä ovat vaikeat vierasottelut, ei ole mitenkään mahdoton ajatus, että Inter viimeisiltä kierroksiltakin pisteitä napsisi. Mestaruussarjaan noustakseen se tarvitsee kuitenkin apua VPS:ltä.
Inter (3-4-3): Eetu Huuhtanen; Albin Granlund, Juuso Hämäläinen, Luka Kuittinen; Iiro Järvinen, Axel Kouame (82. Johannes Yli-Kokko), Florian Krebs, Jussi Niska (81. Ouguehi Legbo); Timo Stavitski (82. Matias Tamminen), Darren Smith (63. Jean Botue), Djoully Nzoko (89. Thomas Lahdensuo).
SJK (4-5-1): Roope Paunio (45.+1 Hemmo Riihimäki); Babacar Fati (57. Lewis Strapp), Ville Tikkanen, Fallou Ndiaye, Dario Naamo; Rasmus Karjalainen (57. Kasper Paananen), Markus Arsalo, Pyry Hannola, Valentin Gasc, Tuomas Kaukua (82. Eetu Mömmö), Jaime Jose Ciorciari (46. Jeremiah Streng).
Erotuomari: Oliver Reitala.
Varoitukset: Gasc ja Ndiaye, SJK.
Ilkka Lappi
















